Eipä tässä ihmeempää ole tapahtunut en ulkona tänään käynytkään, kun ei ole minulla kun kaksi kertaa vartin ulkoilu. On se yhtä tyhjän kanssa ei siinä ehdi kun käydä kääntymässä pihalla.
KYLLÄ NAUROIN TAAS MAKEASTI JUMALANI KANSSA KUN AJATTELIN POJAN ÄIDIN PORUKOITA.
Matoja perseessä oli pojan äidillä jo nuorena pelästyin että panen ruumista. Mutta taisivatkin olla jotain perkeleen kihomatoja luulen niin.
Luulisi että kutisee siinä persereikänsä ja siitä huomaisi mennä lääkäriin. Kai se sormi perseessään on kulkenut kun on kutissut perseensä. Moneenkohan jätkään ehti tartuttaa matojaan jos huorasi se, puhuivat vaan tututkin että heillekkin oli persettään tarjonnut.
Minä katsastin heidän talonsa ja duunihommat Jaalassa joten katsoin että oli parempi minun antaa pojan mennä ennenkun isäni sen ihan pilaa. Kasvoihan poika siinä meilläkin isoksi kun kimpassakin sitä pidettiin.
Isäni vaan piti sitä kumminkin huoran pentuna, ainakin kun pienenä tiputti sen kivilattialle. Silloin ajattelin että jotain pitää tehdä. Minä nyt kyllä rakastan kaikkia lapsia, mutta uskoin saavani pojalta takasin vastarakkautta kun se kasvaa.
Mutta taisikin siitä tulla täysin itkupilli ja kun otti täysin väärän muijan se kun ei muijansakaan minua rakasta yhtään.
Rakastaako silloin poikaakaan, kyllä minä niin itken verisiä kyyneleitä että pojan muija Tuula olisi vielä hoitoalalla ja ainakin viimeksi poika söi kynsiään ja poltti röökiä.
Rakastaako muijansa poikaakaan ei varmaan muuten tekisi vaikka mitä että saisi se siltä tupakanpolton loppumaan. Mutta eiköhän toi ole sille jo myöhäistä kun näinkin kauan on polttanut röökiä.
Kun olisi se ottanut sen ihanan jaalan tytön en tiedä miten niiden tiet erkani. Ottaisi nyt vielä sen kun jo kerran tuli poika minulle itkemään että muijansa Tuula jättää hänet kun olivat olleet ihanan jaalan tytön kanssa yhteydessä.
Minä ajattelin pojalle ihanaa Peten siskoa Elinaa, olisi minun pitänyt ottaa Elina. Harmittaa kun en päässyt rakkauden perheeseen, kaikki minua siitä perheestä rakasti ja minä heitä. Olivat Elinan ja Peten vanhemmat nuoresta yhdessä niin kun minäkin pojan äidin kanssa.
No toivotan nyt että jotain tulee eteen vituttaa vaan tämä reissu. Kokin takia tämmöinen, saa kokki tehdä mitä vaan firmassa. Lukekaa edellisiä tekstejäni en ole pahemmin maininnut mestasta. Mutta kun minä olen uskovainen kirjoitan täysin fagtaa en mitään jätä pois tai mitään turhaa lisää. Uskoohan Vihdin Selkin Samaria Pisaran porukkakin raamattuun minkä nimeen muitakin on kumartamassa. Minä kyllä kumarran ennemmin mekkaan kohti. Kun lukee raamatussanne älä tee huorin lukekaa helvetti miten ovat huorat minunkin elämääni pilanneet. Älä tapa lukee siellä myöskin eli melko satua on kirjanne. Jossain uskonnossa huorat kyllä merkitään hapoillakin tai kivitetään huorat.
Raamattua mitä monet pitää täysin satukirjana eivätkä sillä muuta tee kun kääntävät sätkäpaperia. Vitutti kokki niin paljon ja se riittti kun oli se käynyt minulle kehumillaan 150 kilon sormivoimillaan nuorta enkeli kasvoista poikaa kurkusta kiinni. Ja kun pilasi se jouluni täysin ympäri jurrissa jonkun nuoren klopin taluttaessa sitä. Kumma kun sen kaveri Pisaran johtaja Pekka ketä Papiksi sanovat. Ei saa käännytettyä kokkia uskoon tai ainakin raittiina pysymään.
Mutta kun hommansa kokki hoitaa saa se tehdä talossa mitä vaan. On se vaan niin juoni ettei sekoile se silloin kun on muita talossa. Mutta heti kun kahdestaan jäimme alkoi hirveä sekoilu. Stressasivat muutenkin minua heti taloon tullessani kun sanoi Mutiainen tumma Kari kirpputorilla että on myynnissä Samarian kiinteistöt. Mulkku koko Kari mustalainen sanoikin yhtäkkiä jälkeenpäin että ei ollutkaan myynnissä silloin kun tulin taloon.
Kumma kun hirveitä puhui tumma mutiainen kari B yhdelle Jorkille ettei jaksa se kuunella juttujani ja minä en saanut sanan vuoroa siltä kun sen suu kävi kaiken aikaa pelkäsi se minua kokinkin mukaan huomasin semmoisen pelkovapinan jostain tulevan kun luuli se minua kidnappaus traaman Koskiseksi. Helvetti jotain outoahan on koko suvussa.
Kun minulta Matti B. Kerjäsi rahaa kaiken aikaa ja kuoli se kumminkin syöpään joku aika sitten. Eli se on varma että B. Suku maksaa velkansa. No kumma kun heimopäälikkö G.B sanoi minulle kun otti se Santtu Algreenin ampujan Ihamäen Villen mukaansa ja sanoi vaan heimopäälikkö G.B että mene sinä Hyvönen helvettiin. No meni siinä aikaa taisi tulla tumma vielä viimeistä voitelua meiltä Isäni kanssa liikeessämme ollessa hakemaan vaimoineen pieneen liikkeeseemme. Oli heimopäälikkö juonut kuulemma tenua. En tiedä siihenkö kuoli vai oliko vahingossa sitä juonut. Minä juon mielummin Konjakkia lääkkeenä kun pesuainetta. Kai se Tenu Jussi kaverini teki porukoista tenunjuojia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti