Nousin ylös kello 6,40 hyvin levänneenä, tulee taas kovia nykäyksiä käsiini ei meinaa tulla kirjoittelusta mitään kun hyppii kädet näppäimistöllä. On noi nykimiset niin vakavia käsissä. Vedin sellijumppia etunojapunnerruksia leveälläja kapella otteella, vedin myös lankutuksia muutaman sarjan. On noi nykäkset varmaan neurologisia oiereita. Niinkun on päänsärytkin päästä varmaa johtuvia.
Tuli taas mieleen Selkin Samarian Pisaranporukka Pisaran papiksi sanomansa Pekka Vauromaa Ja sen hommissa olevan juoppo Kokki Antti Rasinkangas kenen takia yhtenä jouduin kidutettavaksi ekaksi Jorviin ja sieltä kellokoskelle ja sieltä ohkolan sairaalaan.
Olisihan voinut minua informoida venäläinen talonmies selkistä ilmoittaa Andrei Spidirenko ettei ole talo raitis talo. Vaan joi Iso Antti ja huusi ja kolme kerta poliisia soitteli samarian taloon. Ja kerran ambulansssi taloon eivät uskaltaneet tulla lanssi ennen kun sain kokilta puukot piiloon. Sanoin että itkuviinaa vetää Iso Antti ja tulkaa vaan puukko on piilossa.
Eli miettikää kumpi olisi hoitoa ollut vailla. Suutuin vähän kun oli Iso Antti Rasinkangas käynyt nuorta kilttiä poikaa kurkusta kiinni, poika kertoi joutuneensa potkasemaan itsensä vapaaksi.
Oli muutenkin todella outoja piirteitä koko seurakunnassa. Menin Selkin monitoimitalolle missä kiva tyttö oli poikansa kanssa. Lapset oli iloisia leikkiessä kanssani.
Oli siinä tyhmän näköinen pariskunta. Alkoi pariskunnan mies selittämään peukaloitaan pyörittäen. Että puhut lapsien kanssa lähde menemään sieltä. Ja minä tyhmä lähdin olisin voinut heittää tyhmän pariskunnan ulos. En sitten viitsinyt heittää.Kun ei nätti nainen voinut sanoa mitään tyhmälle pariskunnalle.
Siihen meni fiilikset koko seurakuntaan

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti