perjantai 1. kesäkuuta 2018

Kyllä suoraan sanottuna ottaa taas päähän tämmöisessä Mehiläisin kuntoutuspaikassa olla juoppojen ja mielenterveysihmisten paikassa. Lääkkeitä naamaan kourakaupalla aamuin illoin ja siinä välissäkin zompina toiset kulkee ihan äly ja kaikki viety. Toki ymmärränkin sen kun on toisilla semmoiset rikokset taustalla.

Ei tämä kyllä ole minun paikkani kun en ole kumpaakaan en mielenvikainen enkä ihan rapajuoppokaan ole koskaan ollut, deekiksellä kyllä kovastikkin mutta onneksi JUMALA TEKI MINUT NIIN KIPEÄKSI ETTEN VOINUT PÄÄTÄNIKÄÄN JUODA PILALLE.

Laitokset myös ovat pitäneet minut nuorena. Olen sanonutkin että jollain tavalla kehitys loppuu kun linnaan joutuu ainakin tuntuu aika jotenkin pysähtyvän silloin ainakin meidän toisten LINNOJEN MAFIAN MIESTEN KOHDALLA.

Näytin pojille joillekkin että vaihdan kanavaa kun tuossa ohimon kohdalla pyöritin kättäni. Jotenkin katsoi räätäli suutari verstaan ikkunasta Rio De Riksussa lumi tuli lumi meni siviili kutsui. Mikä jotenkin vituttikin kun faijat ja broidit jäivät taloon. Mutta ei hätää kun takasin tulin mahdollisimman äkkiä. Oli vaan pitkään kaipuu dokaamaan ja sähläämään. Nyt on tosiaan viinapiru kuollut päästäni.

Kunhan vaan keksisin siviilissä jotain mukaavakin tekemistä. Kunhan nyt olisin saanut nätin kodin aikaiseksi muistoni veivät kaikki huumekämpässä jäi arvokkaat tavarani sinne luukkuun. Ensimmäinen Markkani niin sanottu kun rahaa sai muullakin lailla kun pankkeja ryöstäen saa vaan mainetta ryöstäjät ja murhamiehet. Minä rakkaudellani hoidin hommat mutta RAKKAUDELLA EI MAINETTA SAA MITÄ OLEN IHMETELLYT MITEN EI OLE UUTIS KYNNYSTÄ TEKEMISENI YLITTÄNYT. NIIN PALJON KUN OLEN HYVÄÄKIN TEHNYT. EI MISTÄÄN MITÄÄN KUKAAN EI YLISTÄ JA KUNNIOITA MUUTAMA IHMINEN TIETÄÄ KUKA OLEN ENKELI TYTTÖINEEN JA POIKINEEN.

Ainakin ennen oli semmoista kun pidettiin me toisistamme niin hyvää huolta. Ketään ei silloin kun minä lusin niin sanotusti rasitettu. Nykyään ei tunnu kavereilla pää kestävän lusimista eihän kukaan täyspäinen enää halua lusia. Toki taitaa vielä lusia muutamia vanhanliiton miehiäkin ketkä kaikki vapauttaisin. JOS PRESIDENTTI OLISIN SAISI NIISTÄ VARMAAN LUOTTOMIEHIÄ ITSELLENI TIETÄISIVÄT MITEN TOIMITAAN.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Aikaisin nukkumaan illasta heräten kello yksi uudestaan nukkumaan kello 3.30 asti. Siitä pyörällä Mac Donalsiin tupla hampurilaisen ostoon. Oli rahani tullut yöllä hyvä niin saan ruokaa.

Rahani oli tullut yöllä 12 jälkeen, ei paljon mutta saanhan ruokaa taas ostettua. Mäcistä hain kello 3.30 tuplahampurilaisen millä nälkä läh...