perjantai 21. joulukuuta 2018

Kipeä ollut taas kokopäivän ja tiedän kyllä miksi. Olen valvonut pitempään ja huonosti ulkoillut siitä sairasteluni johtuu. Tänään aikasin nukkumaan vaikka väkisin ja huomenna lenkille.

Olen todennut ennenkin että valvomiseni vaikuttaa kondikseeni ja toki paljon sisällä olleena. Ei ole oikein malttanut mennä nukkumaan, kun oma hieno kämppä nyt on. Ei ole kukaan saatanan hoitaja sanomassa että nukkumaan, voi mennä koska huvittaa.

Ei tullut tänään viestiä eilen tervarissa laittamastani Reseptien uusimisesta. Kävin tänään omakanta palvelussa ei sielläkään sitä näkynyt. Oli siellä Lohjan Psykipolin Paul Birin laittama Debot piikkilääkitys ja sen aiheuttamiin vapinoihin lääkitys. Vittu ettei näitä saatanan Mengeleitä saada kuriin ja heidän hoitaja Kapojaan.

Omalta lääkäriltäni sain Diabameja ja Tramaleita kun tietää minut. En ole väärinkäyttäjä mutta minulle ei oikein sovi Pamikaan kun yhden otan menee koko lätkä etten edes tiedä. Mutta ajattelin ostaa Dosetin jos sillä osaisi pelata sen kanssa. On talossamme niin paljon ollut häiriötekijöitä kahteen kuukauteen kaksi kertaa poliisit ja kerran Ambulanssi turhaan paikalle. Kun kaverini varmaan itkuviinaa vetää ja haluaa hätähuutona ne paikalle. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Lukekaa AA. Alkoholics Anonymous Tarinaa Viinapirun Riivaamasta Kaitsusta, Olen itseni lyönyt likoon nimellä ja kuvilla. On viinapirun edessä nöyrryttävä selvinpäinkin. Että paranemisbrosessi alkaa.

Mengele Josef toimi vielä omalla nimellään ja toiset sitä pitivät hyvänä lääkärinä. Mossad sitä etsi Brasiliaa myöten, Simon Wiesenthalin henki kyllä elää vieläkin. Kävin Mossadin sivulla sanottiin siellä ettei omalla koneella heidän sivulleen. Ostin 850 euron uuden koneen ja 249 euron tukiaseman. Mutta vaikka uhraan itseni että se pääpiru saadaan kiinni. Kuka se sitten onkin, tutkivaa Journalismiani tehneenä niin monessa paikassa. Ainakin Päihde ja Mieleterveyspaikat ovat olleet hirveitä. Aicman heitettiin autoon ja mitä sitten sille tehtiin veivätkö Israeliin ja hirttivät.

Suomessa on kyllä niin paljon Natsejen jälkeläisiä kun pani komeat Arjalaiset Suomen huorat kaikki. Siinä jäi Suomalainen reppana lökäpöksy Sotilas kun natsit huorat vei.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...