torstai 23. tammikuuta 2020

Mengelet Kapo hoitajineen myrkytti taas illasta minua lääkkeillään. Linnojen Mafiani firmani tutkivana journalistina.

Meni ihan vituilleen viimeksi apulaisylilääkärin N,R kanssa tapaaminen kun oli hoitaja mukana siinä palaverissa. Emme puhuneet sen kummemmin LITON lopettamisesta.

Oli kahden omanhoitajan kanssa naisen E ja mieshoitajan T puheilla olivat kuulemma puhuneet parikuukautta sitten LITON lopetuksesta minkä olivat kuulemma puhuneet apulaisylilääkärin kanssa piikki lääkkeestä tai joku oli sitä ehdottanut.

Puhuin aikoinaan hiekkaharjun Kielokodossa linnojen Mafioista. Tulikin kumma vaan apulaisylilääkäri N,R sinne paikalle minun  tapaamaan. Otin keravan hoitajan J,S todistajaksi ettei voinut  N,R vetää puheitaan takasin kun luotin kyllä keravan hoitajaan J,S.

Sanoi apulaisylilääkäri kolme asiaa mitkä tärkeitä olivat. Jos hän olisi sen talon pomo, potkisi hän minut heti ulos sieltä. Ja toinen asia oli että kun terve olet lähde terveitten pariin. Ja kolmas tärkeä että lääkkeethän olen jo lopettanut, sanoin että ajat sitten. Oli minulla ollut itselläni lääkkeet ja heitin ne pitkään roskiin.

Olenhan kirjoittanut tästä ryssämafiasta kun tuntuu että on apulaisylilääkärikin niiden tossun alla. Vaikka pitäisi apulaisylilääkärin N,R olla ryssien esimies. Lukekaa miten on ryssät minua rääkänneet. Laittaen hirveän määrän ryssämieslääkäri LITOA 1800 milliä ja nyt tämä suomalainen osaston lääkäri löi viellä myrkky olantsapiinia 25 milliä.

Lukekaa en nyt niin jaksa toistaa itseäni kun huumepoikia paapoo ryssät mitä todella ihmettelen.

Kyllä tarkka journalistin nenäni haistaa epäilyksen siemenen koko talon touhussa. Talo on täynnä huumeiden käyttäjiä,  tuntuu olevan huumehemmoja vähän joka osastolla. Muuten en välitä huumeväestä mutta kun henkilökunta alkoi  minua alkoivat ratsaamaan ja vessan ovia lukossa yön pitivät. Se alkoi minua rasittamaan.

Mikähän on ryssien motiivi myrkyttämisessäni kun syyttä jouduin Jorviin kidutettavaksi ja sieltä kellokoskelle osasto 10 myrkkyjä pää täyteen ja sieltä jatkui kidutukseni osasto 30  ohkolassa. Missä ryssälääkäri V,T määräsi kuulemma hoitajien puheilla myrkky Lito lääkkeen ja toisen myrkyn risperidon. Olen paljon kirjoitellut miten sairaaksi olen tullut kyseisistä lääkkeistä. Nyt lopetti osaston lääkäri I, risperidon ja  tilalle tuli olantsapiinin.

Sanoin ryssämieslääkärille palaverissa että ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi, sanoin viellä miten se on sadisti kun ei se ole suomalainen. Kummasti tulikin osaston vaihtoa jatkuvasti nytkin on osa tavaroitani tosssa kämpän nurkassa reissuun lähdössä

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...