Tuli Perintäfirma entisestä Lindoffista minulle soitto tänään. Vinkuvat Hussin laskuja, olen laittanut kyseiset laskut kelaan ja sossuihin Keravalle ja Karviaiseen kun pyörittivät minua Mehiläisen Hiidenpellossa ollessani kahden sossun väliä kun eivät kuulemma tienneet kumman pitäisi hoitaa asioitani. Kummaa rääkkäämistäni sekin oli, ja kuuluu sairaanhoito ihmisille sama kun eivät hoitaneet hammashoitoani karviaisen kanssa. Minulle on minimi tulot joten olisi kuulunut Husin ja Karviaisen laskut Kelalle tai sossuille.
Kun tulin Mehiläisen Hiidenpeltoon mietin kun en saanut heti talon ruokalaskuja etten kusessa niiden kanssa ole. Kumma kun Kela lähti heti mukaan hepposilla papereilla sain heiltä 814 euroa millä sain maksettua Mehiläisen Hiidenpellon ruokalaskuja. Tuli myös sen aikainen johtaja Marjatta huoneeseeni sanoi että on hänellä iloista kerrottavaa. Olin kuulemma maksanut Mehiläiselle liikaa ja saan takasin heiltä rahaa. Maksoin niilläkin heti ruokalaskuja taloon. Kumma kun noin tunnin sisään tuli toinen perintä soitto tällä kertaa Mehiläisen laskutuksesta.
Sanoi kaveri että on minulla laskuja heille pystyssä noin 1900 euroa vuodelta 2017. Sanoin kaverille ettei millään voi pitää paikkansa ja miten olisi sieltä asti voinut olla ja nyt vasta niitä perivät. Onkohan kaikki siitä kun aloin ääntä pitämään Mehiläisen Hiidenpellosta kun olivat pesseet hometta Jounin huoneesta. Kysyin keittäjä Tarultakin mikä sillä oli kun nenänalusensa oli ihan punainen. Sanoi Taru että hänellä on talossa jotain outoa. Minäkin sanoin että on minullakin nenäoireita. Kun herkkä allergikko olen. Olin koneellani illasta kun alkoi verta tulemaan itsestään nenästäni mitä ihmettelin. Sain loppumaan vuodon mutta seuraavana päivänä syömässä ollessani alkoi pulppamaan suuhun verta. Joutuivat soittamaan Ambulanssin saivat he vuodon loppumaan.
Aloin Blogia kirjoittelemaan en paikan nimeä edes maininnut. Toi honkkeli Nina kuka sanoi minulle kävelyllä ettenhän puhu talosta kun ja jos sieltä pois lähden. Toi Nina uuden johtajan Esan huoneeseeni ja tiukkasivat minulta mitä Blogiini kirjoitan. Sanoin että mitä se heille kuuluu lukekaa ja kirjoitan tosiasioita. Kummasti Esakin alkoi puhumaan neljän tonnin laskuista mitä ei voinut millään rästissä olla. No honkkeli Ninaa koskettaa jatkuvasti Karman laki kun ihan lapsilleenkin sattuu kaikkea. Tiinaa ainoaa Hiidenpellossa olevaa Sisarhento valkoista puhutin pitkään minulta ei voi kukaan kieltää mitään eikä paskaa minulle puhua. Tiina sanoi viimein kun ihmettelin etteivät terveystarkastajaa kutsu taloon että olisimme homeelle varmuuden saaneet, sanoi Tiina että pelkäävät he kiinteistön omistajaa. Ymmärrän kyllä ihanaa Tiinaa kun juttelin yhden kirjailijan kanssa Keravalla Onnellisen kanan terassilla kertoi se että oli joku pitänyt Mehiläisessä ääntä oli kuulemma saanut aika lähdöt.
Kumma kun tuli minulle Hiidenpellossa hoitajalta tieto että olisi kuulemma Keravan sossut esittäneet minulle edunvalvonnan laittoa. Soitin keravan sossuun sanoivat etteivät ole semmoista ehdottaneet. Että kummaa oli Hiidenpellon touhutkin. Olin Maistraattiin yhteydessä ja kerroin että minulle kerran Lassilan Sossu Auli Nurhonen huijasi edunvalvonnan ja lypsivät he kaikki Isäni perinnöt Isäni teki oman telkkahultomme ohella ilmaista valvojan työtä suojakotiyhdisyksessä. Kymmenen vuotta oli tililläni rahaa mutta kun alkoi siviili häämöttämään lypsivät tilini tyhjäksi. Kysynpä vaan miksi tämä maa on omille kansalaisilleen hirveä. Minäkin sotaveteraanin Infalidin pojanpoika ja minua kidutettu vuosia. Suomalaisten pirujen toimesta, ennen kumarrettiin Suomen lippua Kekkonen meni jenkillä stadissa ohi suomen leijonat autossaan vedimme kättä lippaan ja junnusta. Nyt emme Suomenlippua kumarra porukkani kanssa, on kiduttamiseni ollut niin rankkaa vuosia. Tämän kirotun kansan johdosta.
Sanoin kun kerran on laskutuksenne jo liikaa perinyt että koittakaa katsoa tilanne uudestaan. Sanoin kaverille että niin paljon Mehiläiselle ilmaista työtä tehtyäni vielä viitsivät jälkeenpäin minua rokottaa. Hiekkaharjun Mehiläinen olisi palanut ilman minua kun palopäälikkö vaan sanoi päivällä kun toimistossa olin hoitsun kanssa ja käskin soittaa sen palokunnalle kun lamppu kärysi. Sanoi vaan palopäälikkö että tuttu vika sanokaa talonmiehelle. Sanoin niille että repikää nyt kattoa auki ja katsokaa mikä käryää. Ei mitään tehneet, menin sähkövessaan löi kipinää pöntön takana. Tuli pikkupäälikkäö Karri sanomaan että meni Kaitsu sähköt ruokalasta.
No oli kello neljä Merja huusi minulle kun heräsin itsekkin johonkin outoon onneksi en syönyt hullun lääkkeitä en olisi voinut varmaan toimia. Menin käytävälle huusin Merjalle että herättää kaikki. Oli kämppäni vieressä lukossa oleva ruokavarasto missä oli katosta auki jonkin verran sieltä tuuppasi mustaa savua. Soitin palokunnalle ja kerroin tilaneen. Kysyin tuletteko nyt kun minä sain yhtenä tekijänä Keravan hälytyskeskuksen takia 8 vuotta valtionmielisairaalaa ja muut vuodet hoidossa päälle.
Kun eivät tulleet heti muutaman minuutin matkan päästä, kun heräsin kaverini kämpiltä se oli lattialla alasti enkä saanut sitä hereille. En yhtään tiennyt mitä oli tapahtunut shokissa olin tapahtuneesta. Tuli Venäläinen kaverinikin siihen naapurista muistan hämärästi sen ettei sekään saanut heti hälytyskeskusta toimimaan. Sanoin palokunnalle Mehiläisessä jos että tule minulla on pakissani kaksi kirvestä menen ovesta läpi ja sammutan. Tulivat sillä kertaa nopeasti porasivat lukon auki ja homma selvä. Tutkin asian oliko vaara syttyä oli kuristaja kuumentanut sytyttäjän niin kuumaksi että oli se sulanut hyllyillä oleviin pahvilaatikoihin eli tulipalovaara oli ilmeinen.
Katsoin kuristajat olivat saksalaista tekoa. Piipittivät Mehiläisen hoitajat kuristajien hinnasta sanoin kumpi on arvokkaampaa hullujen henki vai kuristajien hinnat. Sain henkilökunnan tilaamaan sähkömiehen paikalle.Joka laittoi nyt vissiin Suomalaista Helvaria. Sanoin sille että olet käynyt kämpässäni sanoi fiksu kaveri että hän arvasi että huomaisin sanoin että tuolini oli liikkunut pari senttiä. Mehiläisen Heikkaharjun yksikössä ei edes palohälyttimet toimineet kunnolla niitä ruuvailivat pitkään. Ja pitivät paloharjoituksia, siellä ei yöpäivystystä ollut. Norovirusta oli talossa mitä sain pestä yötäpäivää. Olin yöllä käytävällä tuli Merja vessasta ja alkoi oksentelemaan pitkin käytäviä.
No on siivoushuone yön kiinni ei ollut kun paperia soitin Nikolle päivystyspuhelimeen että olisi tullut avaamaan siivoushuoneen kun oksennusta oli pitkin ja Norovirus tarttuu todella helposti. Mietin jos muutkin alkaa oksentelemaan olen kusessa paperin kanssa. Yritin Merjaa neuvoa siivoamisessa muttei siitä mitään tullut. Niko ei vastannut päivystyspuhelimeen mitä ihmettelin. Paperilla sain putsattua oksennukset. Minuun tarttui Norovirus talossa tuli yhtäaikaa oksennus ja paskat. Meni ohi mutta kun menin pesemään Markun käynnin jälkeen vessaa missä ei mitään näkynyt sain uudestaan noroviruksen. Kun leviää se kuulemma aerosolina eli ilmassa. Tässä Mehiläisen Hiekkaharjun yksikössä oli myös vessan pytyissä ongelmaa piti niitä napsauttaa vetonapista muuten jäivät valumaan sain aina yöllä käydä pytyt läpi kun Joukokin löi paperilla pyttyjä tukkoon pelkäsin että tulee vedet pitkin käytäviä.
Vanhassa paikassa epäilivät Joukoa kun oli siellä muistaakseni 7 vessaa meni ne tukkoon sain pumpattua yhden vessan auki mutta kun ne sarjassa kai olivat meni seuraava tukkoon. Tilasivat putkimiehet ketkä lypsivät Mehiläistä ruuvaten pyttyjä auki. Hetken veti pytyt mutta taas tukossa kaikki olivat viikon tukossa ihmettelin mihin hullut paskansi.
Minun käyttämä vessa ihmeellisesti pelasi aika hyvin. Sanoin viimein että tilatkaa painehuuhtelu lähtee sillä koko linjasto auki laakista. Tuli huuhtelun kaveri vedimme ison letkun sen kanssa ylös vessoihin laittoi kaveri liitintä kiinni se pääsi aukeamaan kastui kaveri siitä. Sanoi se minulle että lähde kaveri vetämään täältä ja anna näiden hullujen ja pamppujen paskantaa mihin huvittaa.
Tyynnytin putkimiestä ja sanoin että hoidetaan nyt homma rauhassa.. Siitä lähti pelaamaan pytyt ja Mehiläinen säästi minun ansioistani rahaa ettei makselleet turhaan putkimiehille turhasta työstä pyttyjä ropaten. Tein melkein ilmasta työtä Viertolan työsalilalla tiskissä ollen ja ruokakuskina. Maksoin Mehiläiselle yli 900 euroa kuussa ja kunnat siihen vielä päälle. Sain palkkaa urakka hommista noin 60-90 euroa kuussa. Eli miettikää ja viitsivät vielä minua rokottaa Hiidenpellon laskuista. Hullut pantiin tekemään urakalla töitä Viertolan työsalilla oli oikein kellokortti systeemi kelloajat listaan tullessa ja lähtiessä. Naama punasena huusivat hoitajat hulluja töitä tekemään. Kysyin joltain hoitajalta saatteko jonkun provikan hullujen pakottamisesta töihin. Tekivät urakalla joillakin senteilllä päivä kalliita tuotteita kun selvitin yhdenkin tuotteen hinnan kaupassa. No kumma kun Mikan kanssa aloimme Mehiläisen pomoja tavoittelemaan nosti ne palkkoja oudosti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti