Tuli Keravalta tieto että ovat tiputtaneet Mehiläisen vuokraa ja ruokalaskua. On vuokra nykyään 413,66 ja ruoka on 342,31.Omavastuuosuus myös poistui kuulemma. Tarjoavat minulle edunvalvontaa vaikka on Mehiläisen laskutus töpännyt jotain laskuissa taas niin kun tullessani taloon olivat ottaneet kaksi laskua liikaa maksuja. Sain myös tullessani Kelasta heti kahteen laskuun rahat. No nyt tuli iso lasku 1983,08 maksuja missä kyllä lukee jos olen maksanut kyseisen laskun ennen 30,5,2018 muistutus on aiheeton ja minä olen maksanut samalla laskun numerolla olevan laskun 502.51 e 7,3,2018. Eli eikö ole outoa Mehiläisen laskutus miten voivat töpätä tollalailla. Jotainhan niissä on outoa, ihmettelen myös miten voi olla minulle tullut saman summan omaavaa laskua kolme kappaletta.
On kyllä ihan väärin että minä joudun tappelemaan Mehiläisen laskujen kanssa. Olisi Mehiläisen hiekkaharjun yksikkökin varmaan voinut palaa ilman minua ei yö päivystystä ja palokunta ei tehnyt päivällä mitään ja yöllä ruokavarasto meinasi lehahtaa. Tikkurilan yksikössä sain toimia putkimiehenä kun viemärit pitkään tukossa ja sielläkin säästin Mehiläisen rahoja saadessani tilattua painehuuhtelun taloon kun lypsi putkimiehet rahaa turhalla duunilla viikon. Norovirusta sain pestä yölläkin pitkin käytävää kun Merjakin oksenteli yöllä käytävällä. Mikolla olisi ollut yöpäivystys muttei se vastannut päivystyspuhelimeen. Että olisi tullut Miko avaamaan siivoushuoneen oven että olisi saanut siivousvälineet sieltä.
Tanjan nuoren 26 vuotiaan naisen pelastin sähköhoidosta kun oli tyttö ihan kuutamolla aina sen jälkeen. Annoin vähän RAKKAUTTANI TYTÖLLE JA NIIN PÄÄSI SE SÄHKÖHOIDOSTA. Mutta oli Tanja kohdannut kuulemma Riston kuka minullekkin hulluja viestejä laitteli. Kysyin Tanjalta onko Riston rakkaus yhtä vahvaa ja parantavaa että sähkö on pois sanoi Tanja ettei ole sähköhoito jatkuu ja on Risto kuulemma väkivaltanen hänelle.
Ettei rakkaus riitä kun olen lähtenyt sama kun ennen kukaan ei vetänyt kamoja kun olin pykälässä. Nyt oli toisin kun pyörin 2016-2017 Keravalla vetivät jengi ihan pokkana läsnäollessani.
Olisi tehnyt mieli lähteä lääkekonjakilleni tekisi se niin hyvää pieni jurri olisi mukava vetää pitkästä aikaa kyllä mieli piristyisi. On vaan huono niin kun Jounilla kun istuttaa ne sitäkin pihalla että viinahöyryt häviää siltä päästään. Lukee kyllä säännöissä että jos on jurrissa pitää pysyä huoneessaan.
Olisi hienoa että saisi lääkäriltä luvan pitää konjakkipulloa huoneessaan ja siitä iltatömpsyt ottaa. Harmi kun tuntui olevan Järvenpään kämpässä johdatus mukana kun oli pirun mukavan tuntuinen vanhempi nainen sanoi vielä että on asunto osaksi kalustettu. Mutta helvetti kun olen niin huono omillani menemään mihinkään en päässyt näyttöön. Talosta sanoivat ettei tuommoiseen anneta autokyytiä, luulisi että olisi ihan ykkösasia minulle asunto saada
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.
Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti