torstai 14. helmikuuta 2019

Nukahdin illasta johonkin aikaa.Olivat kaksi kertaa käyneet katsomassa minua. Olin kyllä ennen kahta jalkeilla.

Väsytti vielä yöllä minua meinasin mennä  vielä nukkumaan. Mutta en malttanut enään mennä nukkumaan. On niin hyvä fiilis kun tuolta pääsin pois.

Kun tumma Kari sanoi heti tullessani että on talot myynnissä. Kävi jotkut äijät sitä katsomassa. Kumma on toi Blomeruksen Kari kun yhtääkkiä sanoikin ettei ollutkaan silloin tämä myynnissä kun minut tänne lypsettiin.

Helvetti mihin paikkaan itseni laitoin kun lääkkeettömänä piti minun olla. Mutta mihin helvettiin itseni löin. Hullu kokkimme aina kun lähti Venäläinen reissuun sai aina odottaa että kahta pulloa alkaa menemään. Poliisia ja Ambulanssia taloon jatkuvasti. Soitteli se itse niitä itselleen itkuviinaa veti. Iso mies nöyrtyisi mutta kun pilkkaa se vaan AA kerhoja.

Sanoi hieno herrasmies kummisetäni Möttösen Erkki ennen kuolemaansa että lähde Kaitsu kiertämään kaikki AA kerhot. Olisi minulla niin paljon juttua siitä viinapirusta.



Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hienoa näin kelan sivulta että tulee takuueläke jo huomenna 19.6.2025 helpottaa se taas elämääni. Menee vaan taksille iso raha siitä takuueläkkeestä.

Lähettäisi nyt taksi minulle tietojaan että voin maksaa sille kyydin hyvinkäältä. Katsotaan nyt minkä rahan se pyytää minulta annoinhan jo 4...