Aikasin nukkumaan illasta ja aikasin herätys yöllä kello 2,45. Hain taas tonnin pamolia särkylääkettä yöllä hoitajalta pieneen päänsärkyyni, oli semmoista alkavaa päänsärkyä. Eipä siihen olisi särkylääkettä tarvinnut mutta tulihan nyt heaettua varmuuden vuoksi.
Nyt yritän kohta viellä nukkua jonkun aikaa että saan univelkoja nukuttua pois. Kello on nyt 2,53 sammutan kohta koneeni ja yritän nukkua. Eipä tässä oikein runosuoni kuki, kun väsyneenä aina kirjoitan. Ei jaksa oiken vääntää tekstiä, ja varsinkaan kun ei ole näillä teksteillä lukijoita ainakaan tilastojen mukaan ei ole lukijoita.
Henget ovat taas minua läsnä näin yöstä, keskustellen niiden kanssa.
Harmi kun ei suunnitemani toteutuneet kun piti minun saada kasaan kaikki kaverini linnanajoilta vanha liitto kasaan. Piti minun ottaa Haikon kartano haltuuni kun uudesti koulutettavaksi Haikkoon piti hierojan koulutukseen mennä.
Mutta kun oli minulla Huittisissa 17 vuotiaana missä olisi pitänyt olla 21 vuotias Kapun lyömä Rauhankyyhky tatuointini ranteessani en päässyt Haikkoon kun olin linnassa ollut. Sain hyvät tulokset uudesti koulutukseen. Olisin myös masalaaan kartanoon kutsunut vanhanliiton kun menin Espoon hautausmaalle töihin kun en hierojaksi päässyt pääsin hautausmaalle.
Olisi ollut mukava saada vanhaliitto kasaan siviilissä Isäni ja veljeni linnojen ajoilta.
On elämäni mennyt ihan vituilleen kaikki hyvät yritykseni kaatuneet . Rahaa kun oli sain rakkautta mutta kun rahani loppuivat loppui rakkauskin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti