torstai 20. helmikuuta 2020

Vähän pidin ääntä lääkkeiden jaossa. Puhuin hatkaamisesta. Vähän oma hoitaja pääsi sanomaan asiasta.

Oli aamupala ja siitä menimme lääkkeille, puhuin taas hatkaamisesta hoitajille,  sanoi oma hoitaja että älä puhu edes leikilläsi tommoisia. Voi joku herkkäkorvanen iskeä kiinni saanomisiini.

Kävin kanttiinissa aamutouhujen jälkeen ostin jäätelöpikarin, pari dontsia, kolme suklaapatukkaa sekä energiajuoman. Sillä pärjäsin tällä erää katson nyt vielä jos kaupoille menen ostoksille.

Toi hoitaja paketin minulle oli siinä sukkia nyt on maksamatta yhdet kalsarit ja kolmet sukat.

Taidan perua tilauksen sukista ja kalsareista. Halvemmallakin pärjää kun talosta saa sukkia ja kalsareita. Ainakin talon kalsarit on hyviä kun vaan oikea koko löytyy.

Kohta onkin sitten  ruokailu toivotaan nyt että tulee hyvä ruoka kalaton ja sianlihaton ja riisitön, kun ne ei mene mikään alas nielustani. Tulisi nyt naudanliha ruoka olisi se hyvää saisi täytettä vatsaani. Kun söin osastolla 30 niin pieniä annoksia mutta ei painoni tippunut yhtään. Sanoi kaveri K että syön niin vähän siksi sen mukaan en laihtunut. Vissiin täytyy tapahtua prosessi kehossa mikä laihduttaa.

Kohta lähdenkin ruokatilaan katsomaan tuleeko ruoka kohta. On vielä tämä päivä töitä työsalin keittiöllä sitten onkin vapaata viikonloppu. Kun on minulla töitä vaan iltapäivä ja perjantaina ei ole iltapäivä duunia. Vaikka olisin kyllä töissä perjantana.

Katsotaan nyt jos kaupoille lähdenkin ja veisin M,K syömään sheriffiin voisin leipäkebabin tarjota. Olen kyllä ähkytilassa kun ei vatsani toimi kunnolla kun on minulla  semmoinen lääkitys Olantsapiini ainakin mikä vatsan lyö ummelle.

Oli ruoka äsken nyhtökauraa söin ihan vähän sitä ja jälkkäriä puoli annosta. Tulin pois ruokalasta tuli ryssämieslääkäri V,T  vastaan ei se paljon morjenstanut minua. Enkä minäkään tommoista saatanan myrkyttäjä Ryssää kumartele.

On kyllä kumma motiivi ryssillä minua myrkyttää mitä todella ihmettelen. Ja miten ei apulaisylilääkäri N,R toimi auktoriteetillaan ja vapauta mionua pakkolääkityksiltä ja pakkohoidoilta.

Ihmettelen vaan kun pesee apulaisylilääkäri kätensä kun sain siltä viestin missä se sanoi ettei hän tiedä mitään koko LITO lääkityksestä. Vaikka pari hoitajaa sanoi osastolla 30 että lopetetaan LITO toki puhuivat ne jotain pikkilääkityksestä.

 Minä kyllä odotin muuta lääkkeettömyyttä. Kun tuli joskus aikoinaaan apulaisylilääkäri N,R kielokotoon, vissiin siksi kun olin puhunut linnojen mafioista. Sanoi N,R että jos hän olisi sen firman pomo potkisi hän minut pois sieltä. Ja kun terve olet lähde terveitten pariin, ja lääkkeethän olen lopettanut. Luulisi että saisin infoa piikkilääkityksestä mitä todella ihmettelen kun ei varmaan apualisylilääkäri minulta vaadi piikkiä ottamaan ja tietää henkilökunta etten mitään saakelin piikkilääkettä hyväksy.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Todella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua k...