Kävin lenkin heittämässä kylätiellä. Pitää alkaa juoksemaan että hapenottokykyni paranee. Kun joskus juoksin kymppiä viittätoista kilometriä päivässä kun treenasin nyrkkeilyyn kestävyyttä. Harmittaa kun on minulta jäänyt tärkeä kuntosalitreeni, on pitkä aika tullut taukoa siitä. Olisi voimaharjoittelu minulle niin tärkeä. Toki teen huoneessani niin sanottua sellijumppaa, mutta ei se vastaa salilla tehtyä treeniä painoilla.
Kun nyt pääsisin muuttamaan ihmisten ilmoille pääsisi salille varmaan. Jos olisi mennyt kaikki hyvin ja Keravalta olisin saanut asunnon, kun perintörahojakin oli hyvin vielä minulla. Olisi ollut mukava käydä vaikka Citysalilla Suomen varmaan riskeimpiin kuuluvan vartijan kanssa nelinkertasen Suomen mestarin kiekossa ja kakkoseksi tulleen MM puntilla ikämiehissä. Serkkuni pojan Mikko Kyyrön kanssa, muutaman kerran satuimme samaan aikaan Mikon kanssa City salille.Kyllä tuntui rauta kevyeltä tommoisen riskin vartijan kanssa nostellessa. Minut on vaan suku hylännyt täysin olen ollut aina suvun musta lammas.
Mitä olen ihmetellyt kun kiltti Kai poika olen ollut aina en koskaan ole pahojani tehnyt selvinpäin. Olen herkkä alkoholisti ja viina vienyt mukanaan. Miksi sota sekoitti Isiemme ja Isoisiemme päät ja tuli monelle viina kuvioihin. Niin myös minun IsoIsälleni tuli viikonloppu pullo kuvioihin. Hän ei antanut lyödä kättään poikki rintamalla vaikka räjähtävä luoti sen melkein vei. Tuli vielä vammasella kädellään toimeen työkaluviilarina Keravan Ornossa. Isä kertoi IsoIsäni olleen viipurin aikoihin viinapoliisi. No alkoi tätini ja mummoni juoksuttaminen viinapäissään. Minäkin asuin mummon mökissä heidän kanssaan Isäni ryypätessä kun sillä heikosti meni. Puhutaan että kolmanteen polveen Isiemme pahat teot. Minäkin jatkoin Isoisäni ja isäni jalanjälkiä ryyppymiehenä. Mutta kun vuosia olin hupia kiinni ajatukseni muutttui viinan suhteen ja niin sanottu Viinapiru päästäni kuoli.
Pitkä oli paranemisbrosessi ja kivinen tie pahimmissa paikoissa. Olen kyllä tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia monestakin hoitopaikasta, hirveyksiä kokeneena. Lukekaa niistä tarinoitani mitä voi tapahtua Suomen hoitopaikoissa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti