Helvetti toi saatanan sekopää Pekan kokki soitti poliisit taloon. Menin avaamaan alaoven kysyi nuori ääliö nuori kyttä kuka olen sanoin nimeni. Sanoi kyttä että uhkaan kuulemma kokkia. Helvetti ajoi kokki minut pois etten saanut kuulla mitä sekopää valehtelee minusta kytille. No tuli kytät ja lähtivät menemään. Oli todella lähellä etten torpannut kyttiä tohon käytävälle. Helvetti jos minut olisivat vieneet olisin kaatanut koko firman ja tutkittu koko helahoito.
On kyllä kumma jos ei mene info perille viranomaisille tommoisen sekopäitten juoppojen valehtelut. Kun kerrankin soitteli itkuviinaa vissiin juotuaan, Poliisit paijaamaan häntä. Kerran piti minut soittaa sille Ambulanssi kun tuli ovelleni itkemään että sekoaa soitanko lanssin. Helvetti sekopää selitti että on hänellä puukot esillä. Ja ase mihin kolme patruunaa.
Kysyi hälytyskeskuksen nainen että saanko puukot kaverilta piiloon että uskaltavat tulla. Kaveri sanoi jo tullessani taloon että tulee aina Kytät ekana kun hän sekoaa. Olisi se lyönyt vetoa että taas tulee kytät edellä. En viitsinyt vetoa lyödä. Nauroi Lanssin porukka kun kerroin että olisin vedon voittanut. Kun tietävät varmaan että en päästä hulluja puukot kädessä lanssin porukan kimppuun. ¨
No kun oli menossa nuori kyttä ekaksi kaverin ovelle mitä jos olisikin harhoissan ladannut pölvästin hengiltä. Pasasen Taunokin mistä Mikko Niskanen teki elokuvankin Kahdeksan Surmalutuotia. Ampui Tane oliko nyt neljä kyttää ja varmisti vielä vierestä. Ei ole kun ajan kysymys kun historia toistaa itseään.
Se on karman laki kun sekin nuori nätti poliisi Tyttö Hyvinkäällä sai luodin vatsaansa kituu jatkuvasti leikelty tyttöä jatkuvasti. Mitä olette kytät minullekkin tehneet. Nuoret kytät pelkäävät minun Salam Aleikun kavereitani mutta nuoret ovat ihan tompeleita. Vanhojen kyttien kanssa tulee toimeen. Kun Isämme ja Isoisämme samoissa sodissa olleina olivat kun yhtä rintamaaa.
No toivotaan että nuori tyttö selviää vielä ampumisesta. Kyllähän lääkärit varmaan parhaansa tekevät.
Kokkimme on kyllä arvokas työntekijä talolle, ja Pekan kirppiksen omistajan vanha kaveri. Tekee se muitakin hommia mitä huonoilta polviltaan pystyy. Nyt alkaa käymään se uimassa laihduttaaksen pääsee sitten kuulemma leikkaukseen polvistaan. Mikä kyllä muuttaa sekin jo varmaan elämäänsä. Eihän se ole mukava polvistaan sairastaa.
Kaverin pitäisi kyllä nöyrtyä viinapirun edessä siitä se paraneminen alkaisi. Kun sekin juo itsensä melko konttauskuntoon. Minä sille sanoin kerran että minullakin lukee vuokrasopimuksessa ettei täällä saa ryypätä. Uhosi kaveri vaan että häntä ei koske tommoiset säännöt.
Minä voisin kyllä vetää vaikka käräjille firman kun vuokrasopimus on lakisääteinen asia. Olen ollut tulipaloloissakin Kyttä Kyytinen löi selvinpäin minut putkaan ja joku hakkasi pidätyssellinsä ovea ennen kun sytytti sellinsä tulee. Että miettikää miksi tuolla saa nuoretkin naispoliisit luodeista mahaansa. Se katsokaas sitä Karman lakia.
Puhuin Entisen Johtajan Edesmenneen Pauli Rantasen Vaimolle Lealla ja uuden kirppiksen omistajan Vaimolle. Sen kaverin häiriköinnistä ja että yritti se minut kuseen lyödä Jouluaattona kun selitti minusta paskaa kytille. Selitti kaveri että Lea lässyttää kaikki Ihmisille. Ne sehän on tarkoituskin etten minä kusessä ole saatanan sekoillessa . Ja kääntämällä asiat minun päälleni.
Eli eikö ole todella kumma tapaus. Miten kehtaa pitää Samarian paitaa päällensä. Uusi johtaja sanoi minulle ja tummalla kaverille että emme saa linnan asioista puhua kun on tämä Uskovainen yhteisö. No tumma sanoi sille että me puhumme hiusten leikkuusta. Ja on kyllä kun on uusi Johtajakin lusinut ei pää tunnu kestävän linnan juttuja. Ihmettelen kyllä miksei kestä. Minä olen Via Dolorosani käynyt läpi. Ja Veljeni roikkuneet RISTILLÄ OIKELLA PUOLELLA HE KYLLÄ MINUTKIN TUNTEVAT JA PUHUMME HURJIA TARINOITAMME. SIUNAUSTA HYVÄT IHMISET KETKÄ MINUT TUNTEVAT. KUKA EI POIKAA TUNNE EI TUNNE ISÄÄKÄÄN.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti