sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Ovien paukuttelu potilailta ja hoitajilta häiritsevästi. Sama vitutus lattialle kuseminen vessassa.

On toi ovien paukuttelu samanlaista tällä osasto 20 kun muillakin osastoilla. Ei mene jakeluun minulle potilaiden ja hoitajien ovien paukuettelu vaikka olen sanonut asiasta, silti hullut potilaat ja hullut hoitajat hakkaa ovia.. Voisi ovet laittaa hiljaa kiinni ei paukautttaa niitä.

Toinen minua ärsyttävä asia on toi meidänpään vessan kuseminen lattialle mikä on jatkuvaa. Jos joku väkisin kusee lattialle miksei siivoa jälkiään. Minä joudun harvasepäivä paperilla pyyhkimään vessan lattian.

Sellijumppaa tehden kirjoittelun ohessa, etunojia sekä lankutuksia. Katsotaan onko tänään salivuoro meillä, menen salille tänään jos on vuoro meillä.

Pahus kun toi olantsapiini tekee ummetusta, vaikkka syönkin omenoita mitkä minulle auttaa yleensä vatsantoimintaan. Onneksi ei nyt ole ihmeemmin vatsa jumittanut vähän tänään on varoitellut vaan.

Kyllä on hankalaa jos en asuntoa ala saamaan. Yritän saada asunnon Samarialta Porvoosta elleivät sitten ole kyrpiintyneet heistä kirjoitellessani. Mutta asiaahan kirjoitan ja kokista Isosta Antista sehän siellä Selkin Samarian Pisaran paikassa ryyppäsi ja häiriköi. Poliisia kolmekertaa kuukauteen soitellessa, ja kerran ambulassin. Mikseivät sitä Pisaran Papiksi sanomansa Pekka Vauromaa saanut Kokkiaan Antti Rasinkangasta kuriin.

Ihmettelin mikä kumma uskovainen paikka se oli pojista kukaan ei ollut uskossa tupakka kärysi kaikille pojilla. Marko kuskasi Antille viinaa joka kerta kun kahdestaan taloon jäimme.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...