Kävin katsomassa postilaatikolta olisiko tullut jo avainlukulistat ei ollut mutta oli tullut ulosotosta Karviaisen hammashoitomaksu oli noussut se 129 euroon. Kumma kun kelaan olen laittanut kaikki hoitomaksut. On Lindorfin perintäfirmallakin noin 1600 maksuja minulla HUSSIN laskuja mitä kanssa olisivat kuuluneet kelan maksaa ei pysty eläkkeestä maksamaan noin isoja maksuja ja hoitomaksut kuulemma kuuluu kelan maksaa.
Ihmettelin kun Hiidenpellosta haettiin postini oli siellä Mehiläisen 360 euron hoitomaksu mitä ihmettelen että viitsivät vielä perään lähetellä laskujaan kun itseni kipeäksi siellä makselin ei riittänyt edes rahani kunnolla Mehiläisen laskuihin.
Yrittivät minulle järjestää Edunvalvonnan sieltä vaikka sanoivatkin että olisi pyyntö tullut Keravan sossusta mutta siellä eivät tienneet mitään asiasta. Että kyllä on touhua Hiidenpellossakin Isäni perinnöt vietiin kaikki Edunvalvonnan kautta. Oli minulla isäni perintöjä hyvin koko pitkän tuomioni ajan tilillä mutta kun alkoi siviili häämöttämään lypsivät kaikki kaikenmaailman kissanristiäisiinkin.
Minulla vääryydellä järjesti Lassilan sossu Auli Nurhonen edunvalvonnan kun oli minulla suora veloitus vuokrasta mutta naiseni Paulan kanssa saatiin nostettua huonossa hapessa ollessamme rahani tililtä yöllä ennen suoraveloituksen ottoa.
No menin sossuun Nurhoselle sanomaan että maksaa minun kuukauden vuokrani maksan vaikka takasin kun olen juuri saamassa hyvin perintöjä kun Isäni kuoli. No Auli Nurhonen sanoi että ota edunvalvonta kysyin mikä se on sanoi Nurhonen että se on vaan ihan nimellinen juttu ja minun on se helppo purkaa kun rahaa saan. Helvetti eipä purku niin vaan onnistunut kaikki veivät isältäni jääneet rahani. Isäni teki ilmasta työtä heikkoosasten paikan valvojana suojakotiyhdistyksessa oman työnsä ohella.
Ja nyt yrittivät Hiidenpellosta saada minulle Edunvalvontaa mutta erehtyivät pahasti kenen kanssa olivat tekemisissä olin yhteydessä Maistraattiin ja peruivat pyynnön turhana. Eivät saa Edunvalvontaa ihan helposti minulle ainakaan on se niin huono kaikki lypsävät sen kautta niin kun minulle jo kerran kävi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti