lauantai 28. joulukuuta 2019

Kuulin hoitajan puhuvat että olisi sali tänään. Katsotaanko viitsinkö mennä salille. Kyllä se tekisi taas niin hyvää koko bodille

Olin tuolla aulassa kun kuulin hoitajan puhuvan salista kello 13. Kyllä se tekisi hyvää koko bodille ja toki myös pääkopalle ihan Euforinen hyvän olon tunne mikä tulee ihan rehellisesti treenistä.

Oli ruoka kanssa äsken oli broileria sekä paistinperunaa ja porkkanaa sekä tomaattia, jälkiruokana oli joku rahka. Oli erittäin hyvä ruoka tykkäsin siitä, vaikka vähän nielu tökkikin. Meni kumminkin alas ruoka vaikka välillä tökkiikin ruoka ja pitää minun mennä vessaan lyömään sormet kurkkuun ja oksentamaan nielu auki. Tonnikala ja riisit tekee tulpan nieluuni, välillä tekee tulpan muutkin ruuat.

Harmi kun S,P rikkoi lasini osastolla 30 vahinkohan se varmaan oli kun se tuli takaapäin ja sanoi että poliisi ja puristi,  räpsähti lasini mitkä olivat kaulassani rikki. No eihän ne nyt kalliit lasit olleet mutta minun ykköslasini kumminkin. No oli ulkomaanpoika H. lyönyt S,P kasvot rikki osastolla. Joutu S,P oikein sairaalaan  paikattavaksi. Myöhemmin joutui se viellä sairaalaan jotain luita olivat leikannet siltä. On ulkomaanpoika H. tällä osasto 20 millä minäkin nyt olen. Olenhan kirjoitellut syyn miksi minä tänne jouduin. Ryssien takia varmaan puhuvat hatkavaarasta kun puhuin semmoisia kun rahaa sain.

Kyllä rysssät paapoo tota huumeporukkaa mitä todella ihmettelemme parin kaverin kanssa.

Ihmettelen todella milksi ryssät minut ottivat hampaisiinsa enhän niitä edes tiennyt talossa olevan. Löi myrkkylääkkeen LITON Ryssälääkäri V, T kuulemma hoitajien puheilla Lisäksi löivät viellä Risperidon. Kumma kun suljetaan Ryssä urheilijat isoista kisoistakin. Huumeista palavat jatkuvasti. Tässäkin talossa on huumeongelma mitä tuntuu henkilökunta välttelevän. Minua ratsasivat jatkuvasti töistä tullen tai kaupoilta tullessa. Ja tiesivät varmaan miten paljon olen huumeita vastaan.

Eli mikähän niillä oli osastolla 30 minua vastaan, kyllä kävin kuumana kun hellankoukku. Minä varmaan eniten vihaan huumeita kun ne on elämääni niin paljon vaikuttanut. Kaikkea paskaa saanut huumeiden takia tulla vastaan. Osasyynä oli hupituomiooni huumehemmot.

Tulikin juuri hoitaja kysymään minua saunaan, biljadia pelaamaan tai punttisalille. Lähden punttisalille tekee se hyvää taas pitkästä aikaa. Vähän säkkiä monoa sekä kenkää, sopivasti lämpöjä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...