Vähän huono olo herättyäni varmaan kahvista kun ei se oikein minulle sovi juon mielummin teetä hunajalla. Mietin koska Venäläinen ja kaverini lähtee Lääkäriin, kun kaverillani vissiin on aika polvistaan kun sillä on polvirikko. Ostin viimeksi aika paljon tavaraa yli 50 eurolla, mutta kumman vähiin ne on menneet. Kävimme erikaupassa kun Lidlissä, en löytänyt kaikkea etsimääni. Tuli eilen illasta uusia naapureita taloon. Joku pariskunta ison Shäferin kanssa, olisin mennyt auttamaan tavaroiden kantamisessa kun heillä oli iso perävaunu tavaroita.
Mutta pelkään koiria kun Caritan tuttu koira muistaakseni puri minua naamaan, kun haisin vissiin viinalle ja työnsin pääni sen lähelle. En millään olisi uskonut, kun Ristikivessä ollessani Vellun ja Caritan hienossa kämpässä nukuin heidän koiransa kanssa sohvalla. Seuraavan kerran nukahti Carita kulta sohvalle en mennyt heidän parivuoteeseensa vaan nukuin monen kissan kanssa lattialla kun tukki. Mulkkuni seisoi koko yön, aamulla kun Carita vielä nukkui menin katsomaan kissan hiekka paikkaa jos pitää se putsata.
Avasin jonkun saunan oven pölähti sieltä varmaan kuusi seitsemän kissaa, alkoivat ne paneskelemaan keskenään, Carita kulta piti herättää varovasti. Oli Kulta Carita olevinaan vihainen että mihin kaikki kissat Kaitsu laitetaan. Erotimme kissoja tosistaan.
Kumma oli yöni valveunta nukuin, Pojan äitikin tuli uniini kummasti. Vieläkin on tunteita sitä kohtaan onhan se lapseni Äiti, uskoisin niin vaikka minulle ovatkin kaikki lapset rakkaita. Hoidinhan poikaani 7 vuotta vaikka isäni sitä pilasi kaikella tavalla. Luulin että oli Papan tapa osoittaa rakkauttaan, mutta viimeinen pisara oli kun olin meidän pienessä kämpässä olohuoneessa, hyppyytti Isäni poikaa keittiön pöydällä, kuulin tömähdyksen ja menin nopeasti keittiöön.
Poika kivilattialla tajuttomana päälleen tippunut, tuumasi Isäni vaan että huoran pentu. Itkien nostin pikkasen syliini ja vein sänkyynsä paijasin pientä ja siitä alkoi tokenemaan. Pidin päivän sitä kotona ei tarhaan sitä vienyt. Oli varmaan isäni kipeässä päässä takaraivossa se että pojan äiti pilasi elämääni pahasti kun kosin sitä ja minut jättikin. Olinhan mustasukkanen piru, tilanne päällä kaikenaikaa lusimisia ja siihen viinaa. Eihän se ollut pojan nuorelle äidillekkään mukavaa elämää.
Mutta sanoin että putsaannut jos meille lapsi tulee ja unohdan kaikki miehesi. Lyödään ikuisen liiton merkiksi sormus sormeen loppuelämäksemme. Menin iloisena töihin Kiltaan rakennukselle työt menivät kun tyhjää vaan kun luulin että vaimon sain lapsemme kanssa. Menin töistä kotiin ei ketään kuiva peruna kattilassa ja valokuvan oli pojasta jättänyt kirjahyllyymmme. Masennuin pahasti vuosiksi ja jouduin hoitoon sen takia elämän iloni katosi pitkäksi aikaa en pystnyt syömään en nukkumaan en töihin en mitään.
Nyt olen päässyt siitä irti luulin että hoidamme pojan kimpassa sai Pojan äiti miehen ei jakanut persettä tutuille kundeille. Mistä olin tyytyväinen olihan pojan äiti pirun hyvännäköinen lyyli ei ihme että oli sillä kysyntää. Olinhan minäkin semmoinen hulivili vikaa siis minussakin oli. Pojan Äiti oli vielä niin nuori tavatessamme luulin sitä vanhemmaksi.
Pokasi se minut kun
Riihimäenkeskusvankilasta pitemmältä tuomiolta tulin. Oli minulla ja Isälläni telkkahuolto Uusivirran vanhassa puutalossa missä nyt on MORMOONI KIRKKO PIIKKI TAIVAALLE. Menin kerran tatuoinnit paljaana viinisammio olkapäällä minkä hain kuskiltamme Ekolta kurkelasta. Huusin MORMOONEILLE SAAKO TEIDÄN USKONNOSSANNE OTTAA MONTA VAIMOA.
No ennen mormoonikirkoksi muuttumista menimme pojan Äidin kanssa rakastelemaan liikkeeseemme . Panimme siinä sängyllä minä ekaksi päällä tulin aika äkkiä pitkään paastossa olleena käänsin Pojan Äidin samalla seisokilla päälleni ja annoin sen ratsastaa päälläni pitkään ennen kun tulin en tiedä tuliko pojan Äiti. Minä ainakin tyytyväinen olin panoomme todella ihana tyttö.
RAKKAUTTA KAIKILLE OLENHAN RAUHANKYYHKY MIES MINKÄ PYTTYLÄISET LÄIVÄT MINULLE KÄTEEN JO HUITTISTEN VARAVANKILASSA OLLESSANI LIIAN NUORENA. OLISI TALOSSA PITÄNYT OLLA 21 VUOTTA TAI TÄYTTÄÄ SE TUOMION AIKANA MINÄ OLIN 16-17 VUOTIAS SAIN OLLA TALOSSA JONKUN AIKAA. YHDEN HOMON PANIN SIELLÄ KURIIN SIITÄKIN ON JUTTUA EDELLISISSÄ KIRJOITTELUISSANI. HURJAA TARINAA LUKEKAA JOS KIINNOSTAA.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti