Oli ruoka äsken oli kanakasviskeitto oli ihan syötävä ruoka söin pienen annoksen, yritän pudottaa painoani. Söin osastolla 30 puolikkaita annoksia en sikaa, en kalaa ,en munia, en leipää, enkä rasvaa. Silti painoni nousi ei muusta voi se olla kun lääkkeistä. Liikuin myös jokapäivä kylille kävellen ja pyörällä.
Kerroin kolmelle hoitajalle tarinoitani. Nauroi ne niinkun valehtelisin tarinoissani. Puhuin kuinka volvo Markkanen sai mainetta miksen minä kun oli minulla kolme pankirouvaa vaimoina. Hullu pankki Pirkkoni osti minulle kaksi volvoa 144 ja 244 volvot. Ei tarvinnut minun ryöstää pankkeja kun rahaa sai helpommin ja omalla maksetulla volvolla sain ajella.
Kolme pankkitoimihenkilöä eripankeissa oli minulla mitähän olisin linnassa sanonut Volvo Markkaselle jos olisi se mennyt minun pankkityttöjeni tiskille. Olisi vaimoni voinut saada niin pahat traumat etteivät enään koskaan olisi uskaltanut mennä tiskille.
Eipä näille henkilökunnalle voi oikein mitään puhua. Tuntuu menevän juttuni yli hilseen näiltä on tämä henkilökunta niin helvetin dorkaa ainakin vaikuttaaa siltä. Kun en pysty laskeutumaan henkilökunnan kanssa samalle aaltopituudelle.
Nyt lähden katsomaan telkkaa jos toi yksi dorka potilas V olisi lopettanut ryssä teknon kuuntelun. On niin saatanan paskaa ryssämusaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti