En ymmärrä muuta näyttökerroissa kun laitoin Googlesta Bloggeriin enkä saanut enään takasin sitä Googleen. Kun luki jossain että loppuu Google+ tämänkuun alusta siksi panin itseni Bloggeriin.
Nyt lähden lääkkeille ja siitä iltapalalle on ne kello 19 eli viidenminuutin päästä. Kävin lääkkeillä ja siitä iltapalalle, on kevyt lääkitys minulla 1500 milliä Deprakinea ja yksi 20 millinen Olantsapiini. Olen nyt syönyt lääkkeeni kun omahoitaja puhui ihan piikkilääkityksestä mitä en todella ota kun väkisin. En viitsi huijata nyt täällä lääkkeenotossa olen monessa paikassa huijannut ottavani, ja sylkenyt ne vessanpyttyyn.
Kumma ristiriita on vaan ollut kun olen sylkenyt lääkkeeni vessanpyttyyn ovat sanoneet henkilökunta että olen hyvässä kunnossa kun syön lääkkeeni. Vaikken siis ole syönyt vaan sylkenyt ne pois. Ja kun syön lääkkeitä sanovatkin että nyt olen huonossa kunnossa vaikka siis syön lääkkeeni. Nurinkurinen on asia eikö vaan, miten ton selitätte
Helvetti kun oltaisiin nyt kundejen kanssa saatu jotain aikaiseksi, olisimme rahaa alkaneet tekemään nuoriso ja vanhustyötä tekemällä. Minä olisin voinut tehdä ihan vapaaaehtoistyötäkin niin kun toki teinkin auttelin niin paljon poikia.
Toi oli minulle kyllä liikaa kun tulin Hyrylässä Grynderin kylmään kolkkoon kellarikämppään mihin Nyysky sai minut muuttoilmoituksen tekemään. Kehui se keravalla että saadaan nimimieheltä iso sadan neliön kämppä Hyrylän keskustasta olikin surkea kellari tila.
Mutta otin sen kun johonkin piti saada tavarani. No se riitti kun tulin tosiaan kuppilasta kämpille makasi joku mustalainen kämpän lattialla kun ei Nyysky alkanut ottamaan mitään kantaa asunnon sisustamiseen. Minä kävin sen puolesta jo sosiaalitoimistossakin mistä olisimme saaneet huonekalut kämppään. Kyllä siitä olisi ihan mestan saanut.
Löi Nyysky vissiin minua jollain astalolla päähän salaa en muista oikein koko ebisodia. Lähtivät karkuun vissiin jollain autolla muistelen että tuli siihen joku kaveri luulin että talossa asuva vironpoika mutta en varma ole. No ihmettelin kun tuli muistaakseni ihmeen äkkiä siihen Poliisit ja Ambulanssi paikalle.
Minä en kyllä niitä muista soittaneeni, istuin muistaakseni Ambulanssissa ja meinasivat minut viedä mukanaan muistelen niin. Mutta painoin päässäni olevaa haavaa pipollani ja jäin kämpille. Pesin muistaakseni Bombers paitani yöllä kylmällä vedellä oli se veressä mitä ihmettelin kun ei ollut intiaanitakkini kun vähän veressä.
Helvetti meni vereen kallis patja mikä Nyyskyn kanssa ostettiin jostain huonekaluliikkestä että saimme nukuttua kylmässsä edes pehmeällä patjalla. Kun Nyysky nukkui kovalla lattialla sanoin sille ekana yönä että tule viereen nukkumaan kun yksi iso patja meillä nyt oli. Siinä kaikki kiitos tommoisilta rotilta kumma jos hengissä saavat saastat olla ettei niitä kukaan meiksin tuttu hoida.
En nyt varma ole oliko Nyysky lyöjäni kun Hyrylässä olimme voi olla että olikin juttu ihan järjestetty minun satuttamiseni. Voi olla että halusivat minut vammauttaa, onneksi osui lyönti paksuun päänkohtaan takaraivolle. Olikohan pojilla huumeet taas kuvioissa vaikutti siltä.
Ja oli minulle pipo päässäni, odotin koko yön puolihorroksessa nukkuen retkuja saastoja kamankäyttäjiä takasin kämpille. Oli minulla puukkoni vieressäni, eivät olisi toistakertaa päässeet saastat yllättämään. Olihan minut helppo kolkata kun en todella olisi uskonut että Nyysky tuommoista minulle tekee ja edes uskaltaa tehdä. Jos se se oli vai tumma kaveri en varma voi olla.
Helvetti kuulin jälkeenpäin että olisivat kitsoilleet että kuvaan siellä. Mitähän pahaa siinäkin olisi ollut vaikka kuvaisinkin. Otinhan siellä Hyrylässä hienoja taidekuvia juuri sataneesta lumivaipastakin yöllä. En niin malttanut edes nukkua kun luulin että Nyyskykin miehistyy ja katsoin matkoja Espanjaaan ja muuallekkin koko yön.
Yhdestä kapakastakin oli minulla erittäin hienoja taiteellisia kuvia. Lumivaipan peittämästä kuppilastaaan. En sitten tiedä oliko kaikki pelkkää kusetusta minun saamiseksi Hyrylään. Kyllä niin menetin uskoni ja luottoni yhteenkään elävään sieluun ainakaan ihmiseen. Pitäisi Garloksen iskeä sakaalin.Yksinäisen suden.
Tuomion olen julistanut vihamiehilleni joku sanoo että pitäisi antaa anteeksi minulle vääryttä tehneille en koskaan siihen pystyisi. Tuomitsen ne alempaan helvettin. Ja kummasti noita tippuukin paskaa tekeviä kuka sairastuu kuka loukkaantuu kuka tekee itsarin meneehän noita saastoja kaiken aikaa. Ja hyvä niin ikuiseen kiirastuleen joutavatkin. Saisivat vaan kärsiä elämänsä aikana niin paljon kun minäkin olen kärsinyt.
Niin kauan meni hyvin ja oli mukavaa kun rahani riittivät. Mutta ihan alkoi määrätty porukka perään huutelemaan kun häivyin rahattomana. Ovat vielä kuulemma kummisetäni pojankin rahoja sama lössi huijannut.
Pienellä tuomiolle kuulemma selvinneet. Mutta minun vihani ei laannu sillä meille ei paskaa tehdä ja tuomio vasta heille alkaa katsotaan nyt miten heidän päänsä kestää. Kun saavat pelko perseessä olla vielä hekin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti