Hyvähän täälläkin on olla tulin kun ajattelin että Lea Rantanen olisi suruissaan Miehensä Pauli Rantasen kuoleman johdosta. Olin Paulin aikana täällä kun tämä oli Uuden-Kasvun koti. Oli silloin ilmapiiri toinen kun nykyään.
Mutta se on ihan ymmärrettävää kun ei ole kauaa ollut paikka Pekan omistuksessa. Ei ole Samarialla enään täällä kun vuokra asunnot. Pekka hallinnoi Kirpputoria, ihmettelin kun ei minulle sanoneet Hiidenpellossa käydessään ja siellä vuokrasopimusta tehdessämme että oli talot myynnissä. Sain sen tietää heti tullessa Tummalta Karilta.
Lea kyllä sanoi että asu rauhassa on taloja myyty pitkään. Mutta Kari ja edesmenneen Leon poika sanoivat ettei ollutkaan myynnissä silloin kun minä tulin tänne. Kumminkin kokkimme sanoi myös että oli jo vuosi sitten talot myynnissä. Pekan pietarin tuvassa otin rukouksessa asian puheeksi että piti minun päästä 2017 Porvoon yksikköön jo asumaan innostuin asiasta kun Hostellissa Sturenkadulla yötä olin. Tuntui todella hyvältä PYHÄ HENKI OIKEIN KOSKETTI MINUA KUN PIETARIN TUVASSA LEA JA PEKAN VAIMO ARJA RUKOILIVAT ASUNTOASIANI PUOLESTA. Tuntui hyvältä että joltain sympatioita sain.
Luin yöllä koneeltani maahanmuuttajien ja Suomalaisten yhteenotosta. Poljin pyörälläni asema aukiolle sovittelemaan heidän riitojaan Hostellista . Sain Maahanmuuttajilta teetä ja leipää nälkääni kun painoni tippui yli 20 kiloa kun ei ruokaa ei yöpaikkaa talvella. Pyöräilin ympäri lämpimikseni. Menin Suomi miesten leiriin toiselle puolelle asema aukiota söivät vissiin sikamakkaraa mitä minäkään en mielelläni suuhuni laita miljoonamiehet lapsuuden tuttuni sitä kyllä myyvät Pajuniemet. Innostuin kun kuulin että olisi Porvoon Samariassa huone vapaana. Kun siellä lapsuuden kaverinikin Jussi on asustellut vuosia ja saanut korvikkeet ja tupakan lopetettua mistä suuri kiitos Samarian porukoille, minä Jussia pitkään olen yrittänyt nostaa katuojasta kun korvikkeitakin ihan joi.
Poljin Helsingistä Porvooseen ilman käsineitä kylmissäni muutenkin talvella. Menin Porvoon sossuun oli mukava kaveri tiskin takana pyysi jonkun naisen vielä todistamaan keskusteluamme. Sanoi muistaakseni mukava kaveri että mene Koivulaan yöksi ja tule aamuselle takasin ovat Keravaan yhteydessä ja homma varmaan on selvä. Olin vissin samalla reissulla koivulassa. Tein petiä siellä oli ekalla kerralla mukava kemin tyttö kertoi olleensa 9 yötä valvojana kerroin kun uhrasin Kemin pojalle paljon sitä huumeista kuiville yrittäen.
Vein sen Skannik hotelliinkin kun mätäni sen jalka paskoista huumeista varmaan. Ostin desinfionti lappuja ja puhtaita sukkia pojalle. No menin uudestaan Koivulan paikkaan sanoin että olisi minulla sossun tapaaminen aamusella. Laitoin petiä tuli vartija siihen kysymään mikä homma kerroin että tulin yöpymään kun aamusella olisi sossun tapaaminen ja pääsisin Samariaan kuulemma. Kävin Samariassa jo Helsingistä tullessani Simo niminen mukava ohjaaja tarjosi ruuat ja kaikki, taisi sanoa että olisi huone heillä vapaa.
Olisin vapaaehtoistyötä tehnyt mielelläni kun kummisetänikin kuka herrasmies oli veti Eki Suomessa korttipeli Bridsejäkin sanoi ennen kuolemaansa että lähde Kai poika kiertämään kaikki AA kerhot on sinulle niin paljon annettavaa. No Vartija sanoi Koivulassa illasta että on viranomaisilla minulle asiaa mitä ihmettelin kun selväkin olin. Tuli kaksi kyttäautoa siihen puhuin asian mukavalle kytälle sanoi ymmärtäväinen kyttä etteivät voi minua edes putkaan sijoittaa kun remontissa on heillä putkat. Oli aika hämärää toimintaa Koivulassa. Sanoin Kytälle että tutullani oli ensimmäisiä huumekoiria Suomessa. Minusta koivulan toiminta oli heitteillejättö. Sairas yli 60 vuotias mies heitetään pakkaseen yötä vasten.
No poljin yöhuoltamolle jostain sen löysin. Koko yön valvoin nälissäni katsoen kun lihapadat porisivat meinasin kysyä saanko ruoat jos siivoan vessan kun se paskanen oli. Tuli siihen pari kaveria istumaan näin heti että varmaan raamattu laukut heillä oli. Menin kysymään oletteko uskon veljiä olivat kuulemma. Sanoin etten meinaa pystyssä pysyä nälästä ja väsymyksestä voisitteko puurolautaseen heittää rahat eivät saatanat antaneet. Siinä tosi raamuttu uskovaiset. No tuli Heikki Riisiö nimimen uskon veli sinne pyörällä aamusella tarjosi ruuat olin niin nälissäni mutten pystynyt kun vähän syömään kun meinasi oksennus tulla.
Poljimme Porvoon Sossuun luullen että mukava mies olisi tiskillä ja pääsisin rauhaan Samarian Skarpensin tielle kirjaani työstämään ja vapaaehtoistyötä tekemään. Sanoin heti Heikille kun näen jo naamasta kun lakkaa saamasta kun oli kaksi muijaa tiskin takana. Ettei tämä Heikki onnistu oli vissiin Sossun päälikkö Äyräväinen ja joku toinen muija siinä. Kerroin tilanteen että sovimme mukavan miehen kanssa että tulen aamusella ja oletten keravaan yhteydessä ja pääsen rauhan paikkaan Samariaan Skarppensin tielle.
Lapsuuden kaverini paikkaan. Sanoi minulle Äyräväinen ihan pokkana etten ole siellä käynyt muistaakseni, eikä täällä ole eilen mitään miestä ollut näin muistelen sen menneen. Toinen nainen sanoi minulle ettei hän osaa kirjoittaa numeroani ylös sanoin muijalle että pitääkö minun se sinulle kirjoittaa roomalaisilla numeroilla. Lähdimme vetämämään sossusta sanoi vielä Äyräväinen että jäinkö paljon velkaa Keravalle vuokria, sanoin että panin kaikki perintöni siellä menemään ihmisiä autellen vaikkeivät ole minulle mitään siinä kylässä antaneet.
Kumma kun täältä Selkin samariasta olin Jussiin yhteydessä kun tutkija olen tutkivaa Journalismiani tehden. Jussi sanoi kun sitä puhutin että hakkasinko jonkun homon Koivulassa ja Jussi tolla päällä ei voi asiaa itse keksiä sanoi se tyhjäpää vielä että jäinkö paljon velkaa Keravalle vuokria. Olin Mossadin Sivulla maailman tiukin järjestö sanoivat siellä ettei omalla koneella heidän sivulle. Ostin 850 euroan koneen ja 499 euroan tukiaseman.
Olen tutkivaa Journalismiani tehnyt monessa Mehiläisen, Attendon ja muidenkin paikkojen suhteen. Samariaa kunnoitan jo siitä että Jussi on saanut korvikkeet ja tupakan lopetettua kun sillä siitä ongelmia oli. Lensin täältä missä nyt olen Pauli Rantasen aikoihin Porvoon Bethelem kotiin kun Leon kanssa haalarikuormaa toimme ruotsista ja otin viinaa reissulla. Hassua sekin kun muuttui sally Estoniaksi meidän reissumme jälkeen ja meni pohjaan. Vuosia siitä olin teatterin Johtajan Carita Rindelin kanssa Cosmopolin yökerhossa Keravalla tuli pöytääni pariskunta ketkä olivat Estonialta selvinneet. Sama kun Saaralla kirjoitin konnunsuon vankilasta vielä kun se sitä oli että lähden Kakolan venkulan Artsi Sinkkosen kanssa kuka itsemurhan teki Alexsander kiellandille meni sekin kummasti nurin Norjan merellä ennen kun sinne ehdimme.
Keräsin roskia pitkin porvoon katuja. Kerrankin JUMALA JOHDATTI MINUT JONKUN KAUPAN roskikselle avasin pytyn oli siellä kassillinen likasia verisiä neuloja ja muita värkkejä. Otin kassin ja kävelin pitkin poikin, sairaala tuli vastaan kävelin kun pommisuojan ovelle oli se auki menin sisään oli joku polttouuni siinä jätin likaset neulat ja ruiskut siihen. Jussi antoi pojalleni toisen nimen KRISTIAN. Toivotaan nyt että on JUMALAN JOHDATUSTA ETTÄ PÄÄSEN PORVOON SAMARIAAN JA EI TARVITSISI SOSSUJA TAAS VAIVATA JOS TYÖLLÄNI VOISIN JOTENKIN KORVATA VAIKKA OSAN MAKSUISTA.
ASUMISTUKI, TAKUUVUOKRA NIIN KUN TÄÄLLÄ MAKSELEN. EI SIITÄ TÄÄLLÄKÄÄN JÄÄ PALJON ITSELLE MAKSETTAVAA KUN EN SEN KUMMEMMIN TARVITSE TUETTUA ASUMISTA. MUTTA TÄMÄ YKSINÄINEN JUMITUS ON AIKA RANKKAA. PÄÄSISI UIMAAN JA SALILLE SAMARIAN PORVOON YKSIKÖSTÄ LENKILLE JA AUTTAMAAN POIKIA KUIVANA PYSYMISESSÄ. Tiskaan siivoan vessat sun muut mielelläni jos sali jotain kiinnostaisi voisin Bersonal treinerinä toimia. Pojille monesti saliohjelmia tehden. Voisimme AA Alcoholics Anonymous kerhoa vetää jos vaan poikia se kiinnostaisi. Puhutaan sielläkin jumalasta niin kun sen jokainen ymmärtää. Siitä voidaan päästä sisälle raamattuunkin. Kiitos ja JUMALAN SIUNAUSTA KAIKILLE KETKÄ SEN YMMÄRTÄVÄT.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti