Tosiaan yksi asia mikä valvotti minua neljään asti yöllä ja pilaten tämän päivän. Mietin alkaako tänään juominen talossamme ja häiriköinti. Näin ikkunasta puoli neljä kun tumma Kari tuli autolla pihaamme tööttäili siinä, kaverini talosta tuli kyytiin. Pahinta heti ajattelin että menevätkö viinakauppaan. Mitä en Karista uskoisi kun juuri puhui siitä ettei kaverini joisi kun ei kyytiä ole saanut.
No meni aikaa ei kuulunut kavereita takasin. Mietin mennä kirpputorille jos Kari olisi sinne suoraan mennyt olisin kysynyt mihin kaverini jäi. Menin rappuumme huomasin kaverini kämpässä valon loistavan postilaatikosta ja television olevan päällä. Sitten yllätyin kun huomasin että oli sen ulkoovi raollaan. Koputin oveen kun ajattelin etten ollut kuullut sen tuloa. Menin sisään ei ketään kämpässä. Lähdin kirppikselle kysyin nuorelta myyjältä mihin Kari lähti sanoi ettei tiedä. Tulin kämpille takasin tulivatkin Kari ja kaverini juuri autolla pihaan. Kaverillani oli muovikassi kädessä, mutta huomasin heti sen painosta ettei siinä viinaa ollut. Kysyinkin kaveriltani haitko juomaa kielsi sen. Sanoin kaverilleni että hienoa nyt näyttää todella hyvältä, ja Papa on nyt erittäin tyytyväinen. On rauha talossamme, mikä on minulle erittäin tärkeää. Olen itse herkkä alkoholisti en siedä juoppoja yhtään selvinpäin. Mutta jos itsekkin otan olen samalla aaltopituudella.
Kaverini on fiksu herrasmies lusinut paljon niin kun minäkin synkkaa meillä hyvin kun olemme molemmat niin sanottuja Vanhanliitonmiehiä. Meitä vanhaaliittoa alkaa olemaan aika vähän. Niin kun Suomen ehkä riskein vartija nelinkertanen Suomen mestari kiekossa. Ja kenttäkoplastamme olympiakävijä Keijo Tahvanaisen sanoessa, serkkuni pojan Mikko Kyyrön toiseksi tulosta MM puntilla ikämiehissä. Mikon kanssa samaan aikaan ollessa nostelemassa Keravan Citysalilla sanoi sekin että teitä vanhanliiton miehiä alkaa olemaan vähän.
Sain tutulta kaverilta Hyrylässä yökerhosta tullessani putkesta tai jostain päähän. Olivat jonkun mustalaisen kanssa Hyrylän nimimieheltä vuokraamassamme kylmässä matalassa kellaritilassa. Otin sen kun ajattelin että pääsen Keravan huumekämpästä pois. Kaveri oli sanonut että olimme kuvanneet heidän touhujaan yöllä. Mietin kun oli kaverini Niklas kuvannut kerran minun ja pianisti Maijun riidan yöllä salaa. Ja Keravan kämpän haltija tiesi siitä. Puhuivat Hyrylän kaverit että olisi kaverini Niklas ollut heidän autossaankin kuvaamassa.
Ihmettelin kun tuli minusta poliisi ja ambulanssi kumman äkkiä Hyrylän mörskän pihaan yöllä. Minä en niitä muista soittaneeni joku kaveri siinä oli muistaakseeni. Minut lanssiin meinasivat lähteä viemään sairaalaan tikattavaksi. En lähtenyt kun kummsti mietin jo silloin oliko tilattu juttu vammauttamiseni kun tuli viranomaiset siihen kun tilattuna. Toki olin sen verran juovuksissa etten ihan muista. No painoin pipollani haavaa ja menin kämpille pesin yöllä veret Pojaltani saamaan Bombbers paidan missä pirun kuva oli selässä ja luki Ewill Habit. Inkkari hapsutakkini oli kanssa hiukan veressä. Jäin kyttäämään saastoja huumekavereita kämpille ison vaeltaja puukkoni kanssa ajatellen etteivät toista kertaa pääse minua yllättämään.
Mietin heidän vientiään käskijöineen ja muiden paskalössien kanssa isojen poikien kanssa Espooseen krematorioon missä olin töissä aikoinaan. Loppuisi heidän paskan tekemisensä ja mätääntymisensä paskoista huumeista. Kun tätäkin minua kopauttanutta varmaan kaveria autoin kun sen käsi mätäni ja kaveriaan kuka minua alkoi myös kiristämään isoilla miehillä uhkailemaan. Mätäni nuoren miehen jalka vein sen Keravan huumekämpästä Järvenpään Skannik hotelliin missä sitä hoidin. Kaikki turhaan kiittävät enemmän heitä mätäännyttäviä paskoilla huumeilla mistä epäilen heidän tautinsa tulevan
Pahoja Skitsoja huumeväeltä. Puhuin kyllä minua varmaan lyöneelle Kaverille kenet olen tuntenut nuoresta saakka. Ja pelastanut poliiseiltakin kun autoni ajoivat pöpelikköön. Sanoin kaverille että oli kuulemma Keravan lössi tyhjennellyt kummisetäni Möttösen Erkin pojankin tilejä. Kuulin asiasta heti pitkältä reissulta tultuani Keravalle Yhden edesmenneen nimimiehen vaimo siitä minulle puhui. Kysyin Ismolta Ekin pojalta asiaa sanoi vaan että kaveri oli hetken linnassa kysyin paljonko meni puhui tonneista. Minua alkoi Keravan lössi kiristämään rahaa lypsämään.
On aika paha juttu että tämmöiseltä venkulalta alkaa paskalössi rahaa kiristämään syyttä. Kallen kanssa vietimme oliko nyt isänpäivä Panama jacissa alkoi kolme kyrpää vittuilemaan tiskillä sanoin yhdellekkin että olet lihava uuniini Espoon Hautausmaalle. Lähdimme kiinalaiseen missä Kallelle tarjosin kevätkääryleitä ja sakea pyysin vielä kiinalaista naista tuomaan jäillä saken meille. Tuli poikien juutalaiseksi sanoma kaveri siihen alkoi se lyömään hihaansa sake pulloa. No Kalle heittikin yhtääkkiä ruuat pitkin puoleksi päälleni ja lähti vetämään luulin että juutalaisen takia. Jäin siivomaan poikani jälkiä sanoi kiinalainen nainen ettei sinun Kai tarvitse sanoin vaan että tottakai siivoan poikani jäljet kun se hermostu. Otin Sake pullon käteeni ja lähdin se kädessä Kallea etsimään.
Kertoi se jälkeenpäin, kun tulin kylille lainasi Kalle minulta tuhat euroa kun kuulemma kusessa oli. Kertoi kumminkin että suuttui siksi ja heitti ruuat kun oli mennyt tonnini kuulemma Keravan huumekämpän haltijalle. Kuka minulle sanoi myöhemmin että olisin sen tonnin siltä ottanut. Olen kertonut aikaisemmissa teksteissäni kun Kallea etsin menin taksikopille vinkkasi minut kyytiin iso tumma kaveri oli vissiin Turkin armeijan lentäjä näin käsitin. Ajelimme sen kanssa yöllä tikkurilaan oli joku nuori nainen kusessa autoimme tytön ja veimme Malmille.
Käveli myös yöllä vanha mies suojatietä huonosti sanoin kuskille että katsotaan onko pappa joku dementikko. Otimme Papan kyytiin ja veimme kotiin oli papalla muovikassi mukanaan ja siitä kaatunut jotain valkoista auton takapenkille oli papalla ollut piimäpurkki auki pussissaan. Mietin kun puhuivat että olisi ollut samannäköinen kun minä liikenteessä. Mikä oudolta tuntui kun oli minulla harvinainen hapsuinkkari takkini päälläni. Kumma kun olin Keravan kämpillä huomasin että olimme nostaneet vissiin neljä tonnia kahdenpäivän aikana. Kyselin asiaa Keravan kämpän haltijalta että mihin semmoinen summa olisi voinut mennä myös lainani hupeni. Kaveri ei siihen mitään vastausta antanut. Oli kahdella piripäällä ketkä asustivat sitä luukkua kuulemma neljän kuukauden vuokrat pystyssä. Mietin olinko siihen antanut rahaa huonossa hapessa. Ihmettelen miten on voinut muistini olla noin pois toki konjakkia meni siinä jonkun verran.
On muutenkin kiristys rankka rikos vaikuttaa se niin moneen. Ymmärrän jos pystyjä on tai muuta paskaa tehnyt pitäähän ne sovittaa. No kumma kun olin Ralen vanhanliiton kaverini kanssa Cosmopolin edessä Keravalla tuli Jokelan pamppu siihen juttelemaan kysyi meiltä onko meillä Subua sanoin että hae Karvosen Pertiltä kuka siitä hyvän bisneksen teki. Kysyin mihin sitä tarvitset sanoi Iso Pamppu että hän on niille saatanoille niin väkivaltanen. Mietinkin tommoista paskalössiä ketkä minullekkin uskaltavat paskaa tehdä. Pitää ne vääntää rundissa niin solmuun etteivät enään edes kävele. Kyllä siitä tajuavat kenelle tekevät kuprujaan. Toiset menee taivaaseen päättömänäkin jos ei muuten järkiinny. Kysyin vielä Jokelan Isolta pampulta missä Mikko vaikuttaa sanoi että Keravan vankilassa. Tekstini on todella rankkaa mutta niin on sekopäitten teotkin. TEHKÄÄ PARANNUS ELINAIKANANNE SIITÄ SE ELÄMÄ MUUTTUU JA ANTEEKSI ANTO ONNISTUU. KIITOS JUMALALLE USKON ETTÄ YMMÄRRÄTTE MITÄ PUHUN JA TARKOITAN. PAPA ON KIUKKUNEN VANHA ALKKIS MIKÄ TEITÄ JOKATAPAUKSESSA RAKASTAA YLI KAIKEN.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti