Kaveri olikin jo nukkumassa iltamömmöt oli heittänyt huiviinsa kyselin siltä miten se pärjää kun tulee yöllä täysin pimeä. Kysyin siltä onko sillä fikkaria sanoi se ettei ole mutta kynttilä sillä on. Sanoin että älä jätä sitä palamaan yöksi ettei tule vaaratilannetta.
Onneksi kaveri saa kaveriltaan lainaksi sähköön rahat minäkin sanoin kyllä että voisin ehkä lainata jos se saisi kelasta tai sossusta minulle takasin ennen kun tulee minulle sairaalalasku mikä on visssiin 29,5,2019.
Toivotaan nyt että opppii kaveri kerrasta eikä anna enään mennä sähkölaskunsa vanhaksi, nytkin sillä on vissiin kolme laskua perseellään. Pitää kohta sammuttaa kone ja alkaa nukkumaan kun en saa enään kello 23-6 välillä käyttää konetta vaikka nytkin olen kyllä täysin hereillä ei tunnu uusi lääkekkään vaikuttavan minuun millään lailla.
Toivotaan että vaihtoivat lääkkeeni vaan väsymykseni takia kun nukuin aamusta pitkään aamutoimintojen jälkeen. Jos olisi lääkäri N,R mukana lääkitykseni muutossa kun kertoi ryssä V.T olleensa yhteydessä N,R lääkäriimme. Mikä on V,T lääkärin pomo on sen kanssa tultu aina toimeen.
Kun puhuin linnojen Mafioista Hiekkaharjun Mehiläisessä tuli N,R paikalle sinne ja sanoi se minun ja todistajani Jussi Saarenpään keravan hoitajan läsnäollessa N,R että jos hän olisi sen mehiläisen pomo potkisi hän sinut samana päivänä sieltä ulos. Ja kun terve olet lähde terveitten pariin, ja tärkein lääkkeethän olen heittänyt pois ajat sitten. Kolme asiaa ja sitten juteltiin miestenjuttuja niitä näitä.
Oli minulla täällä kerran kun tulin N,R kanssa keskustelu mutta olin mömmöissä silloin ja kun tuli omahoitaja siihen keskusteluun mukaan jäi minulta jutut N,R kanssa vähiin. Ja kumma kun oli psykkaopiskelijan mukaan omahoitaja vissiin puhunut tai kirjoittanut johonkin että olisin omahoitajan keskustelussa puuttunut henkilökohtasuuksiin kun kysyin sen perheestä ja lapsista. Kun kerroin miten hoidin poikaa isäni sitä pilatessa ja äitinsä huoratessa. Kyllä minullakin olisi ollut henkilökohtaista keskustelua N,R lääkärin kanssa.
Nyt nukkumaan jos vaan uni tulee onneksi ei nyt allergiat tunnu vaivaavan ihmeemmin. Kuuntelen uskovaista Patmos radiota tulee hyviä kappaleita sieltä. Oli mukava kuunnella teatterin johtajan Carita R jutustelua radiosta tunnistin heti sen äänen. Tekisi mieli kirjoitella kun ei väsytäkkään vielä yhtään, kumma täällä että pitäisi väkisin nukkua 23-6 välillä vaikkei väsytäkkään. Kyllähän minä toki unen saan kun vaan menen sänkyyn ja panen simmuni kiinni ja vaivun puhtaaseen uneen. Mutta kumma minulla jos yhtään lääkkeet vaikuttaa minuun ei unikaan tule vaatii kroppani ja pääni puhdasta unta ei kemialla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti