Menikin hetki ettei päätäni särkenyt, nyt oli jo viimeyönä pääni kipeä mikä jatkui heti aamusta. Olen toki juonut kahviakin muutamaa kuppia päivästä ja toki juomani energiajuomat voivat aiheuttaa päänsärkyä. Nyt jätän kahvin ja energiajuoman pois ettei verenpaineet hakkaa kattoon, ja siitä tule päänsärkyä.
Tarjosi venäläinen naislääkäri J. minulle osastolla 30 verenpainelääkettä mitä en suostunut ottamaan sanoin että lopetetaan Lito ja Risperidoni niin varmaan paineeni normalisoituvat kun viellä lopetan kahvin ja energiajuoman.
Kumma kun piti varmaan jo kaksikuukautta sitten lopettaa Lito myrkkylääke LITO ainakin. en tiedä sitten risperidoni onkohan siksi jäänyt LITO minulle kun en suostunut mihinkään piikkilääkitykseen.
Apulaisylilääkärin N,R kanssa tapasin Hesperiassa aina pikaseen kun olin Tikkurilan Hiekkaharjun mehiläisen Kielokodossa. Oli aina pikanen käynti minulle Hesperiassa N,R kanssa. Olin puhunut jotain linnojen Mafioista kielokodossa. Tulikin apulaisylilääkäri Kielokotoon, otin viellä todistajaksi Keravan hoitajan J,S. Sanoi palaverissamme Apulaisylilääkäri kolme asiaa että jos hän olisi paikan pomo potkisi hän minut heti sieltä ulos. Ja kun terve olet lähde terveitten pariin. Ja lääkkeethän olet lopettanut.
Nyt ihmettelen kun antaa apulaisylilääkäri ryssälääkäreiden minua kiduttaa vaikka pitäisi kuulemma olla N,R ryssien esimies tiesi joku kertoa. Ikäänkuin välttelisi apulaisylilääkäri tapaamistamme.
Tuleekin juuri radioista ryssien dobingista on ryssät lyöty boikottiin kisoissa. Helvetti ja täälläkin ohkolassa on monta ryssälääkäriä miehiä ja naisia. Mikä teissä saatanan Suomalaisissa on että herkälle mielenterveys alalle tule suomalaisia lääkäreitä. Ja uskovaisia hoitajia kun on nämä niin kylmiä melko kaikki. Myrkyttävät ne omaan kansaansa vai olenko minä ainoa kuka ei hullunlääkkeitä tarvitse.
Olen nyt syönyt lääkkeeni kun ottavat kusikokeita ja verikokeita. On vaan niin ristiriitanen asia kun ovat pitäneet monessakin paikassa minua terveenä kun olen lääkkeet syönyt. Mutta olen kumminkin sylkenyt lääkkeet pois. Mitä siihenkin sanotte miksi siis söisin mykkylääkkeitä mistä sairastun monella tavalla.
VIELLÄ KERRAN MITÄ PAHOJA OIREITA ON TULLUT LITOSTA SEKÄ RISPERIDONI SEKSIHALUT MENNEET TUNNE ELÄMÄ KÄRSII SPERMAA EI TULE HALUT JA KYKY MENNYT.
PAHOJAKIN VAPINOITA RAAJOIHIN TULLUT. PÄÄNSÄRKYÄ TULLUT MITEN VAIKUTTAAKIN AIVOTOIMINTAANI RESEPTORIT JA SERETOONIT HEILAHTELEE. MIETTIKÄÄ MITEN OLEN AIVOJANI SÄÄSTÄNYT ISOMPIIN ASIOIHIN.
EN EDES KEHÄÄN MENNYT VAIKKA KOVA NYRKKINEN OLENKIN AINA OLLUT. MUTTA OLEN HERKKÄPÄINEN SIKSI EN ANTANUT PÄÄTÄNI HAKATA. JALKAPALLOSSAKAAN EN PUKANNUT NOMERO 5 PALLOA KUN SEKIN AIHEUTTAA HERKÄLLE HERKÄSTI VAMMOJA.
ELI MIETTIKÄÄ MILLÄ HELVETIN OIKEUDELLA SAA JOKU SAATANAN MENGELE LÄÄKÄRI MINULLE MÄÄRÄTÄ LÄÄKKEITÄ. LUULEN TIETÄVÄNI PIKKASEN PAREMMIN MITÄ PÄÄSSÄNI LIIKKUU KUN JOKU RYSSÄLÄÄKÄRIKÄÄN.
NIINKUN SANOI RYSSÄLÄÄKÄRI V,T¨ PALAVERISSAMME MISSÄ SEN EKAN KERRAN TAPASIN ETTÄ HOITAJIEN PUHEILLA MÄÄRÄÄ MINULLA LITON JA RISPERIDONI. MIETTIKÄÄ NYT NIIN PERKELEESTI NÄITÄKIN ÄÄLIÖ HOITAJIA. KUN MINÄKÄÄN EN PYSTY EDES SAMALLE TASOLLE LASKEUTUMAAN HENKILÖKUNNAN KANSSA.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti