Minulle tuli yksi selittämään Prisman aukiolla toisen lommoposki nistin kanssa että olin huutanut yhdessä kirpputorissa heidän samassa talossa olevaa piriluukkuaan. Saivat minut lintsille olin niin kipeä ja kun en tiennyt sairastuinko heidän paskasista neuloistaan ja ruiskuistaan kun niitä levittelivät jokapuolelle. Oli heidän kämpillään kaksi paskasille värkeilleen tarkoitettua sairaaloissakin käytettyä keltaista pyttyä. Mutta ihan kun tahallaan halusivat minut saastuttaa ja tulinkin niin kipeäksi ja sain hoitoa vasta kun menin yksityislääkärille Aavaan Markku Kopralle ja sieltä sain lääkityksen.
Uhkaili piripäät Prisman aukiolla että olen sakkoa velkaa kun olin huutanut pirikämpäksi heidän luukkuaan ja olen 700 sakkoa velkaa ja että olisin vienyt heidän rahojaan eli olisin 760 euroa velkaa heille.
Alkoi toinen tapettava saasta piripää selittämään minusta toiselle että olenko joku vasikka. Kyllä on perkele ettei ole enään vanhaa liittoa ympärilläni ketkä minut tunsivat olen saanut aina melkein tuomioni laista piittaamattomana eli kovennettua siksi en halua saastoilta kuulla tommoista. Olen lusinut kurikakunkin meitä on vähän kurikakkusia uhkaili vielä piripää että muuten tulee iso mies hakemaan sakkoani. Ja käsky tuli kuulemma sieltä. Kumma kun en PROSENTTIJENGIÄNI SAA KASAAN VAIKKA OLEN KAIKKI LINNAT MELKEIN SUOMESSA KIERTÄNYT on jengini uskon sotureita.
Mitähän isot miehet tuumaavat kun koisonranassakin yksi murhamies mustalainen sanoi että Keravaisille viilataan jo lippaita, mitä sitten tarkoittikin. Matti edesmennyt mustalainenkin näytti pyssyn liikettä pirikämpän ulkopuolella ajaeessan sukulaisensa kanssa perässäni. Olivat vieneet kaverit vieressä olevasta sähköliikkeestä sähköpyöränkin pitkään ihmettelin kun oli kallis sähköpyörän takapyörä kämpillään.
Vein tukiasemaa sähköliikeeseen myisin sen alkoi puhumaan kundeista liikkeen omistaja että olivat yrittäneet viedä keskellä päivääkin television.Ja sähköpyörän olivat ehtieneet jo riisua. Tunsi Isänikin edesmenneen oli ostanut meiltä television aikoinaan. Ja oli ollut sen hommissa meilllekkin hommia tehnyt Pekka. Että ei tarvitse heitä mainostaa piripäiksi kun kaikki naapuritkin sen tiesivät. Yksikin huusi kamaa yhdeltä naiselta kun tulin heidän kämpilleen kuulin ulos saakka sen huutamisen kun ikkuna oli auki.
On perkele että jollain isolla miehellä kehtaavat uhkailla jos ja kun aseeseen tartun ei ole miehen koosta kiinni. ja kun on suomen riskein vartija varmaan sukulainen luulisi että olisivat isotkin miehet niin kusessa linnoissa. Tämä minua kiristänyt pikkupiipertäjä nistin paska soitteli minulle kun lotilla ajelin ja pyysi kamarahaa että yhdeltä naiselta ostaisi se jotain. No tulin Prismalle nainen kiusasi oikein kaveria kun ei meinannut se antaa sillä huusi kyseinen kaveri naiselta kamaa ihmiset katseli vieressä. On kiristäminen niin rankka rikos kärsii siinä niin monet perheet, lapset sun muut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Alfa ja Omega
Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.
On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...
-
Kaiken alku Ollakko vai eikö olla siinäpä kerrassaan kysymystä. Muna vai kana iäisyys kysymys. On vaikea aloittaa tarinaani tämän pitkän maa...
-
Hyvin meni nukkuen yö hiljasuutteen asti. Menin nessille mikä ei maistunut kun ei ollut edes maitoa. Olen puhunut porukalle että vaatisimme...
-
Menin nakkikioskille illalla myöhään puhutin myyjää Hilleviä kuka olisi sopinut minulle ikänsä puolesta äidiksi. Antoi Hillevi minulle pime...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti