Heräsin kello 1,15 siitä nukkuen kello 2,45 asti edelleen nukkuen kello 5,18 asti. Nyt jo yläs sängystä melko levänneenä. Latasin kamomillateen hunajalla kuppiini. 20 minuutin päästä loppuu hiljasuus ja pääsen teen juontiin.
Oli taas meidän puolen vessan lattia ihan märkä, vessa ja eteinen. Joku kyrpä oli laskenut vettä sinne oikein kunnolla. Uusi kaveri meidän osastolla V. siellä käveli käytävälle. Sitä epäilen vessan kastelusta. Mutta se on vaan epäilys, kun se siellä liikkui, ja sotki se vessaa aikasemmalla osasto 30 . Siitä epäilen siksikin nyt vessan sotkijaksi.
Mutta teen vaan johtopäätöksiä asiasta kun sotki se kaveri V. Osasto 30 vessaa aamusta. Siksi sen epäilen sotkeneen vessan vedellä kun juuri se tuli eilen osastolle ja heti oli märkänä vessa.
Menin teelle äsken oli uusipotilas V. keittiöllä kuulin kun se puhui hoitajalle oksentaneensa vessassa. Sain hoitajalta kuuman veden, kamomillateelleni hunajaa sainkin eilen toiselta hoitajalta. Helvetti taas uusi potilas V. aloitti tälläkin osastolla oksentelun mitä se teki osasto 30 jatkuvasti.
Sanoin hoitajalle että ottakaa tupakat pois potilas V: tä loppuu sillä räkiminen ja oksentaminen. Pitäisi hoitajien ajatellä vähän muitakin kun leviää oksennus pitkin kengissäkin.
Tänään täytyykin lähteä kauppaan aamusta haen herkuja ja proteiini juomia. Kyllä tekeekin hyvää päästä taas kylille pitkästä aikaa käyn kysymässä Mikaa mukaan jo se talossa olisi.
Kysyin äsken potilas V. miksi se joutui pois kuntoutusosastolta sanoi se kieltäytyneensä lääkkeistä. Helvetti näitä hoitajia pakottavat syömään myrkkyjä.
Kyllä minun olisi aika päästä pois täältä hullujen parista hullut potilaat ja hullut hoitajat. Hulluus tarttuu huomaa sen jengistä hoitajineen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti