Vedin tiukkoja sellijumppia pitkin aamua aikasin herättyäni. Siitä hiljasuus loppui kello kuusi ja pääsin kahvin keittoon, keitin loput kahvini, täyden pannun koko lössille ketkä ehtivät juomaan.
Nyt vähän tuntuu aikanen herätykseni, väsyttää kun muut alkaa heräilemään alkuun olin ihan virkeä herättyäni. Tarttuu muiden väsymys minuun aamusta.
Jos menisi vielä pötkölleen sängylle jos vaikka uni tulisi vielä.
Kohta on lääkkeet ja aamupala saastat Mengelen kätyrit Kapot työntää minuun taas myrkkylääke Litoa 600 milliä. Myrkyttävät minua pikkuhiljaa Litolla ja Rissperdinonilla Litoaa menee päivässä ainakin 1500 milliä.
En lääkkeitä ollut syönyt ennen tänne joutumistani juoppohullun Selkin Samarian Pisaran Pekka Vauromaan kokin takia yhtenä ainakin.
Piti Samarian talo Selkissä olla raitis talo mikä lukee Samarian päälikön Ismo Valkoniemen kuittaamassa vuokrasopimuksessa. Mutta kusettivat minua muka uskovaiset kaiken aikaa talo olikin myynnissä ja kokki Antti Rasinkangas olikin juoppo.
Kolme kertaa poliisit taloon kutsuen ja kerran Ambulanssin sanoi vielä hälytyskeskus että saanko Antti kokilta puukot piiloon että uskaltavat he tulla sinne sanoin että itkuviinaa vetää iso Antti voitte tulla. Ihmettelen ettei viranomaiset tee koko firmalle jotain kun toimmoinen kaverikin on siellä töissä. Kulki huijari Samarian paita päällä kylillä kun joku uskovainen.
Tutkin koko firmaa kirppiksineen kun sanoivat vielä Pisaran johtajaa papiksi mitä todella ihmettelin touhujaan seuraten. Vaikutti vaan minusta siellä kaikki niin hämärältä. Antti juoppo ja talo myynnissä miksei minulle ilmoitettu asioita eikö ollutkin umpikieroa.
Ja tämä kidutusreissuni oli liian rankka paljastan firmoista kaiken jos hämärää siellä on. Kuulin kyllä siellä kaikenlaista. Minua ei kuseteta näin pahasti kadutte vielä katkerasti toimianne sen takaan ja alleviivaan. Niin pahan kidutuksen aiheutti minulle Selkin Samaria Pisaran firma. Katsotaan vielä ketkä on kunnon uskovaisia ja ketkä paskaa tekee JUMALAN OMILLE.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti