Kuuntelen uskovaista Radio Patmosta, ei oikein kuulu muut kanavat radiostani. Mitä olen ihmetellyt radiostani miksei täällä kuulu, edellisessä paikassa kuului kyllä muitakin kanavia. Täytyy nyt yrittää skarpata teksteissä ettei taas anonyymi iske kiinni kirjoitteluuni.
Kyllähän minulta tulee kirjoitusvirheitäkin paljon enhän ole todella kirjanoppinut. Ja kun kirjoitan paljon ja en aina niin ajatuksella, panee vaan asioita koneelle niinkään ajattelematta.
Laitoin kaverilleni nuoruudesta Seppo,H viestiä puhelimessa kysyin onko pelkoa kun eivät uskalla kaikki olla yhteydessä minuun kun olen hautausmaanmies. Sepon äidinkin sain kiinni vuosien päästä kun Seppoa tavoittelin siltä. No meni aikaa Seppo soitti ja sanoi että oli äitinsä sydän operoitu mutta kuolikin sitten aika äkkiä siitä, ja Sepon hieno isä meni melko äkkiä äidin perään. Taivaan temppeleihin menee hyvät ihmiset ikuiseen rauhaan ja aurinkoon.
Kumma kun tuntuu vaan hyviä ihmisiä olevan niin vähän, ketkä sen taivaspaikkansa ovat lunastaneet. On monella usko semmoista hurmosta haetaan pyhän hengen kosketusta edellisessä paikassa johtajan kirkossa otin puheeksi kuinka laitoin rahani menemään autellessani huumenuoria ja semmoisiakin ketkä eivät minulle ole antaneet koskaan mitään Keravalla. On monella omaisuutta mutta mennyt järki ihmiseltä ja keräävät romua ympärilleen, ihan kun taivaaseen olisivat viemässä omaisuuttaan.
Tutullani keravalta A.L on hautaustoimisto Seunalantiekö toi nyt on. Hassu tarina siitäkin kun nuori tyttö lähti mukaani uimalasta mentiin kalevan metsään oli kundeilla puussa maja punnasin nuoren tytön sinne ja olimme kun Tarzan ja Jane puumajassa. Olimme ekaksi kylkimyyryssä ja sitten menikin majassa koko yö. Ujo pusu aamusta ja tiemme erkanivat siitä. En muista enään koko tyttöä nähneeni. Kysyin Arilta vuosien päästä kun näin sen Keravalla että oliko sen vaimon iso vai pikkusisko.
Ajattelin aina nuorena suurperhettä perustaa monta JEESUKSEN MORSIANTA. En tiedä Seurakuntakeskuksen eli Lutheropiston tytöistä kun sain tippurin joltain tytöltä, varmaan siltä kuka vietiin sinne Järvenpääsä kaverinsa kanssa ja kuka ei edes opiskellut siellä.
Pyörtyi nuori tyttö kun pullon kaulalla sitä kiihotin ja sitten pantiin. Sanoi sen kaveri vaan että sai se varmaan niin kovan orgasmin että meni siltä taju. Rehtori ajoi minut pois sieltä kun sanoi se että olen tyttöjä kiusannut siellä niin pitkään. Olimme Matin kanssa autollani Rekolassa kävin kusella jossain sanoin Matille että on munassani jotain kun kirveltää kusiessa.
Menin Kallion vastaanotolle kun muistaakseni Stempe antoi vähän jotain rohkasu ryyppyä minulle. Ottivat kokeet sanoi hoitaja että sinulla on Kai poika tippuri kauhistuin kysyi se vielä olenko ollut jonkun kanssa pitää sekin hoitaa. Sanoin arkana naamapunoittaen että olin tuolla Lutheropistolla.
Kauhisteli hoitaja ja sanoi että herran JUMALA KAI POIKA eikö siellä ole sata tyttöä opiskelemassa. Sanoin etten ehtinyt kaikkia käydä läpi kun rehtori heitti minut sieltä ulos. En muista moneenko olisin sen voinut tartuttaa on siitä niin kauaan aikaa.
Mutten usko että moneen ehdin tartuttaa. Kun mies sen huomaa aika äkkiä, ja heti siitä menin hoitoon ja lääkitys päälle. Lukekaa aikasempia tekstejäni kun viilasin kaverit melkein hatkaan Riihimäen Keskusvankilasta. Oli pojille aikasemmilta karkausreissuiltaan 30 kiloa rautaa matkasellissä ollessaamme. Pojat jäivät maalaamon katolta kiinni, minä jos olisin organaisoinut asian loppuun olisimme menneet alaportista ulos. No oli yksi hatkaaja Tenkulan Vesa ja kumma vaan oli Vesan veli lutheropistolla Ranisen Jarmon Luizi vainaan kämppäkaveri. Luizin juttukin on täysin auki.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti