torstai 14. helmikuuta 2019

Albert Einstein oli viisas keksittyään suhteellisuusteorian. Sama pidettiin Stephen Hawkinia älykkönä. Mistä mikään on lähtöisin mistä tyhjyys olisi lähtenyt

Miettikää nyt päänne puhki mistä mikään on lähtöisin. Hyvältä tuntuu että Pauli Rantasen vihkimä Leon poika on nyt Orpo. Käskettävänä Pekan hommissa nämä olisi kaikki kuulunut Joonalle nyt Lea kuuluukin Pekan uuden Johtajan kirkkoon.

Kun pani Pauli jo Estonian aikoihin meidät hakemaan vanhaa risaa haalarikuormaa pitkin Ruotsia. Meinaisi jo silloin entinen kramppipotilas nukahtaaa rattiin. Kysyin eikö Pauli maksa mennään johonkin nukkumaan vähäksi aikaa. Tutkin auton kun luulin jotain arvokasta siinä kuskattavan.

Kumma vaan että muuttui se juuri silloin Estoniaksi. Sama kun juuri piti lähteä Norjan merelle Alexander kiellandille annas olla meni sekin nurin koko härveli viikkoa ennen kun sinne ehdimme Kakolan venkulan Artsin kanssa. Artsi tappoikin itsensä oliko joku muija juttu, ettei peloissaan. Kyllä niin mietin tollaista Pappia kun muka Pekka on viitsi Joonalle ja kiltille niselle huutaa että vaihdetaaan työntekijöitä. Minulle vielä venäläinen ehdotti Pekan hommia en ala ketään kumartelemaan. Joonan älyä kyseenalistin kun oli sillä takahuoneessa tikkuasskin etikettejä tuli joku Keräilijön tuntununen siihen tiskille lähti kaveri heti mukaan tinkimiseeni. Kun Simppaakin oli tenuäijöksi alkanut tyyppi kulemma pyssyllä uhannut näin kuulin Simppa vei tietonsa hautaan mukanaan. Manu ammuttiin Roopea auto kolhaisi nuorena rukoiltiin sen puolesta silloin. Tuli Heimolaisia parilla huoltoasemalla kysymään mitä tehdään Roopea kuulemma kiusataan sanoin että älkää nyt vendettaa aloittako. Ajoi kyllä Matti sukulaismiehensä mukana, kun risteyksessä vedin liikkuvat taakse en katsonut yhtään ketä oli takanani. Matti sanoi vaan jos ne sinulle määrätyt tyypit jotain tekee ammutaan ne. Sanoi minulle Rakas Mattti poika että lopetti lääkityksensä. Kun ei siitä mitään apua ollut pyysi minut hautajaisiin. Matin kanssa ennätettiin puhua monesti ennen sen aikaa astua tummien taivaaseen.

Roope ei ymmärrä kun minun velkoihini puuttuvat eräät porukat. Roope selitti hirveästi minusta jollekkin kauheuksia. Mikrofoni päällä kaiken aikaa kuuntelimme sen sössöttämistä. No tämä tumma Kari sörkän uskovaisia oli pelännt vissiin Sörkkään mennä Pajusuo ei siitä tykännyt yhtään.

En kyllä tämmöistä tummaa muista leiriltä ollenkaan kai ne hamppujaan vetivät jossain kopissa. Kumma on tumma kun Kulon Kari löi Elovaaran Reiskaa palovaaraksi sanottu. Oli tämä paskahousu tumma huutanut Reiskalle tien päälle sen ollessa kun se asfaltihommissa oli että Palovaara. Kumma kun toivat minun päälleni pari tappajaa. Kumma vaan kun kerran otti Gunnar tyypin mukaan sanoi minulle heimopäälikkö että mene sinä Hyvönen helvettiin mihinhän Gunnar oli menossa. Mitä sitten tyypin kanssa sumpli, eihän faija mustalais tummalle vihanen ollut kun piti kuulemma tyypille sörkkään viedä joku Kiwi pilvinokare mikä olikin ollut kuulemma paskaa. Merkkasi Isäni Anan myös riskin Serkkunsa Sampon ja ketä oli vielä poikien panobussissa. Rahallahan näistä voisi selvitä onneksi ovat pojat osannneet rahan teon jos vielä etsisivät omat vanhempansa käsiinsä, ja joltain joitain olisikin jäänyt. Luulisi että oma veri on vettä sakeampaa. Kun munalla selviää ei tarvitse käsiään liata.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...