Oli päiväruoka riisiä mitä en voi syödä sekä broileria sekä jälkiruoka. Juttelin uuden kaverin kanssa on kaveri ollut vanginvartijana Riihimäen keskuvankilassa mikä oli minulla kotina monta vuotta ja tuomiota.
Oli minun helppo lusia kun oli isiä ja veljiä pahimmat murhamiehet. Ei ketään niin sanotusti rasitettu linnoissa enkä sadistien Mengeleiden lääkityksissä joutunut olemaan.
Olen kirjoittanut Riihimäen keskuvankilasta Rio De Riksusta Linnani on Kotini Kongreettisesti. Oli lusimiset parasta aikaa ei kukaan pullistellut minulle. Kenkä Keravan minut tunsivat pojat. Kaipaan niitä hyviä linnan aikoja, päälikkönä sai toimia aina. Leirelläkin monta tuomioo olin päälikkönäkin Seutulassa lusin urheiluvetäjän tittelilläkin. Otettiin Esan kanssa hanskkoillakin siellä.
Kävimme kaverin Vaimon kanssa Koski pizeriassa tossa kylällä joimme cokikset. Siitä menimme kaupoille tuli nuori kaveri osastolta kysymään viittä euroa lainaksi lupasi se maksaa lomiensa jälkeen. Kysyin onko varma että se lomilta tulee takasin lupasi se tulla takasin ja maksaa velkansa.
Ostin kaupasta suklaa kreatiini palautusjuomaa leidi osti suklaaleyn minkä maksoin. Pojalle annoin 5,40 euroa mikä jäi meiltä. Rahan kanssa pitää olla tarkkana kun tulee taas lasku taloon. Tekisi mieli kyllä jättää maksamatta ja häipyä huisin vittuun täältä saatanoiden paikasta myrkytettävänä joutuu olemaan.
Kun vielä syyttä olen täällä Kellokoskella Selkin Samarian Pisaran juopon kokin takia ekaksi Jorviin kidutettavaksi ja sieltä tänne Kellokoskelle tähän osasto 10 missä työnsivät sadistit semmoiset myrkyt etten tiennyt mistään mitään. Tapettavat saatanat sadistit sitten jatkui kiduttamiseni osasto 30 ohkolassa. Eli miettikää nyt hyvät ihmiset ja tehkää jotain hyväkseni jotain näille sadisteille pitäisi alkaa tapahtumaan. Lukekaa tarinoitani on siellä paljon jutttua näistä sadisteista saatanoista myrkyttäjistäni. Syyttä pakkohoitoa ja pakkolääkitystä ryssälääkärit myrkyttävät. Muuta syytäähän näillä ei voi olla kun saadat meidät soturit sekopäiseksi ellei sitten ihan tappaa Lito myrkyillä. Miksette toimi eikö jengini ole kuulolla mitä Papalle tehdään Turkki, Kurdi missä olette kun apuanne tarvitsen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti