torstai 9. toukokuuta 2019

Kaikki minulle arvokkaat tavarani jäivät Keravan poikien pirikämppään. 5500 sivua päiväkirja muotoista tekstiäkin.

Olisin ehkä tosta 5500 sivusta saanutkin väännettyä kirjan jos vaan olisi tuota nimeä minulla kun vanhaliitto alkaa olla haudassa tai päänsä ja jalkansa juoneet. Jos lukisi jotkut nuoret tekstejäni Kenkä Keravana tunnettuna Kaitsusta. Olen pitänyt linnoissa vaan niin matalaa profiilia enkä tuonut itseäni tykö niin paljon.

Oli poikien helppo ja hyvä lusia kanssani kun ketään ei minun aikani rasitettu eli psyykattu. Kaikki olimme talossa kun talossa yhtenä rintamana menin taloon kun taloon aina pärjäsin. Riksussakin vedin pojille A ja B ryhmän korikset Maroksen Jussi taisi olla pitkätuomioinen järjesti minulle molempien ryhmien urheilut kun oli pieni kenttä piti kahdessa ryhmässä vetää pojille korikset. Vankiohjaajan tittelillä toimin sielläkin sain pientä liksaakin hommasta. Ei tarvinnut pampunkaan valvoa meitä kun herrasmiehiä olimme. Kiduttaja Pullisen liigan pari kaveria oli myös mukana pelaamassa E ja H.H olihan koris herrasmiesten peli.

Mäkisen Pena vainaa alkoi poikia tuuppimaan otti sitä Ati niskasta kiinni ja vähän retuutti sanoin vaan Penalle että on Pena koris herrasmiesten peli. A.A sai Penasta pitkän reissun pahimmissa paikoissa. Mutta olen onnellinen hänenkin puolestaan että koki A.A rakkauden vuosien kiinniolojen jälkeen. Olisi mukava uskaltaa kirjoitella poikien omilla nimillään noista kuolleista voi kirjoitella kunhan ei kukaan siitä kärsi. Kirjoitan vaan lusituista jutuista, olen aina ollut puheissani luottomiehen maineessa, ja hiljasen miehen maineessa. Tiennyt sitä ja tätä mutta kun jo äidin maidosta olen tiennyt OMERTAN LAIN ELI  VAIKENEMISEN LAIN. Ja raamattukin on tuttu mikä oli JUUDAS ISKARIOTIN RIKOS.

On kyllä koneella tekstiä ettei Juudas olisikaan ollut petturi, vaan toimi niin kun JEESUS oli häntä pyytänyt tekemään. On löytynyt papyriskäärö Egyptistä missä on tekstiä siitä. Raamattuun otetun version mukaan Juudas antoi Jeesuksen roomalaisille 30 hopearahasta, katui myöhemmin tekoaan ja hirtti lopulta itsensä.

Mutta on aina puhuttu vasikoista Juudaksena. Ja kun ei laki ole kaikille sama on se niin kun sitä luetaan. Raha ratkaisee aika paljon sen olen tullut huomaamaan.

Ei kommentteja: