lauantai 8. syyskuuta 2018

Nukkuen hyvin toki unia nähden missä oli edesmennyt pankkikeikkamies Veksikin. Veikko taisi porailla holveja minä otin fiksuudella kun oli milnulla kolme pankkitoimihenkilöä rakastajattarenakin.

Hyvin tuli tosiaan nukutta aamuun asti näin unia että löysin älypuhelimia aina vaan uudempia ja parempia. Tuli Veikkokin katsomaan siihen kun maasta vaan poimin puhelimia. Kumma uni tosiaan ja niin todentuntuinen siihen heräsin kahdeksan aikamerkkiin ja siitä aamupalalle.  Olisin voinut tyhjentää pölkkypäiden tilejä pankkityttöjeni kanssa jonkun vääryydellä tekemiä rahoja olisimme köyhille jaelleet. Oli Veikko aika huippu pankkikeikka alalla Suomessa näin kuulin puhuttavan. Yksi yhden päälikön nainen sanoi että piri oli Veikolla kuvioissa muuten olisi ollut se vieläkin parempi holvimies. Tiedä sitten minun aikanani eivt vetäneet mitään huumeita. Nykyään eivät välitä yhtään porukat kun minä en vedä vetää nuoret ihan pokkana läsnäoöllessani.

Olisimme fiksusti tyhjentäneet tilejä ettei olisi kukaa edes huomannut. Hullu Pirkkokin oli ulkomaan valuutoissa, olisi se päässyt ulkomaantileillekkin. Veikko poraili holveja vissiin minulla oli kolme pankkitoilmihenkilöä pykälässä ei tarvinnut käsiä liata holveja poraten pääsin pankkiin koska vaan Pirkon kanssakin kerran olin illasta myöhään osuuspankki Yhteistuessa. Olisi Pirkko ja Piiani päässeet paremmin rahoihin kiinni tietokoneella kun Veilkko holveja poraten.

Kumma kun noita jo kuolleita tuttujani tulee uniini useasti. On kuulemma kuollut Pia ja Erja Ekekin minun ekoja rakkauksiani. Piakin selvisi lento onnettomuudesta Seutulassa lentokentällä missä olin töissäkin ollut monta tuomiota. Mutta taisin löytää hautakiven ja kuulin että Erja Ekekin olisi kuollut. Oli molemmilla lapsi Ukkolan Jykän kanssa. Meilllä kolahti rakkaus uudestaan vanhempana , mutta kumma kun kuoli molemmat. Pia sanoi aikoinaan odottavansa minua 9 vuotta niin kun olisi sillä ollut enne että minulle vaaditaan sen verran tästä hupituomiostani.

Kyllä on välillä ollut ikäväkin naisiani kun niin nuorena menivät monet. Ekekin Erja oli vakuutusvirkailija toinenkin Pia minulla oli nuori nainen kenestä vaimoa ajattelin sekin oli pääpostillla helsingissä hommissa. On Pian päivä Viattomienlasten päivä ,kyllä naiseni aika viattomia olivatkin. Piti viedä viidakkoon tuttujani mutta kaikki jäi kun en rahaa saanut kasaan ja jouduin niin pitkäksi aikaa kiinni. Mietin kun olisin saanut Isäniperinnöt että häivyn suomesta mutta helvetti laittoivat vääryydellä minulle edunvalvonnan ja lypsivät kaikki rahani rikollisetkin pääsivät tilleilleni.

On toi edunvalvonta niin perseestä nytkin sitä meinaavat tässäkin paikassa minulle järjestää. Mikä ei kyllä onnistu vedän käräjille ne ketkä sitä yrittävät. Auli Nurhonen Lassilan sossusta sai minulle laitettua edunvalvonnan kun huijasi se minua että se on minun helpo purkaa kun rahaa saan. Oli minulla kuukauden vuokrarästi mihin sossusta pyysin  avustusta. Perintöihini vedoten kun rahaa oli tulossa hyvin minulle. Oli koko hupituomioni rahaa minulle tillilläni montakymmentä tonnia mutta kun siviili alkoi häämöttämään lypsivät kaikenmaailman kissanristiäisiinkin rahani. Harri K. Rotta oli yhtenä tehnyt tilinsiirtoja ja lypsänyt tilejäni tiedä sitten paljonko saivat huijarit vietyä rahojani.

Kumma kun Mehiläisen Hiekkaharjun yksikön hoitajan Jussi Saarenpään kanssa menimme Hyvinkään Maistraattiin alkoihan muija piipittämään että nyt kun hän näkee minut henkilökohtaisesti puretaan valvonta heti. Katsoin kyrpää syvälle silmiin ja sanoin että tämä ei jää tähän että nyt sen purette kun tilini näyttää nollaa.

 Eli eikö ole outoa ja kieroa edunvalvonnan laitto ja käyttö vievät he ihmisten rahat kaikennäköisiin pippaloihin. Voihan olla että oli minulla maksujakin siellä heillä ihmettelin vain miksi sitten purettiin valvonta kun Hyvinkäälle paikalle mentiin ja tosiaan tilini nollillla oli.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...