sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Lepäillen aamusta oli ruoka ja koneella kirjoitellen. Nyt tekstiä vaikka väsyttääkin.

Oli aamun avaus aamupala ja lääkkeet. Siitä lepäillen ja koneellaoloa Facebookissa kavereiden kanssa.

Oli ruoka äsken muilla oli sianlihaa meillä muutamilla oli sianlihaton ruoka, oli se broileria paistettua perunaa  ja porkkanaa,  oli myös salaattia. Jälkiruokana oli joku jugurtin tapainen, oli sekin erittäin hyvää.

Maksoin äsken kaksi VitaePro laskuani   29,50 ja toinen noin 34 euroa. Kallista on noi ravintolisät on viellä noi isot laskut hoitomaksuihin. Kun yrittivät ne kahtalaskua päällekkäin, juuri kun voitin tonnin valituista paloista. Sanoi kyllä laskuttaja lähettävänsä vaan toisen laskun, ja hyvä niin ettei mene taas sippiin. On kyllä niin pirun outoa kun kaikki laskuni olen maksanut ajallaan. Miten juuri tuli kaksilaskuani, kun tonnin voitin arvoilla.

Tekisi mieli lähteä kaupoille tänäänkin, pojat puhuivat jotain salistakin. Tekisi se pirun hyvää salitreenit, on vaan selkäni taas kipeä tuli se tolla eilisellä kauppareissulla kipeäksi. Kumma rasitusvamma siinä on,  on pitempään ollut selkäni kipeä. Helvetti on todella outoa kun kahtalaskua lähettävät minulle ei voi noin mennä, laskujen kanssa.

Vähän piristyy kun aloin tähän koneelle silmät  pysyy paremmin auki. Nyt lähden kysymään kuumaaa vetttä jos joku hoitaja ehtisi antaa sitä. Kun ottivat hoitajat vedenkeittimen pois meiltä yleisestä käytöstä. Mutta kai ne antaa sen käyttöön siksi aikaa kun saan nessivedet keitettyä.

Teeni pääsikin loppumaan mutta juon nyt nessit sitä on minulla viellä jäljellä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Aikaisin nukkumaan rullatuoli kaveri kävi illalla ympäri juovuksissa ovellani, en sisään päästänyt sitä käskin poistumaan sen. Heräten yöllä mutta nukkuen unia nähden mutta melko hyvin kello 5.15 asti.

Nyt hyvin levänneenä hyvä ettei minua enempää häiritty illasta, kun on aamusta kello 10 terveysasemalla seniori ohjaajan ja sossun tapaamine...