Lähti uusi päivä menemään kello 8 heräsin hyvin levänneenä. Kävin aamupalalla puuroa kalklkuna leikettä sekä juustoa. Lisäksi join mehua lasillisen ja kahvia puolikuppia.
Nukuin koko yön hyvin heräten tosiaan kello 8 tasan siitä aamupalalle ja lääkkeille. Oli lääkkeenä LITOA 600 milliä myrkkylääkettä.
Käteni vapisee taas pahasti varmaan neurologinen oireyhtymä.
Olen sairastunut pahasti LITO lääkkeestä pikkasen on helpottanut kun risperidon jäi pois mutta laittoi nyt suomalainen pullukka lääkäri I. minulla Olantsapiini lääkityksen. On Olantsapiini minulle paskalääke. Äitini oli kauhuissaa nähdessään minun käyneen ulkovessassa Emäsalossa paskalla, ja verenvuodon perseestäni tulleen. Sanoin että pakottaa saatanat sadistit Mengele lääkärit dementikko isääni myrkyttämään minua lyömällä purkin isälleni taskuun ja minule työntämään myrkkyjään.
Minkähän takia minua alkoivat myrkyttämään Mengele lääkärit. Uskon kaiken johtuvan vaan homosta Hangon kunnanlääkärin pojasta . On se ottanut varmaan elämäntehtäväkseen elämäni pilaamisen. Voi olla että on sillä ollut koko suvun pilaaminen. On muuten vaikea uskoa kaikki sattunut todeksi. Niin paljon on elämääni pilattu vuosien saatossa.
Saatana jos näin onkin kun syytön kaikeen olenkin ja saatanat saastat homot ovatkin kaikkeen syyllisiä..
Nyt alan lähtemään kaupoille jos kävisi syömässä Sheriffissä voisin syödä leipä kebabin olisi se sopivan suuri annnos ja maistuva, Harmittaa vaan tommoinen vapina käsissä mikä tulee lääkkeistä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti