Olen melko hyvin levännyt ja pirteä vaikka aikasin heräsinkin. Oli mukava heittää illasta läppää porukalle ja hoitajille kun Teemu hoitaja pyysi minut tarinoimaan kerron hurjia tarinoitani Riihimäen Keskusvankilan ajoista.
Tenkulan Vesan mustalaisHemmin ja yhden liinatukan viilaaminen melkein Rio De Riksusta ulos en organisoinut loppuun pakoa kun en kotootani itse halunnut lähteä kun viihdyin paremmin sisällä kun ulkona. Pojat jäi maalaamon katolta kiinni minä olisin lähtenyt alaportista pamppu nippuun sinne ja ulos.
Oli Tenkulan Vesan broidi Tuusulan Seurakuntaopistolla Luther opistolla opiskelemassa tartutin tippuria muoriin naisiin siellä. En ihan sataan tyttöön ehtinyt tartuttaa kun rehtori heitti minut ulos sieltä. Siksiköhän minua mulkoillaan kirkoissa niin pitkään jos naiset ovatkin Jeesuksen morsiammia.
Oli Lutheropistolla Tenkulan kanssa opiskelemassa myös Broidini Ranisen Jarmo eli Luizi. Tutkin Jarmon kuolemaa mikä hämärä on mutta kun murha ei vanhene koskaan on homma auki jos joku tehnyt on sen. Paljastuu asia kyllä joskus ennemmin tai myöhemmin. Jarmo oli minulle niin rakas kaveri hippejä olimme molemmat. Kyllä kidutus on kova jo maanpäällä jos on Jarmon joku hoitanut ja se ikuinen kidutus kun alkaa tekijälle se on karmea paikka sen takaan ja alleviivaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti