tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kävin työmaalla Riihimäen keskusvankilan sivuilla. Linnani oli kotini en siviilissä viihtynyt.

On Rio De Riksu korkeemman luokituksen vankila, oli se jo minun aikanani mallivankila. Siksi siellä tykkäsin lusia elinkautisvangit olivat minulle kun isiä ja veljiä. Kenet olisin kaikki vangit vapauttanut, olisivat varmaan parantaneet tapansa.

Niin kun JEESUS RISTILLÄ SANOI TOISELLE RYÖVÄRILLE ETTÄ TOTISESTI MINÄ SANON SINULLE, TÄNÄ PÄIVÄNÄ PITÄÄ SINUN OLEMAN MINUN KANSSANI PARATIISISSA.

Siksi on minulle olleet pahimmat ryövärit kun Veljiä ja Isiä aina omiani. Ei pitkät tuomiot ratkaise kaikkea niin kun kaverini Tauno Pasasen tilanne näytti. Mikko Niskanen teki Taunosta hyvän koskettavan elokuvan Kahdeksan Surmanluotia. Silloin säälinkin kyttiä kun ajattelin että olivat samankylän poikia eivätkä varmaan uskoneet Taunon heitä ampuvan.

Mutta nyt ajattelen toistakin kun minulle on kytät paskaakin tehneet ja KARMAN LAKI KOSKEE HEITÄ. Niinkun sitäkin nuorta naispoliisia kuka sai Hyvinkäällä luodin vatsaansa.

Mutta Tauno oli sakki kaverini Riksusta avolla asuttiin. Taunolle vaan kävi paskasesti kun vaimonsa myi kuulemma Pihtiputaalta maat ja osti kuulemma Riihimäeltä läheltä vankilaa talon.

Tauno oli kuulemma kuristanut vaimonsa juovuksissa varmaan ollut. Mikä sitten oli kiksahtanut Taunon päässä. Olihan sen rikos silloin niin kova juttu kun siitä puhuttiin paljon ympäri maailman.

En tiedä onko Tauno enään hengissäkään joku sanoi sen Riihimäellä vaikuttavan, viimeksi kuulin ainakin näin. Täytyykin se Googlesta katsoa löytyykö sieltä Tauno Pasasta.

Löytyisi nyt Facebookista Tauno, olisi mukava keskustella sen kanssa vaikka olisihan se jo vanha mies jos hengissä se on. Muistelen jonkun puhuneen että Taunolla olisi ollut jo Riksun aikoihin sydänvikaa. Pihapaavalina se taisi toimia Rikssussa.

Olen kirjoitellut miten viilattiin pojat melkein Riksusta ulos yöllä jäivät vaan maalaamon katolta kiinni. En ollut organisoimassa poikien asiaa loppuun asti. Kun minä en kotoani lähde ja kun vielä oli pienet tuomiot minulla.

Olen kirjoittanut asiasta aikasemmin toivotaan että luette on painavaa tekstiä. Kun viilaamamme Tenkulan Vesan veli oli Seurakunta Opistolla opiskelemassa Luther opistolla. Tartutin tippuria varmaan nuoriin Jeesuksen morsiammiin siellä. Lukekaa on siitäkin hyvää tarinaa aikasemmissa tekteissäni.

En muistanut moneenko ehdin sen tartuttaa kun minun kanssani halusi kaikki tytöt olla aina olin yötä tyttöjen puolella eri tytön kanssa. Mutta eiköhän se aika äkkiä huomattu. Ellei sitten ole tullut kaikista JEESUKSEN MORSSIAMMISTA HUORIA. Eikö se niin mene raamatussanne vaan sanotaan että älä tee huorin.

Miksi olette siis JEESUKSEN MORSIAMMIA JOS ETTÄ HUORIA OLE. Mikä on kirjanne kun sen nimeen toitottaa niin sanotut uskovaiset. ELI MIETTIKÄÄ NYT VÄHÄN JÄRJELLÄNNE JOS SITÄ TEILLE ON YHTÄÄN SIUNAANTUNUT. Miten siis voitte raamattuun uskoa ja sen nimeen vannnoa kun kieltää se huoraamisen.

Minäkin uskon omalla tavallani raamatuunkin kun niin sanottua VIA DOLOROSAA KULJEN VIELÄKIN KUN MINUA KIDUTETAAN KAIKILLA TAVOILLA JOKA PAIKASSA. JUURI OLI TAAS ITSEMURHAPOMMITTAJAT ISKENEET. EIVÄTKÖ HEIDÄN USKONNOSSAAN SAA MARTTYYRITKIN NEITSEITÄ TAIVAASSA. Säälihän se on että syyttömiä kuolee mutta pitävätkö he toisen ajattelijoita vääräuskosena. Onhan se kovaa touhua räjäytellä viattomia. Toivotaan että tulee vielä joskus rauha maailmaan.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...