On noita kuolleita tuttuja tullut uniini monesti, ikäänkuin kutsuisivat minuakin jo taivaan temppeleihin. Kyllä välillä tuntuukin tämä maanpäällinen kiduttamiseni liian rankalta. Jatkuvaa kidutusta jokapuolelta nyt tämä Vihdin Selkin viimeinen kidutus juopon kokin aiheuttama. Saivatkohan tietää missä olen ja siitä kiduttamiseni taas alkoi.
Kun jo kiduttivat minua porvoossa 2017 talvella, kun piti minun päästä Porvoon Samarian yksikköön. Saman firman kun selkissä mutten päässyt ja siitä lintsille kylmään pakkaseen ilman ruokaa ja vettäkään. Yötä myöten jouduin pyöräilemään. Yöhuoltamolla yötä nälissäni olin ja katsoin isoja ruokatarjoiluja, pöydissä. Meinasin kysyä saanko vessan pestä kun oli se niin paskanen olisin ruokapalkalla sen pessyt. En sitten kumminkaan kehdannut sitä kysyä.
Sitten pääsin Vihdin Hiidenpellon yksikköön Kyöpeliin tein vuokrasopimuksen ja sähkösopimukset asuntoon minkä otin kun kaksi Mehiläisen paikassa oli asuntoa vapaana. Otin isomman ranskalaisella parvekkeella olevan.
No kumma oli yhtä äkkiä tulivatkin sanomaan minulle että sossut päätti minut toiseen yksikköön hiidenpeltoon. Helvetti ja jouduinko saatana hometaloon jotain huomasin siellä ilmassa outoa. Kysyin keittäjältä Tarulta heti tullessani onko tytöllä nuhaa, kun oli sen suunseutu ihan punainen. No Taru sanoi hänellä talossa jotain outoa olevan.
No antakaas olla Matti hoitaja sanoi, Jounin huoneesta joutuneet hometta pesemään. Oli Jouni kuulemma laskenut vettä vessassa niin kauan ovet ja ikkunat kiinni että oli sen vessaan vissiin tullut hometta. Home vaan ei oikein varmaan pintapesulla lähde, vaatii se tuttuni mukaan alustan missä se kasvaa.
Kumma kun Ninakin selitti minulle ettenhän puhu asiasta kun talosta lähden. Minä kyllä puhun asiasta jos eivät noista hulluista siellä välittäneet minä välitin itsestäni. Tiinaa oli vähän vaikea puhuttaa mutta minulle kyllä kaikki paljastaa kaiken kun kyselen. Sanoi Tiina että pelkäävät he kiinteistön omistajaa.
Toivotaan ettei tule Tiinalle ongelmia mitä en usko kun rehellisyys maan perii. Ei noista hulluista välitä kukaan minä vissiin ainoana siksi minulle ongelmia tuleekin noissa paikoissa. On noi mielenterveys ja päihde ihmiset päänsä vetäneet monetkin eivätkä ikinä siitä kuntoudu. Siksi ne varmaan pannaan vaan tommoiseen säilytysmestaan.
Kun olin koneella illalla Hiidenpellossa alkoi tulemaan verta nenästäni itsestään. Sain hyytymään sen omilla konsteilla, mutta antaas olla kun olin syömässä seuraavana päivänä alkoi pulppaamaan suuhunkin verta. Joutuivat ihan ambulanssin kutsumaan minulle
No yksi saatanan kohlo hoitaja Hiidenpellosta selitti vaan tsirrakuskeille pullo takataskussa että skitsoaffegtia kun kysyivät tsirran tytöt sairauksista ei pannut pullo hoitaja tikkua ristiin kun kaksisteen oltiin ennen tsirran tuloa. No oli tsirran tyttö sisar hento valkoinen laitto kylmää niskaani ja painoi sierainta siitä loppui vuoto.
Näistä pitää uskaltaa ja voida puhua, on surkeaa jos henkilökunta joutuu sisällään pitämään asiat. Miten heidän omatuntonsa sen sallii kysynpä vaan. Minä olen hoidokki ja aina kusessa mestassa kun mestassa kun lyön itseni peliin ja kaikesta paskasta olen hoitopaikoissa puhunut. Mutta toki ymmärränkin kun suurin osa hoidokeista ovat niin vaikea hoitoisia päänsä vetäneet niin monetkin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti