sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Kello 16 ruokailu siivous vielä minulla, iltapala vielä sitten onkin kotityöt minulta ohi. Tarinoita tällepäivälle.

Olin syömässä äsken oli kalakeittoa, minulle ja parille muulle oli jauhelihakeitto. En tiedä oliko nautaa kun en sikaa välittäisi syödä,  ei vaan ryssä lääkäri suostunut minulle sianlihatonta antaa selitti vaan että vaikea toteuttuaa sianlihaton vaikka oli kaksi muutakin silloin sianlihatonta. 

Muttei lääkärimme V,T suostunut siihen en ole saanut edes vitamiinejani käyttöön. Omiani eivät anna mutta saisin nyt talosta edes monivitamiinin kun olen ruokaaine allergikko. Kalaa en  syö ollenkaan siksi tarvitsisin Omegaa kalaöljyä.

Mietin lähtisinkä 15 minuutin ulkoilulle ei ole sen pitempää minulla kaksi kertaa vartti. Eipä siinä ehdi muuta kun käydä kääntymässä ulkona,  no tulisi siinä edes rappusia ravattua.

Kuntoa sekin tekee on rappusten kävely niin hyvää treeniä edestaksin niitä voi myös juosta. Kyllä siinä saa treeniä hyvin, aeropista kuntoilua se kehittää hapenottoa sekä kestävyyttä.

Tekihän niin hyvää eilinen treeni,  tuntee lihaksistossa että on tullut rautaa väännettyä. Levitykset teki hyvää on rintalihakset ihan tulessa. Mutta on se sen merkki että on treeni tehnyt tehtävänsä.

Harmi kun ei edellisessä paikassa antanut tuurijuoppo kokki puhelinnumeroaan venäläisen talonmiehen antaa minulle mitä ihmettelen. OLISIHAN OLLUT MUKAVA SOITTAA SILLE PYSÄYTTIKÖ JUMALA SEN JA JOUTUI SE KUULEMMA SYDÄNOPERAATIOON.

Nyt kahville keittiölle olen taas alkanut juomaan kahvia mikä on huonokin homma. Kun kahvi ei hyvää ole minulle on kyllä sama jos kupin pari juon päivässä. Pienissä määrin puhutaan kahvin hyvistä ominaisuuksista Sydämmelle se on pienissä määrin kuulemma hyväksi. On antioksidantteja kahvissa mitkä ovat hyväksi ihmiselle, puhutaan myös kahvia pienissä määrin nauttimisesta sydämmelle hyväksi. Meneehän kahvia minulle muutama kuppi päivässä hunajalla se menee kun en kahvin mausta niin tykkää.

Nyt menen potilaskeittiölle kahville tai teelle otan talon kahvia jo siellä sitä on. Olen tarjonnut tosta Bingossa voittamastani kahvipaketista kaikille nopeimmille kahvit.


Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti pihalla oli porukalla kahvi ja pulla tarjoilu. Minäkin sain vaikka ilkimys varmaan olenkin kun ryyppäsin mitä pyydän anteeksi mutta herkkänä retkahdan helposti.

Olen pyytänyt talon väeltä anteeksi mutta toiset eivät tunnu antavan, näin kuulin ihmisiltä. En vaan ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt heille, ...