sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Nukkuen kello 11,45 asti, siitä syömään ja ruokatilan siivoukseen.

Laitan tähän näkemäni unen en ole varma näinkö sen jo eilen aamusta vai tänään mutta tässä nyt siitä. Olin unessani jossain vanhustentalossa Isäni luona Porvoonkadulla Keravalla. Lähdin sieltä makselemaan paria laskua ja hakemaan konjakkia lääkkeeksi. En ottanut kun satasen käteistä mukaani, en pankkikorttia huomannut edes ottaa. No viinakaupassa tulikin kiire takasin kun ei jäänyt kun puolituntia aikaa hakea pankkikortti ja tulla takasin ostamaan lisää konjakkia. Kunhan nyt isäni olisi paikalla Porvoonkadulla vanhustentalossa että pääsen lompakolleni.

Kummia unia sitä näkeekin näen usein unia,  mutten sitten muista niitä enään aamusta jos en heti laita niitä ylös yöllä.  Edellä mainitun tekstin olin yöllä kirjoittanut paperille muisti pois,  siksi on outoa laittaa sitä koneelle, kun en yhtään muista mitä olen yöllä kirjoitellut.

Sain putsattua ruokatilan, on se viimenen päivä tänään enään sitä hommaa,  sitten se on taas minulta ohi. Vituttaa vieläkin toi Ryssä lääkäri harmi kun kielsivät nimien käytön rajoittamalla sananvapauttani kuukaudeksi ja netin käyttöäni.

On lääkäri V.T jos itsensä löytää näistä tai joku muu ei ole minun syyni. Nyt on koneeni minulla valitin kolmeen instanssiin siitä,   netin käytön rajoituksesta. Ei pitäisi kenenkään etunimen käytöstä vetää hernettä nenäänsä, niin sanotusti.

En saanut lääkäri V:T:tä edes sianlihatonta ruokaa vaikka vetosin uskontoonikin vaikka sanotaankin maassa maan tavalla kumarran myös Mekkaan kohti ja olen nähnyt sian hoidon ja lopetuksen ei paljon se minulle maistu. Sanoi Ryssä että on vaikea järjestää sianlihaton ruoka. Sanoin saatanan ryssälle että onhan täällä kaksi muutakin sianlihatonta mitä oli silloin ennen kun lähti yksi islamin poika pois. Helvetti ei mennyt kerralla jakeluun puheeni jouduin toistamaan asioitani. Hoitaja S yhtä tyhmä kun outo V.T lääkärikin. Helvetti että ryssä lääkäri minua lääkitsemään ja hoitoja suunnittelemaan. Kyllä on sitten perseestä, mutta pakkohan toi on hyväksyä kun ei minulla ole kämppää mihin mennä. Harmi kun en mennyt Kartsun kanssa asumaan pyysi se kylään monesti. Olisimme voineet juoda pitkään perintörahojani, parasta juomaa konjakkia olisimme juoneet.

 Valehtelivat täysin tarkkailulausunnossaan että olisin ollut sekasin ja käynyt  kirpputorilla muiden asiakkaiden kimppuun. En kyllä tuommoista muista ollenkaan Juoppoa kokkia taisin kovistella. Ja syyttä lukekaa miten se rasitti minua talossa olen paljon siitäkin talosta kirjoitellut.

Nuorta Enkeli kasvoista poikaa käynyt iso korsto kiinni kehumillaaan 150 kilon sormivoimillaan vaikka minulle hävisikin muistaakseni sormikoukku veden. Poika sanoi että oli joutunut potkaisemaan kokin irti kun sitä kurkusta kiinni kävi. Mutta onhan kokki  johtajan kaveria siksi sai olla tuommoinen. En kyllä puhunut siellä pääliköille mitä siellä tapahtui silloin kun oli venäläinen Talonmies pois talosta.

Kumma on jos ei  yhdistyksen johtaja tiedä mitä kaverinsa kokki aiheuttaa silloin aina kun kahdestaan jäimme taloon. Poliisia ambulansssia tilasi se jatkuvasti taloon. Kehui kovasti että tulee aina ennen  lanssia poliisit paikalle kun on hänestä kyse.

 No ekan kyttien käynnin jälkeen kysyin paskalta miksi oli se kytät soittanut. Selitti iso korsto ettei hän niitä soittanut vaan joku nainen. Paskaa lässytti ei siellä ketään kulkenut naista korvessa missä olimme. No sitten kertoikin että oli joitakain kavereita uhannut tulla sen ovista läpi.

Helvetti kehuu kakolatkin lusineensa ja pelkää joitakin kundeja. Mitä sitten lie paskaa tehnyt jollekkin jos joutuu pelkäämään, noin paljon että pitää sen ihan kyttiä kutsua apuun.

Koskaan ette saa anteeksi mitä kärsimysnäytelmää minulle aiheutitte talo myynnissä mistä ei minulle ilmoitettu mitään siitä kovat paineet minulle kun jo porvoossa sain kärsiä kun piti siellä päästä saman yhteisön porvoon yksikköön.

Talvi oli minulla ei edes ruokarahaa eikä paikkaa mihin mennä pyörälläni vaan ajelin paikasta toiseen. Koivulan paikka oli outo ekaksi näytti sielläkin kaikki hyvältä käskivät sinne sossusta ja aamulla takasin ja homma olisi ollut selvä Porvoon yksikköön.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...