maanantai 6. toukokuuta 2019

Mikähän on kun nykyään näyttökertojen määrä näyttää nollaa. Olisikohan kun laitoin tähän takasin Bloggerin, kun luki että Google lopettaa tässä toimintansa.

En ymmärtänyt mitä toi tarkoitti että loppuu Google + Bloggerista siksi sen vaihdoin mutta ei näytä se sivu tallentavan muutostani Google +. En ole mikään nörtti siksi varmaan on sivullani lukijoitakin niin vähän. Olen kysynyt monelta miksei näytä koneeni tilastot ollenkaan lukijoita Blogissani. Käyntejä näyttää kyllä melkein 28 tuhatta,uskoisi että olisi siellä joku kyllä lukenutkin tekstejäni.

Ihmettelen ettei viinapirusta kirjoitteluni lukoijoita enempäää näytä kun on siitäkin minulla niin painavaa tekstiä, itseni likoon lyömällä niin kun Blogi sanoi kun Porvoossa kusessa ollessani uimahallissa nälissä ja väsyneenä naputtelin Blogin koneelleni että saisin ihmisten sympatioita puolelleni.

Mutta en ole saanut muilta sympatioita kun Juhalta kuka oli sitä hirviö Jammu Siltavuorta vetänyt jakkaralla päähän. Juha iso karski mies alkoi melkein itkemään mitä minulle on tehty. Kun auttelin Jammun pilaamaa Reijoa Attendon pirun paikassa Nikinmäen paikassa.

Saunotin reijoa ja hoidin sitä muutenkin kun ressukka varmaan oli juonut sen hirviön Jammun takia itsensä rullaattori potilaaksi. Tulin Keravalta Bloeruksen veljeksien Matin ja Roopen luota en silloin tiennyt Matin Syövästä mikä kuulemma on Matin vienyt jo tummien taivaaseen. Rauha Matin sielulle siellä Matti vaeltaa Tummien taivaassa. Jälleen näkemisen ilossa menemme.

Sanoi Roope että ota Kaitsu huone Cosmopolin hotellista. Sanoin että lähden Reijoa auttelemaan Attendoon Nikinmäkeen. Pyörälläni polkasin sinne, tuli poliisit ja Ambulanssi pihaan ja minua rautoihin ja Peijakseen kidutettavaksi kellariin taas kerran.

Eli kysynpä vaan miksei hyvät ihmiset tee mitään eteeni, miten paljon minä olen auttanut ihmisiä panin tädiltäni jääneet perinnötkin menemään autellen ihmisiä vähän jokapuolella. Tein niin sanottua vaalityötäni monessa kylässä rahaa meni mutta sain myös ihmiset kuunetelemaan minua.  Sanoi joku että pitäisi minun joku puolue ottaa minkä asiaa ajaisin. Miksi kun olisi yksi Diktaattori Suomessakin siihen viisaat neuvonantajat alkaisihan tapahtumaan Suomen maassakin.

Saisin kaikki kiusatut ja rääkätyt velkaset samaan riviin asunnot kaikille rahaasiansa kuntoon en antaisi velkojien kiduttaa ihmisiä niin paljon kun tekevät ne.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Hyvin nukkuen mutta herätykseni oli vaan turhan aikaisin kello 1.45. Otin sydänlääkkeeni vitamiinit ravintolisät, söin vähän. Kirjoittelua blogiini onneksi menin vielä nukkumaan ja hetkeksi nukahdin.

Nyt olen melko virkeä vaikkei unta tullutkaan tänä yönä riittävästi. Jos normi tunteja mitataan vaatisi se parempaa pitempää unta minulle. T...