No pannaan tähän nyt sitten tekstiä, luin juuri puhelimestani kahvin terveysvaikutuksista. Olen aina tiennyt siinä olevasta antioksidantista ja sydämmelle hyväksi pienissä määrin se pitäisi olla.
Kumma kun tulee tohon näytölle toi sinistys kun klikkaan hiirellä, nyt en saanut sitä edes pois vaan jäi se siihen ja lähti tämä kirjoitusosio.
Kohta lähden teelle kummasti on tullut turvotusta täällä ollessa vatsa pömpöttää kaiken aikaa on toi ruoka niin usein meillä. Kaksi ruokaa meillä ja aamupala ja iltapala kyllä siinä tuleekin syötyä, ei ihme jos vatsa pömpöttää.
Kumma kun ei kuulu kunnolla radiostani kun Patmos uskovaisten radiokanava. Ihme homma en tiedä miksei kuulu edellisessä paikassa kuului muutkin kanavat.
Kyllä niin vituttaa kun en saanut rahojani poikimaan, ei olisi tarvinnut hoidossa olla eivätkä hulluna pitäneet minua kukaan. Sain parasta palvelua monessa paikassa kun otin vaan lääkekonjakkini.
Neljä senttiä Wsop Hennesey Konjakkia Vihreätee 40 asteinen vesi hunaja siihen ai että oli hyvä lääke. Minulta voi mennä koko konjakkipullo työskennellessäni kirjoittaen koneella ja kynällä. En ole edes juovuksissa siitä nukun hyvin ja aamulla olen täysin iskussa.
Olisin lähtenyt nuoriso ja vanhustyöhön päihdenuoria auttelemaan mutta hyvät ideani kaatuivat kaikki. Kun juuri sai jonkun hetkeksi irti kamoista tuli joku ja sama vetäminen jatkui taas. Siinä minullekkin alkoi Konjakki maistumaan reilummin en jaksanut sitä heidän touhujaan ihan selvänä.
Toivotaan että jäi kumminkin itämään asiani ja joku ottaisi onkeensa ja raitistuisi. Harmittaa vaan minua kun olisin tajunnut vaan jättää tavarani ja häipyä ulkomaille, mutta kun olivat tavarani minulle niin tärkeitä vuosia niitä mukanani pitäessä. Tekstejäni oli noin 5500 sivua kaikki hävisi sinne pirikämppään, hienot televisioni ja radioni uudet luistimet mailoineen.
Minulle arvokkaat työkaluni millä ei muut oikein tee mitään mutta minulle työkaluni riittivät moneen duuniin. Puhelinkortit vuosilta. Ensimmäinen markkani oravan häntä muistona kaikki hävisi johonkin. Kämpän haltija sanoi minulle viimeksi että menisi kämppäasia rosikseen ja minut todistajaksi ja hullun paperini.
Helvetti en muuta ymmärrä kun että minun piikkiini yrittivät panna kämppää, kun oli poikien mukaan asunnon haltija rikkonut kaikki kämpästä. Oli sieltä seinät ja kaikki säpäleinä ovi hakattu kuulemma kirveellä rikki.
Katsotaan nyt hiljaista on nyt ollut sieltäpäin selitti asunnon haltija viimeksi etten vastaa kuulemma puhelimeen vaikka on se yrittänyt soitella en ole siltä puheluita saanut enkä halua saadakkaan.
Harmittaa vaan kun on kyseinen lössi kummisetäni pojankin tilejä ruuvailleet. En Ismosta muuta ymmärrä kun että on se tullut vanhaksi ja raihnaseksi. Pystyvät sitä näköjään kusettamaan miten haluavat. Kumma ettei Ismo saa edes jengiläisiä liikkeelle, kun puhui se Artsi Nykvistinkin tunteneensa ja on Ismo kuulemma Harleytä tuonut suomeenkin.
Onko Ismosta tullut vanha ja juoppo kun näin sen kulkevan ahjosta pyörätietä sanoin että morjens Ismo kun pyörälläni sen takaa tulin. Meinasi se hypätä ojaan kun se pelästyi niin paljon minua.
Eikä ole se ainoa kuka minua pelästyy kun ne yllätän. Pyysi Ismo minulta euroa kysyin siltä meneekö se puhelinkoppiin vai mihin se euroa tarvitsee. Annoin sille 50 euroa menikin se vissiin viinakauppaan. Eli mihin helvettiin on menty porukka pudonnut ihan deekikselle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti