Heräsin juuri noin 2,20 Keitin kehvit ja söin jugurttia kupillisen. Meni jonkun aikaa ennenkun sain unen illasta. Mutta sitten laskeutui semmoinen rauha ja uni tuli. Toki on minulla univelkaa pitemmältä ajalta. Heräsin juuri kello 2,20 huonoon oloon, olin juuri kun flunssassa keltaista räkää tuli ysköksistä mitkä sain yskimällä lähtemään. Kun sanotaan että yskä lähtee yskimällä. Voi toi keltanen tulehtunut räkä aiheuttaa vaikka mitä jos se pahaksi pääsee.
Nyt olen taas ollut kun kipeä toki on nukkumiseni ollut huonoa tai olen valvonut myöhään kyllä sekin aiheuttaa sairaan olon.
Sekoitti kyllä hullu soitto illasta rytmiäni. Kun tuttuni Eeron numerosta tuli ikään kun Viron Aksentilla puhuvan kaverin hullu soitto että hän hakee minut ja etsii sotilaita Isiksen riveihin. Joku Epen sekopää kaveri sen piti olla en kai ala tuommoisia puhumaan puhelimessa vieraalle. Ei ollut kumminkaan Viron pojalta kuulostava kaveri Epen sekopää juoppokööriä. Vaikutti selvältä kaverilta, kysyi vielä minulta ajanko Gadilakilla sanoin etten todella aja. Sanoin että olen perheellinen kaveri ja asun Rovaniemen takana. Ja että olen Yksinäinen Susi miksi Intiaanitkin minua sanovat.
No onneksi joku pani soittamaan tutullemme Tatelle oli sekopää soitto tullut sillekkin. Mietin kanssa kun Epe kerran sanoi että oli siltä puhelin hävinnyt. Ettei nytkin joku soittele hulluja Epen tietämättä sen puhelimella.
Oli kyllä todella niin outo soitto meni ihan miettiessä asiaa pitkälle iltaan ennen kun unenkin sain. Kysyi kaveri minulta ettenkö ole sotilas sanoin olevani Uskon soturi ja valitsen itse sotani ja puoleni.
No se siitä koetetaan unohtaa tommoiset soittelut. Jatketaan unia loppuyöksi Hyvää yötä lukijani. KAUNIITA UNIA ALLAH ON HYVÄ JUMALA ON HYVÄ MANITOU ON HYVÄ. MINULLA ON VAIN YKSI JUMALA JA SE ON ISI AURINKO KAIKEN ANTAJA. KIITTÄKÄÄ JA YLISTÄKÄÄ HERRAA.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti