Meni vuosia sitten Helsingin asemalla spurtatessa junalle. Oli siinä silloin revhdyksen poikanen kävin Peijkasessa näyttämässä pohjettani. Parani silloin pohje levolla ja parinviikon tauolla salilta.
Nyt olin tuolla ulkona kävelyllä tuli samantuntonen revähdyksen tapainen taas pohkeseseen. Joku puhuin blogin kommentissa ettei vaan ole tulppaa, se olisikin jo vakavampi juttu.
Voi noin lääkkeetkin aiheuttaa tommoisia oireita, on lääkkeillä niin vakavat sivuoireet. Saan olla kyllä tarkkana jalkojeni kanssa. Kun jo kerran löi jalat pois pelistä. Olin yhden muijan kanssa vissiin kokoyö liikenteessä. Olin yksin kämpillä tuli Matti Oksannen ovelleni hakemaan minua rientoihin. Kun meillä oli syntymäpäivä samana päivänä Matti Enkeli poika Oksanen oli syntynyt 30,3.58- ja minä olin syntynyt 30,3,56. Matti Enkeli poika kuoli viellä RAUHANPÄIVÄNÄ.
En Matin mukaan voinut lähteä menin terveyskeskukseen alkoi skalpilla hoitaja vissiin vuolemaan jalkapohjiani. Pani se tipan käteen siitä pääsin jossain välissä kepeillä kämpilleni. Isäni eli sillsoin viellä pistin sen hakemaan prismasta 46 numeron reino tossut mitkä menin jalkaan. Kepeillä köpöttelin ja autolla pystyin liikkumaan. Oli jalat ihan punaiset ja polvista alaspäin turvoksissa. Silloin minua hoidettiin tytöt pesi ja rasvasi terveyskeskuksessa jalkojani.
En saanut terveyskeskuksesta putkisukkia jouduin ostamaan useita pareja putkisukkia Instrumentarium liikkeestä. Jouduin Peijakseen hettivät kumma kyllä minut Psykiosastolle jalkoja hoitamaan mitä todella ihmettelin. Saatanan elukat oli rikkoneet postilaatikkoni kappaleiksi. Onnuin hakemaan teleskooppi rattiraudan autostani. Repäsin oven auki valmiina toimimaan vaikka ilman jalkoja. Ketään ei ollut kämpässä jos joku minua haki olinhan liikenteessä jatkuvasti. Miksei tullut oven rikkoja silloin kämpille . Muutin Haakaan asumaan sain tarpeekseni Keravan elukoista. Olivat minulle niin paskasakkia
No tutkivat molempia jalkoja epäilivät niissä ruusun olevan mitä ei niissä ollut. Sitten epäilivät niissä olevan jotain laskimojuttua, mutta pesu monta kertaa päivässä rasvaus ja sukkien vaihto alkoi tuottamaan tuloksen ja parani jalat. Pyysin isääni ajamaan tuusulan rajalla olevalle halpahallille mistä ostin halvat lenkkarit mitkä minulla oli jalassa yön kävellessä muijan kanssa. Menin kysymään oliko kukaan muu valittanut tossuista.
Kun tommoiset halpatuonti tossut haisee muutaman käyttökerran jälkeen kun ketun raato. Mitä sitten halpatuonti tossuissa on liima aineena käytetty. Ei nainen myöntänyt kenenkään valittaneen tossuista. Minä vaan epäilin kun naiseni kanssa koko yö dallailtiin minulla ei ollut edes sukkia tossuissa ja nauhat auki kävelin. Olisiko tullut rakkoja jalkoihini mitä joutui lääkäri vuolemaan veitsellä auki.
Miksei muutenkaan tehdä Suomessa Suomalaisille tossuja sekä muitakin vaatteita. Verkkarit on niin paskoja muovi vetareita mitkä kestää kuukauden avaimet tippuu verkkareiden taskuista miksei tehdä metalli vetoketjuja. Ja kengät täyttä paskaa hyvällä pohjalla Suomen oloihin.
Mutta kun ei kestä paskat kun liimapohjalla ovat minultakin lähti pohjat irti Koivukylän Citymarketista ostetut kalliit talvikengät. No ostin Keravan prismasta kalliimman puoleiset talvilenkkarit hyvällä pohjalla lämpösellä vuorella. Mutta niin vaan muutamaan kuukauteen hajosi nekin kalliit tossut.
Etsin monesta liikkeestä kunnon kahdella ompeleella olevia Camel Bootseja. Luin tossa juuri tämän kirjoitukseni ohella ettei Camel Bootseja enään ole myynnissä. Ainoa hyvä kengä ja saapaskin minulla oli, kallis mutta kyllä laadusta maksaa.
Olkaa siis hemmot tarkkoina kun halpatyövoimalla teetettyjä tossuja ostatte.. Mitä lie myrkkyjä niihin onkaan tungettu. Haju on halvoissa ja miksei myös kalliimmissakin toussuissa kauhea, muutamien käyttökertojen jälkeenkin.
Miksei suomalaiset tee suomalaisille kunnon laatua voihan sitä jostain löytyäkkin kunhan hakee. Mutta noi isot hallit mitä todella ihmettelen Keravallakin olevan vieri vierekkäin. Käsipelillä rakensimme vanhan elannonkin nykyään siinä on kuulemma Karuselli on Anttila mikä sekin minun tuttuni rakensi vieressä on paska kauppa prisma mitä ostin paskat tossut ja risan monitoimiveitsen Liethermanin. Vieressä on sitten vielä City Market kysynpä vaan miksi minä suosin pieniä kyläkauppoja. Autoilla surraavat kaupasta toiseen. Minä kun olisin vaikka kyläpäälikkö Keravalla olisi vanha Kerava voimissaa tekisin uutta vanhaa kaiken vanhan olisin uusinut.
Ikävää kun minun sukupolvenikin on rakentanutkin Keravaa ja Grynderit kaikki purkaa. Onko näin olihan niin mukava vanhaa elantoa käyttää kun sen rakensimme. Minäkin olin koulupoikana laittamassa putken pätkiä lasipakkojen alle kun monta kaveria työnsi putkia avuksi käyttäen laseja mitkä tosiaan oli pakattu puilla. No antakaas olla jäi minulta sormi putken alle pyörähti putki sormeni yli. No minä pelästyin että huomasi joku että minua sattui. Menin naama punasena toiseen huoneeseen. Puhaltelin sormeani ja painelin sitä siitä menin vaan töihin takasin. Ei lähtenyt edes sormesta kynsi. Enkä minä muuta pelästynyt kun se että olisi muut duunarit huomanmneet, että minua sattui.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti