Se on todella kummallista kun yöllä kaikki nukkuu olen ihan skarppina ja pirteä. Mutta kun aamu tulee ja jengi heräilee alan minä puutumaan. Ja sama oli Hiidenpellossakin olin huoneessani ihan virkeä mutta kun tulin muiden sekaan ruokapöytään alkoi leukoja vetämään haukotuttamaan.
Olen vetänyt tänään kahvakuulalla jonkun verran pitää nyt aloittaa kunnolla silläkin treeni.
Kaaduin tuolla tiellä liukkaalla kun menin Kirpputorille yleensä kaadun kun judoka lyön koko käteni maahan nyt olin niin väsynyt ja ajatuksissani että kaaduin ranteeni päälle. Samalla vihlaisi selkäni joku lihasjuttu siihenkin tuli. Nyt on ranne kipeä ei voi tehdä etunojapunnerruksia ranteella. Mutta ei se haittaa kahvakuulatreenissä.
Pikkasen on tullut entistä bodia takasin eli hauikset kasvaneet pumpilla. Onhan lihasmuisti vaikka olikin väliä salitreenistä pitkään. Teen Hauista, ojentajia, olkapäitä, etuvetoja, siipiä, jalkoja kahvakuulalla.
Kunhan nyt kunnolla tervehdyn alan vetämään tiukkaa treeniä. Minulla on ollut unet talossa ihan sekasin. Varmaan kun en malta mennä ajoissa nukkumaan, kun ei ole ollut vuosiin omaa asuntoa minulla. Nyt on viimesen päälle kämppä ja halpa 204,24 euroa kuussa kun saan asumistuet mitkä menee suoraan Samarian firmalle mikä on hyväkin saavat suoraan maksut minä maksan vaan erotuksen, ton pienen summan.
On Veli Venäläinen Talonmiehemme laittanut vissiin kaikki viimesen päälle. On sauna alhaalla ja pusukone talon puolesta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti