keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Salilla käyden kokonaisvaltainen kehon huolto, Euforinen olotila.

Nukuin aamusta vielä aampalan jälkeen tunnin kun oli punttisali tänään ja heräsin yöllä aikaisin sai lepoa kunnolla että oli iskussa salilla. Tein penkkiä leveällä ja kapealla sekä mutkatangolla hauiksia. Tein myös isoilla painoilla levityksiä sekä kympin käsipainoilla ristiin vetoja rinnanyli. Tein myös muutamat vatsaliikkeet telineessä jalkojen nostoja.

Siinä oli treenini tällä kertaa kivasti oli salin jälkeen vapinoita käsissä eli meni treeni perille. Olimme vajaan tunnin salilla. Olikin pariviikkoa taukoa salilta minusta johtumattomista syistä. Taas on niin Euforinen olotila.

Kyllä toi lihaskuntotreeni on hyvää pysyy siinä kroppa iskussa, on loppupeleissä hyvä fyysinen kunto ihan ykkösasia.

Sanotaanhan että terve sielu terveessä ruumiissa, minä olen aina panostanut tohon ruumiinkulttuuriin on se niin tärkeä ihmisille. Lauantaina on taas sali toivotaan nyt ettei tule taas mitään estettä. Pitää minun yrittää nukkua kunnolla että on salilla iskussa ja jaksaa treenata kun väsyneenä siitä ei oikein mitään tule.

Kumma on tosiaan nukkumiseni kun nukun kausittain välillä nukun pitkälle päivään välillä herään jo yöllä. Kumma hoitajilla kun kumpikin on niistä sairasta nukkuu tai valvoo ei kumpikaan ole niille hyvä. Ei kaikki ole samanlaisia ja nuku samallalailla määrätyt tunnit jokayö. Olemme yksilöitä siksi on unemmekin erilaisia.

Nyt ruokatilaan alkaa olemaan ruokaaika sitten onkin töihin lähtö ruuan jälkeen. Vähän on väsymystä vielä minulla mutta eiköhän sitä piristy töihin lähdettyä. Pitäisi kauppaankin mennä tänään töitten jälkeen kun on minulta eväät loppu. Nyt syömään palataan asiaan. Hyviä vointeja ihmisille ja terveitä treenejä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Päivä mennyt mukavasti jumittaen huomenna onneksi tulee takuueläke. Alkaa elämä taas kun vähän rahaa saan menee vaan maksuihin rahojani. Vuokraan pitää nyt paneutua on niitä kolme pystyssä.

Ihmettelen miten voi olla vuokria rästissä, kun olen sitä mukaan maksanut kun vuokria on tullut. Sekoitti vähän kun tehtiin vuokrasopimus ma...