torstai 20. joulukuuta 2018

Hämärä soitto tuttuni numerosta. Hurjaa tarinaa muutenkin. Edunvalvonnasta sun muusta.

Tuli todella outo soitto jotenkin tuttuni puhelimesta. Tuntui Viron pojalta selitti että hän tarvitsee sotilaita Isiksen riveihin ja että ajanko Kadilakilla. Sanoi kaveri että hän voi tulla minua hakemaan. Helvetti Mikkoa on se täysi pelle koko saatanan jätkä muutenkin jos nyt se oli mukana hämärässä puhelussa. Niinkun puhelimessa oudon kanssa puhuisin sodasta ja rauhasta. Olen yksinäinen Susi Iljits Ramiretz Sanchez. Sakaali Garlos niin sanotusti olen uskon soturi. No huumorillakin tämän voi ottaa mutta yksinäinen susi olen.

Soitin nuoruuden kaverilleni Tatelle oli sille sama kundi soitellut jotain. No hyvä niin on näköjään taas jotain Mikon sekoilua. Esittääkö se pelle taas jotain alan miestä joillekkin. Ihmettelin jo kun lypsivät minua Syväpuro yhteisöön kaksi kuukautta luin siitäkin paikasta, soitteli Mikko ja porukkansa jatkuvasti että tule sinne. Saat autokyytiä ja muuta. No menin sitten ei tullut Mikko edes käymään siellä kerran oli uskaltanut yöllä jurrissa taksilla sinne tulla. Kävimme kaupassa Perustaja Vanhanliiton miehen Maukka Poikeljärven Broidin Maran kanssa Mikko oli kaupan edessä yritin halata Mikkoa meinasi se pudota perseelleen. Mara sanoi että lähdetään Kaitsu vetämään soitin Mikolle sanoiko se että oli se ottanut muutaman kaljan ja autolla oli.

Ihmettelin kun minulta rahaa Mikon porukka lypsi ja hienoilla autoilla ajelevat. Mikolla autoja netissä myynnissä. Kehui että hänellä on venkula kavereita keneltä saa asuntoja sun muuta. Minä olen ikäni lusinut enkä ole tavannut kun yhden linnojen Broidin Haverisen Riston Alppikadun Rälläkässä mustalais Hanskin kanssa.

Sanoin Ristolle vaan että edunvalvonta Risto sanoi heti että hän tietää. Kun Isäni rahat vääryydellä edunvalvonnan taakse laitettiin. Risto iso kaveri oli kepeillä kun polvensa kipeä sanoi Risto että mennään sporalla Pasilaan edunvalvonnan paikkaan sanoin että mennään mittarilla. Menimme ovelle muija alkoi huutamaan mikkiin ettei uskalla laskea meitä sisälle kun sanoin siihen että tulimme Isäni perintörahoja kuittaamaan. Helvetti jos silloin olisin tiennyt että vievät rosvot ja edunvalvonta rahani.

Olisin heittänyt pyörätelineen ikkunasta läpi ja roikottanut muijaa jaloista ikkunasta jos ei rahojani kuulu. No lähdimme siitä takasin rälläkkään. Risto ja tiukka Mustalainen Hanski vähän maistelivat. Oli kongillamme telkka mitä yksi pikkupääliköksi sanomani kaveri osasi säätää. Oli yksikin nuori kundi piikki kädessä aamuin illoin piti aina katsoa hengittääkö se, sen serkku lainasi minulta rahaa. No otin viinaa heräsin kisahallista kytät sanoivat että älä mene enään takasin Rälläkkään olin heittänyt sen telkan mikroineen oliko nyt kolmannesta kerroksesta katuun parvekkeelta. Sanoin että ostakaa ehjä telkka pojille taisin ottaa edunvalvojaan yhteyttä että maksoi sen en sitä ihan muista.

No en nyt tiedä mikä toi soitto oli kun sain kaveriltani puhelimen minkä koodikin on Atari eli Ammatti ja talous rikokset. Mutta ei ihan alanmieheltä vaikuttanut kun puhelimessa oudolle tommoisia puhuu. Tuntui kyllä Viron kaverilta aksentista päätellen. Ei ollut kumminkaan Mikon porukan jurrista sekoilua vaan ihan selväpäistä puhetta. No se siitä minä vaan ynnäilen niin paljon tällä päällä asioita niin paljon. Toi helpotti jos Tatellekkin oli sama kaveri soitellut. Mikko kyllä kerran yöllä Hyrylässä ollessani, kun Nyysky järjesti Sjöblomilta kolkon kylman kellari kämpän. Minkä otin että jonkun kiinnekohdan sain siitä olisi saanut ihan asuttavan mestan. Ja tavarani johonkin kun piti ulkomaille lähteä.

Tein lumitöitä aamuyöllä talossa asuville Viron pojille. Lähdin ottamaan kuvia Hyrylästä juuri sataneesta lumipeitteestä. Soitti  Mikko yöllä sekasin että on hän Sosiaaaisairaalassa ja teljennyt ovenkin. Kertoi myös että oli sen puhelin hävinnyt. Siksi epäilen tuollaisia puheluita mikä tänäänkin tuli. Luuliko kaveri minua rahamieheksi kun kysyi ajanko Gadilakilla minulla ei ole edes pyörää enään kun toisen piripää hävitti ja toinenkin kallis pyöräni hävisi. Toki esitin puolivuotta rahamiestä kaikki kumarsi oli se hienoa olla pidetty ja kavereita paljon. Mutta kun raha ratkaisee kaiken rakkautta ei ole tuli se ihan kongreettisesti koettua.

Kun rahani loppui loppui rakkauskin ei ruokaa ei paikkaa mihin päänsä kallistaisi. Helsingissä olin Hostellissa yötä nälissäni netistä katsoin Suomi miesten ja maahanmuuttajien riitoja asemaaukiolla. Aamusta sinne poljin tarjosi Maahanmuuttajat minulla teetä ja leipää sekä pitämäni omenan. Kysyin suomi miehiltä ketkä Iljaa Presidentiksi mainostivat eikö se kanssa rikollinen ole niin kun taitaa kaikki Suomalaiset politiikot olla. Söivät vissiin sikamakkaraa ei riittänyt minulle sanoin etten sikaa oikeastaan syökkään kun on se saastanen otus.

Tuttuni toki ovat sillä tehneet omaisuuden omistaen lihasavustamon Pajuniemet Sipoosta aloittelivat Mäyräkorven hautausmaan vierestä tuusulasta. Loppui vuokrasuhde Hyrylässä kun tulin yökerhosta muistaakseni Nyysky jotain elegtroniikkaa ropasi siellä ja Mustalainen makasi lattialla. Muuta en muista kun vissiin kopauttivat minua jollain päähän. Painoin pipollani päätäni joku kaveri siinä pyörähti luulin Viron pojaksi kytät ja Ambulanssi olivat muistaakseni paikalla kun järjestettynä. Veivät minut muistaakseni Lanssiin olisivatko viemässä sairaalaan hoidettavaksi.

Painoin pipolla haavan umpeen ja jäin odottamaan Iso vaeltaja puukkoni valmiina sekopää nistejä yöllä takasin kämpille eivät varmaan olisi päässeet minua enän salaa yllättämään. Ihmettelin kun intiaanitakkini oli niin vähän veressä mutta Bombers paitani oli ihan verinen mikä oli Intiaani takkini alla. Pesin Bombers paitani missä oli Pirun kuva selässä ketjut ristiin rastiin ja luki Ewill Habit. Ei kuulunut sekopää nistejä takasin yöllä. Höyrysinkin etsien saatanoita Hyrylästä. Kumminkin putkasta heräsin sain 120 euroa sakkoa Vaeltaja puukosta ja haulikonpatruuna puukosta sekä Lietherman työkalustani. Olisi minulla Espoossa kaksi krematorion uunia vierekkäin tollaisille saatanoille ja heidän käskyttäjilleen. Voin polttaa 10 % ja vielä kirkuvat kun siat poltan 60% ja vieläkin vinkuvat kun vartaassa.

Sanoin että asun metsissä ja teen nuotiota nuorelle Maalaispojan oloiselle kytälle sanoin myös että olen kirjailija ja haulikonpatruuna veitsi on paperiveitseni Sanoi jos en kuittaa menee se rosikseen en jaksanut väsyneenä vääntää. Sanoin Pojalle että täytyy ottaa pesäpallomaila pykälään sanoi se että täytyy ola myös räpylä. Sanoin näyttäen nyrkkiäni tiedätkä mitä jälkeä tällä tulee. Siinä taas hiukan tarinaa elävästä elämästä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...