tiistai 13. marraskuuta 2018

Ilta joutaa väsy alkaa painamaan kulkumiehen silmiä.

Meni taas myöhään nukkumaan menoni viimeyönä, asiat painaa mieltä kiinteistön myynnit venäläisen talonmiehen Venäjälle lähtö vaimonsa ja lapsensa luokse. Alkaako juopottelu talossamme mistä on häiriötä ollut koko talossa oloaikani.

Siinä on paineita ihan tarpeeksi, olin lintsillä 2017 talvella siksi kiinteistön myynti painaa pahasti. Oli Samarialta väärin kun eivät ilmoittaneet minulle kiinteistön myynnistä kun haki Venäläinen talonmiehemme Hiidenpellosta minulta nimeä vuokrasopimukseen. En olisi lähtenyt Mehiläisen Hiidenpellosta ehkä jos olisin tiennyt tilanteen. Pahin oli Hiidenpellossa kun alkoivat minua pakkolääkitä se oli yhtenä suurena syynä että sieltä pois halusin. Ja toki toinen kun alkoivat minua varmaan painamaan kun saivat tietää Blogistani mihin olin kirjoitellut talosta löydetystä homeesta ja hoitajien pelon kiinteistön omistajaa kohtaan terveystarkastajan kutsumisesta taloon.

Luulin kyllä täällä Samariassa olevan samanlaista kun entisen Johtajan aikoihin. Puhuttiin silloin JUMALASTA enemmän oli uskovaisia talossa kukaan ei juonut ja häiriköinyt. Muistan että oli asuminenkin ilmaista ja oliko ruokakin töitä teimme ja taisimme saada myös pientä palkkaa. Ovet olivat auki autoja sain käyttöön aina kun halusin ajoin täällä kortin oli minulla enduro moottoripyöränikin täällä millä ajoin montulla ja metsissä.

On talon ilmapiiri muuttunut kovasti viimekerrasta täällä ollessani. On täällä semmoinen pelon ilmapiiri kun on kaikkea häiriötä ollut, mitä ei ollut viimeksi talossa.

Puhuin venäläiselle talonmiehellemme jos on se Samarian johtajaan Ismoon yhteydessä ja kysyy minulle jostain vaikka tukiasuntoa. Pitäisi täältä korvesta päästä jo ihmisten ilmoille. Että pääsisi elämisen makuun, punttisalille ja treenaamaan. Puhumaan ihmisille turuille ja toreille.

 Oli mukava Keravallakin keskustan koululla missä meidän kenttäkoplaksemme sanottu jengimme kokoontui nuorena. Olin kentällä jumppaamassa tuli koulun lapsia paljon luokseni kenelle puhuin. Opettajakin tuli siihen olisin puhunut kun olin edellispäivänä kentällä parin nuoren pojan kanssa hypimme pituutta. Oli siinä varmaan kaksi homoa penkillä olivat sen tyylisiä. Ja minulle esittivät jotain. No opettaja sanoi että on perjantai hänkin on hiukan väsynyt. Lapset sanoivat kun koulun kello soi että tule seuraavallakin välitunnilla heille puhumaan.

On mukava lapsille puhua kun minutkin tuntevat. Ja kuuntelevat viisauksia ja elämän oppeja.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Pitkäksi käy aika yksin kämpillä jumittaa ja odottaa huomista asumistukea rahapäivää tulee onneksi eläke jo 5.9.2025 perjantaina. Huomenna on seurakunta pitäisi saada kauppaan lahjakortti. Tuovat myös huomenna kierrätyskeskuksesta huonekaluja lampun verhot astioita.

Eli taitaa tulla mukava viikonloppu saan rahaa ja ruokaa huonekalut ym. Huomenna tulee asumistuki ja perjantaina eläke, vuokra ja sähkölasku...