torstai 9. toukokuuta 2019

Psykologi opiskelijan kanssa keskustelu äsken.

Oli mukava keskustelu äsken Psykologi opiskelijan kanssa puhuimme niitä näitä. Kertoi se omahoitajan M. jotain piipittäneen tai lukiko sen raporteista että olisin henkilökohtaisuuksiin mennyt kun kysyin omahoitajan perheestä ja jotain muutakin. Helvetti sanoin psykologille ettei minulle synkkaa yhtään M. omahoitajan kanssa. Ei sille voi mitään puhua kun näkyy se heti paskaa kirjoittelevan tai puhuvan jos ei se yhtään tajua puheistani mitään. Kerroin Omahoitajalle Pojan huoraavasta Äidistä kun poika oli isällä ja minulla 7 ekaa vuottaan  mitkä tärkeimmät lapsella olivat.

On kyllä perkelettä jos ei synkkaa henkilökunnan kanssa ei voi kokoajan esittää jotain, että kaikki on hyvin ja kaunista. Kun on kaikki ihan perseellään tavarani hävisi Keravan kollien kämpille, raha asiat ihan perseellään ei asuntoa lääkitykset päällä.

Kumma kun eivät antaneet minun asua sen aikaa Vihdin Selkin Samariassa kun olisin saanut uuden kämpän Samarian pääliköltä Ismolta kun sen kanssa synkkasi hyvin koneella ja puhelimessa. Olisivat passittaneet minut kämpille Pisaran kirppikseltä kun Kokille kävin ärisemässä keittiöllä muistaakseni.

Niin paljon Kokki pilasi elämääni siellä häiriten minua ryyppäämisellään aina kun kaksisteen jäimme taloon. Mikseivät Kokkia hommanneet hoitoon miksi minut heti, onko niin kun Kokki olikin Pisaran päälikön P.V  kavereita nuoruudesta jo kuulemma.  Ja hyvä ammattikokki oli kaveri talossa, kumma jos ei tienneet Pekka ja venäläinen talonmiehemme Andrei Kokin sekoilusta.

Nauroin kokin touhuille viimein kun huomasin ison Kokin itkuviinaa vetävän. Minua vaan harmitti kun kertoi kiltti enkelikasvoinen nuori poika jo tullessani ison koston käyneen sitä kilttiä enkelipoikaa kurkusta kiinni kokin kehumilla 150 kilon sormivoimillaan niin että oli poika joutunut potkasemaan itsensä siitä irti. Minut haastoi Iso kaveri tullessani sormikoukkuun kerran  vetäsin oli se kontillaan lattialla, eli siinä senkin voimat oli. Minä en ole kyllä koskaan hävinnyt oikeastaan  sormikoukussa kenellekkään.

Toivotaan nyt että menee asiat kunnolla ja olisi JUMALANI MUKANA ASIOISSANI. Saisin kunnon uskovaisen paikan jostain, Porvoo olisi minulle mukava paikka. Asuuhan siellä kyllä Pisaran nuija mustalainen  K.B kuka oli aika tapaus kanssa. Lukekaa siitäkin olen kirjoitellut ei ollut kaveri oikein mikään järjen jättilläinen todellinen Helppo Heikki kirppiksellä.

Ei kommentteja: