torstai 30. huhtikuuta 2020

Silmät on huonot heti aamusta, sumeena näkö. Todella kumma kun silmiin vaikuttavia lääkkeitä jouduin syömään niin tuli näköongelmia

Joudun  tihrustamaa kun ei meinaa nähdä kunnolla. On minulla 2,5 lasit mutten niilläkään näe hyvin toivotaan nyt että näkö paranee päivän mittaan. Uskon niin kunhan tipat  saan silmiini että näkö paranee.

Eilen näin laseillla ihan hyvin, toivotaan nyt että kaihi vaikuta näin äkkiä näköön. En usko sitä kyllä se hiipuu pikku hiljaa, täytyy nyt lukea kaihista mitä netti antaa tietoa siitä. Koskahan pääsen leikkaukseen ,kumma kun  olen tullut vuosia toimeen silmieni kanssa. Nyt alkoi vaivaamaan kun olen lääkkeitä syönyt ja juuri silmiini vaikuttaviin, En olisi mitään silmissäni huomannut varmaan vuosiin .

On vähän jännä paikka silmäleikkaus mutta monethan sen on käynyt läpi, kyllä minäkin sen kestän.
Harmi kun ei ole teetä eikä nessikahvia join hopeateetä eli kuuma vesi  ja maitoa onneksi oli  maitoa keittiöllä.

Tulee taas silmiin tommoisia kulkevia kuvioita nyt ei tule mustia mutta harsomaisia tulee. Vasempaan silmään tulee. Helkkari kun eivät olisi mitään silmään vaikuttavia lääkkeitä pakottaneet ottamaan. Ei olisi varmaa mikään kaihi tullut esiin. Ja olisin tullut toimeen varmaan vuosia kaihini kanssa.

En nyt muista miten ne tuli silmälääke muuta kun verenpaineneen  takia mikä ei liian korkea ollut. Minusta ainakaan tossa noita painemittauksia on  186/ 76 P.67    ja 157/79.P 84   ja161/67 p.83ja 147/83 p.71

Eli ei nyt niin kovin kovat ole ja saisin ne tippumaan aeropisillä liikunnalla ja ruokatottumuksia tarkentamalla kahvi pois ja enrgiajuoma.
 Kyllä on perkelettä jos aiheutti silmiin vaivan epäilen vaan että aiheuttivat sen lääkkeillä. Toki kaihi voitiin löytää.. Ellei sitäkin löydetty lääkkeiden  aiheuttamana. Kun ei ole koskaan ollut tämmöisiä näköoireita.

Yön tarinoita väsyneenä juttua.

Heräsin kello 4.15 heräsin juuri nyt nousin  jo pystyyn. Välillä päiväkirjä tapaista juttua, onkin  juttua.  Kävin kusella taas kerran oli pamput jo hereillä, eivät sanoneet mitään minulle.

Kyllä olen käynytkin tänä aamuna jo kusella. Kolme kertaa vissiin, on vaan kusettanut minua. Nukahdin hetkeksi kello 5  asti näin prätkistä unta ja prätkä miehistä. Oli joku tuuttu kaveri skutsissa meitä vahtimassa ettei tapahtunut mitään. Nukahdin vielä hetkeksi äsken hyvää tekee vielä nukkua jos menisi vielä nukkumaan tunniksi tai pariksi.

Kyllä nyt täytyy mennä nukkumaan puolituntia nukuin vielä teki sekin hyvää  pienet tirsat. Harmi kun on silmät  oudot ei näe kunnolla. Täytyy laittaa silmätipat jos alkaisi näkemään paremmin.

Kumman huonosti näkeekin vaikka onkin lasitkin minulla. Toivotaan että näen paremmin kun silmättipat laitttaa Tuli mukava paikka kalevan kauppa ja pizeria vierekkäin keravalle. On vissiin Turkkilaisia pojat ketkä pitää pizeriaa.


Join hopeateet äsken potilas keittiöllä maistui pannusta vanhatee oli siihen joku laittanut stydit teet kunnon yrttiteet mitkä maistui vielläkin pannussa.

SILMÄT MENII MYRKYISTÄÄN VARMAAN MYRKYTTÄMÄNÄ 1800 MILLIÄ LITO MYRKKYJÄ RISPERIDON SAIRASTUNUNUT MYRKYISTÄÄN

OLIN PITKÄLLÄ HUPITUOMIOLLANI 8 VUOTTA HUPIA KIINNI JA VISSIIN VIELLÄ 5 VUOTTA HUPIA KUN EN SAANUT ASUNTOA. LUSIN HUPIOTUOMION.JA NYT OLEN TÄTÄ JORVIN KELLKOSKEN OHKOLAN KIDUTUSREISSUANI. YLI VUOSI ON MENNYT KIODUTETTAVANA. RYSSÄLÄÄKÄRI V.T MÄÄRÄSI  LITOA 1800 MILLIÄ SEKÄ RISPERIDON SIITÄ ALKOI MYRKYTTÄMISENI. KUSI JA VERIKOKEITA JATKUVASTI.

TIESIN HETI ETTÄ MYRKYTTÄÄ YRITTIVÄT MINUT. TULIN NIIN KIPEÄKSI MITÄ EI HOITAJAT VÄLITTÄNEET YHTÄÄN MITÄÄN VAIKKA OLIN KIPEÄ KAIKELLA TAVALLA.

NYTKIN ON JÄÄNNYT VAPINAT PÄÄLLE KÄDET TEKEE ÄKKINÄISIÄ NYKÄYKSIÄ. NIIN ETTÄ VOI TIPPUA TAVARAT KÄSISTÄ. SE ON NEUROLOGINEN OIRE VAPINAT JA PÄÄNSÄRYT.

MITÄ OLI OSASTO 30 JATKUVASTI NUKUIN SIELLÄ MYÖS VAIN 2-4 TUNTIA. TÄÄLLÄ NUKUN PAREMMIN HERÄILEN YÖLLÄ ,  EKSYN MUIDEN HUONEIDEN OVILLE. MUTTA TOKENEN HETI JA POISTUN .  VERENPAINE HEILAHTELEE MUTTA VARMAAN PAINEENI NORMALISOITUU KUN NORMAALIIN PÄÄSEN JA HEITÄN LÄÄKKEET POIS. SIKSI EN MITÄÄN VERENPAINE LÄÄKETTÄ KAIPAA MIKÄ VIELLÄ KÄY SILMIINI MITKÄ ON OUDOT OLLEET LÄÄKKEEN  OTON  AJAN.

MIKSEI KUKAAN VIRANOMAINEN TUTKI RYSSIEN TOIMIA MEIDÄN NORMAALIEN OLOJA JA MYÖS HUUMEPOIKIEN TOUHUA  KUN NE NIIN VAPAASTI LEVITTELEE HUUMEITAAN. TUNTUU ETTÄ HENKILÖKUNTA KATSOO SORMIEN LÄPI TOUHUJAAN.

EN OTTAISI ASIAA PUHEEKSI MUTTA MINUA NIIN PALJON KYRSII JATKUVAT RATSIAT. SAIN VIRON PÖLVÄSTIN EDESSÄ MUNATKIN NÄYTTÄÄ. VESSATKIN OLI MEIDÄN PÄÄSSÄ LUKOSSA YÖN YLI. ELI JOS MÄÄRÄTTY PORUKKA LUKEE TEKSTEJÄNI MIETTIKÄÄ JOS MINUA ALATTE HAUKKUMAAN ON SEMMOINEN ASIA PORUKKA

ETTÄ OLEN ÄIDIN MAIDOSTA TIENNYT OMERTAN LAIN JOS ETTE NÖÖSSI POJAT SITÄ TIEDÄ SE ON VAIKENEMISEN LAKI  ???. MUTTA ON ASIA JOS SAATANA NÖÖSSIPOJAT SAAVAT HÄMMENNELLÄ OSASTOILLA SILLOIN KYLLÄ ALKAA ISOLUUTA LAKASTA.

Harmi kun menee panohalut ja kyky lääkkeistä.kyllä lito 1800 milliä ja olantsapiini 25 milliä jotain muutakin menee mitä en tiedä

Ei ole kunnon runkkuja saanut vedettyä pitkään aikaan. Pikanen  tuntuma kun ei ole aikoihin pannut. Mutta pitkä kiima puuttuu, pitäisi oikein nussia tunteja. Saisi leidi kokea oikein hekuman huipussaan.

Kyllä kunnon panot jeesaa kummasti, ei tarvitse lääkkeitä ollenkaan. Mutta kun henkilökunnasta näkee naamasta kun lakkaa saamasta. Eivät koe he rakkautta siksi myrkyttää ne meitäkin.

NIIN PAHAT MYRKYT MINULLEKKIN  LITO1800 MILLIÄ TÄYTTÄ MYRKKYÄ RISPERIDON MENI PITKÄÄN SIITÄ OLANTSAPIN 25 MILLIÄ SITTEN MENEE JOTAIN MITÄ EN  TIEDÄ. OLI LITOSSA JA RISPERIDON KUSIKOETTA JA VERIKOETTA KERTAVIIKKOON MYRKYTYSVAARAN TAKIA.

OLEN VUODEN  OLLUT KIPEÄ LÄÄKKEISTÄ . ON NEUROLOGISIA OIREITA OLLUT PÄÄNSÄRKYÄ JA RAAJOJEN VAPINOITA KÄSIIN PAHIMMAT. JA HENKILÖKUNTA EI TEE ASIALLE YHTÄÄN MITÄÄN  PITÄÄ NÄIDEN OLLA SADISTEJA. KUN EIVÄT VÄLITÄ MITÄÄN MINUSTA.

SEKSIHALUT JA KYVYT MENNYT MELKO KOKONAAN. VERENPAINEET HEILAHTELEE MIHIN SAATANAT MÄÄRÄSI JONKUN LÄÄKKEEN MITÄ EN OLE HYVÄKSYNYT. MENI SIITÄ LÄÄKKEESTÄ JA VARMAAN KAIKISTA MYRKYISTÄ SILMÄNI HUONOON KUNTOON. OLEN LÄÄKEJONOSSA PUHUNUT ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA MUTTEI SAATANAN VÄÄRÄUKOISET KOIRAT NOUDATA SITÄ PYKÄLÄÄ OLLENKAAN EI HOITAJAT EIKÄ VÄÄRÄUSKOINEN LÄÄKÄRIKÄÄN

 KÄVIMME JÄRVENPÄÄSSÄ SILMÄLÄÄKÄRILLÄ TUTKI SILMIÄNI  JA TOTESI KAIHIA JONKUN VERRAN. MINÄ IHMETTELEN KUN SILMÄT MENI IHAN POIS PELISTÄ KUN TULI UUSI LÄÄKE MISSÄ ON TOMMOISET  SILMÄOIREET. KUN EI OLE VUOSIIIN OLLUT MITÄÄN HÄIKKÄÄ SILMISSÄ. EN TIEDÄ ONKO NYT OLLUT LÄÄKKEISTÄ SILMÄNI OIREILLUT, EPÄILEN SILMÄOIREITANI LÄÄKKEISTÄ JOHTUVAKSI

Oli päiväruoka bizzaa oli se hyvä ruoka. Aika käy pitkäksi kaverille inhimmillistä tarinaa asuntoasioissa

Sain kellon toivon nyt että kelloni lasi kestää uskon niin meneehän muuten kelloliikkeen maine. Ei kukaan  asioi tommoisessa liikkeessä, jos saa kahdenkuukauden välein laittaa lasin kun se irtoaa.

P.E taas vänkää isäni ja tätini Inkerin perintä asioissa. Sillä ei ole mitään inhillistä näkökantaa asioihin. Kyllä se on sitten sekopää kaveri ei mitään kaverilla inhimillisyyttä. Mitä luulisi olevan sisaruksilla. Kun minäkin asunnoton olin.

Oli päivällä Pizzaa ruokana oli se hyvä ruoka tykättiin paljon minä en jaksanut syödä ihan kaikkea. Mutta aika ison palan söin sitä. Nyt laitan kaverille meiliä jos saan jotain asiallista sille.

Lähdin aamusta kelloliikkeeseen laitatin lasin kellooni kun se tippui jo toisen kerran.

Kävelin kylille kelloliikkeeseen oli kelloseppä eilen liimannut lasin nyt uskotaan ettö lasi pysyy. Ei ollutkaan lasin viimesestä lasin laitosta, kun muutaman kuukauden. Kumma ettei saa kelloseppä lasia kiinni niin että pysyy.  Nyt kertoi että oli eilen liimannut lasin ja tänään kasasi kellon. Ei veloittanut se mitäänja hyvä niin kun kolme lasia on laittanut. Toivotaan nyt että kestää liimauksensa uskotaan nyt että pani semmoisaet liimat kun muuten alkaa  maine mennä.

Kohta alkaaa vappu juhlat kovat säpinät tulikin juuri radiosta vapusta toivoo viranomaiset helppoa vappua että  vietettäsiin kotona vappu. Toivotaan että olisi helppo vappu.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Heräten kello 6,26 menin vielä nukkumaan heräten 7,35. Väsyneennä mutta nousin ylös.

Nytkin on vaikea kirjoitella kun vapisee kädet niin pahasti. Ei olekkaan vapissutt niin paljon aikoihin   Sain hoitaja T. Teetä ja hunajaa, teki ne hyvää kunnon hunaja. Pari pussia teetä on  hyvää hunaja teen kanssa. Join äsken vielä toisen teepussin.Oli hyvä vielä toinen tee juoda, Hunajaa ei ollutkaan enempää. Sain sitä kaksi pussia ja ne join kummatkin.

Kyllä pitäisi päästä kaupoille tänään rasvaa, leipää, proteiinijuoma, kalkkunaa. energiajuomaa. Kelloliikeeseen tarvii mennä kun on siinä lasin laitto. Toivotaan nyt että saa se lasin laitettua ja kestäisi lasi.

On jo toinen lasi minkä kellokosken kelloliike laittaa surkea on firma vai mikä on kun ei onnistu lain laitto. Toivotan nyt että onmnistuu lasin laitto paremmin, jos kunnon liiman laittaa. Sanoi kelloseppä että laittaa liimauksen kuivumaan yön yli,

Paulilta tuli tiukka psykkan kyssä miten muut näkee minut itsensä niiden silmin.

J.hoitaja on mukava vei se pyykkini osasto 10 pesuun. Ei saa itse mennä toiselle osastolle. No saan pyykkini sitten kun se on pessyt

Kohta on pessyt kone pesee se tuntiin  suunnilleen. Hyvä että saa puhdasta pyykkiä. Voi olla ettei pääse osasto 10 kun on korona virusta liikenteessä. En muuta keksi sen syyksi  ettei pääse  heidän osastolle. On ollut pitkään  korona viruksen karenssia. Töissä ei käy kun pieni porukka ettei tartuta muihin.

Kyllä pitäisi saada keksittyä kovaakin tarinaa elämäni tarinaa, kyllähän  tästä löytyy tarinaa missä on äksöniä ja fakta tietoa, Kirjoitan ennemin fagtaa kun fiktio todellisuus on varmaan mielekkämpää kun  satujutut. Minä kirjoitan faktaa on se todellisuutta luen sitä mielummin.

Kohta alan nukkumaan jos vaan uni tulee.

Tarinaa minulta elämäni tarinaa ruokailu, pinaattia, munaa ,mustikka hyvettä tarinaa Riihimäen keskuvankilan ruokalakosta.

Oli juuri ruokailu  pinaattia kananmunaa leipää mustikkahyvettä. Otin viellä kaksi lasia maitoa.
On täälläkin hyvät ruuat,  aikoinaan alkoi ruokalakko Riihimäen keskusvankilasta levisi se muihinkin taloihin sörkkään ja kakolaan. En nyt muista kauan ruokalakko kesti ruokaa oli minullakin hyvin kun omia syötiin ja taisi olla että kanttiiniin ruokia syötiin. En nyt muista niin tarkkaan kaikkia yksityiskohtaisesti. Litattiin muistaakseni jos joltain kaverilta oli omat tavarat loppu. Kyllä oli kaikilla kongilla lättyjä siitä piti kenkä kerava huolen.

Asuin avoilla paljon kun olin nimimies kun olin vankiohjaaja vedin korikset A-B ryhmiä vankiotovereille yläkerran aulassa pelasimme. Ei jäänyt edes pamput katsomaan kun pelasimme kun tiesivät että pidän pojista huolen.

Ruuan jälkeen kellosepälle kauppa jäi kun selkäni vihoitteli. Seutulassa mennyt aikoinaan vihoittelee välillä.

Söin huoneessani  niin kun mutkin oli hyvä naudanliha  peruna ruoka . Sitä lähdin kelloliikkeeseen laittaa taas lasin kiinni on se jo toinen kerta kun lasi laitetaan. Eikä ole siitä kauaa ole kun lasi laitettiin. Lupasi antaa yön yli kuivua sillä se varmaan alkaa pysymään. Kumma kun on noin huonoja laseja yksi lasi hajosi ja nyt tippui olohuoneeseen lasi itsestään. Pitäisi olla mineraalilasi että se kestäisi.

Oli tarkoitukseni käydä kaupoilla mutta selkäni vihoitteli tosta alhaalta munuaisen  päältä. En pystynyt kävelemään oli selkä niin kipeä ettei kävely onnistunut. Juuri pääsin ontumaan kämpille kello jäi liikkeeseen. Huomenna saan kelloni toivotaan nyt että saan kelloni kuntoon. Tai niin vahvat liimat että lasi pysyy.

Olisi nyt hyvä ruoka illasta päivällä oli hyvä ruoka söin hyvän annoksen. Kunhan nyt olisi illastakin hyvä ruoka olisi sianlihaton, ruoka se maistuisia. Tulee J hoitaja töihin saa se laittaa silmätipat minulle en anna  noiden  miesten laittaa tippoja on vähän huonoja kokemuksia. Ne voi olla kovakourasia tai pipetti osuu silmään. Siksi sisarhento valkoinen on mielekkäämpi

J. Hoitaja laittoi silmätipat tuli hyvin laitettua. Laittaa myös j.hoitaja pyykkini pyykkitupaan. Hyvä niin saan pestyä pyykkini. Ei se kauaa pese ja kuivaa saan puhdasta  pyykkiä.

Tarinaa tällepäivälle uusi päivä lähti menemään.

Oli pari ylilääkäriä osastolla ketähän puhuttivat kyllä minullakin olisi niille asiaa. Koko tästä ruljanssista mutta toinen onkin ryssä ja sen tietää mitä mieltä ryssät on meiksistä. Vaikka minulla ei koskaan ole ollut velivenäläisen kanssa mitään ongelmaa, Siksi ihmettelen kun ryssä  V.T laittoi myrkkylääke LITON 1800 mikä on ihan myrkkymäärä kusi ja veriokoetta kerta viikkoon.

Olin yli puoliovuotta kipeä pahasti mistä sanoin monelle hoitajalle  lääkejonossakin aukoivat vaan minulle turpaansa että joku kuulee  kun pyysin apua kuukausia LITON JA RISPERIDON lääkkeen takia. Mikä perkele teillä sadisteilla on  kun kidutatte  minua. Ja miksei kukaan tee mitään, onko siksi kun puhutaan mielenterveysihmisistä. Mitä minä en ole olen vaan alkoholisti keneltä on viinapirupäästään kuollut

Nyt pitäisi ruuan jälkeen lähteä kelloliikkeen laitattamaan taas kerran lasi takasin kiinni on minulla vanhalasi tallessa. toinen kerta kun laitatanlasin mikähän on  kun ei kelloseppä saa yhtä lasia kiinni.

Mitähän on meillä ruokana tulisi nyt hyvä ruoka. Olen alkanut syömään reilummin ja paino on tippunut kumminkin mikä hyvä niin vaikka M.K sanoi että joku oli lihonut  30 kiloa vuodessa olantsapiinilla. Miettikää viitsii minulle sanoa tommoista. Olen aika professori omalla tavallani tutkijana ollen.. Minulta ei jää kivikään kääntämättä kun teen tutkintaani

tiistai 28. huhtikuuta 2020

Kovaa tutkivaa journalismiani vuosioen saatossa. KIdutukseen joutunut monesssa paikassa.

Olen tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia näistä kyseisistä hoitopaikoista. kaikki löytyy kirjoitteluistani. Onhan sieltä paljon tekstiä miten minua on kidutettu, monessa paikassa syyttä rautoihin lyöty sadistien toimesta. Lukekaa on siellä ihan kauheuksia, Toinen  toistaan pahempaa kidutusta. Miten voi tälläistä sattua pitäisi olla suomen hyvinvointimaa.

MUTTA HELVETTI TÄMÄ ON KIROTTU MAA JA KIROTTU KANSA. NÄIN PAHAA EI VOI OLLA  MISSÄÄN  MUUALLA FYYSISTÄ JA HENKISTÄ VÄKIVALTAA

JA USKOKAA MITÄ KIRJOITAN ON SUOMI JA SUOMALAISET NIIN  PAHA MAA JA PAHA KANSA.

Voi helvetti mitä yksi nuopri kaveri ja mieshoitaja puhui selitti kaveri että tänään on sillä ylilääkärin vastaanotto pois pääsystä. Kaveri selitti että on sillä mennyt niin hyvin. Helvetti mitä paskaa kaveri on huutanut ja möykännyt jatkuvasti ja tapellut  yhden  kavarin kanssa niin että kaveri joutui rundiin.

Kyllä on perkelettä että tommoinen sekopää  pääsee pois mutta minua pitävät täällä syyttä.

No onhan minulla asuntoa vailla kyllä minä asunnon kaipaan. Sossu kyseli kyllä jo  asuntoa minulla kysyi sossu mistä päin asunnon haluisin. Kyllähn kerava olisi mukava kylä asua, uskon että pärjään siellä kun asiallisesti asuisi siellä. Treenaisi salilla siellä vaikka serkun pojan nelinkertasen suomenmestarin kiekossa kanssa on Mikko Kyyrö suomen riskeimpiä vartijoita. Olen ylpeä Mikosta ja sen saavutuksista. Kulta voitetaan hopea hävitään. Olisihan hienoa että Mikosta porukoineen apua saisin tähän hupireisuun ja pitkään hupituomioon minkä lusin aikasemmin. Lukekaa  tarinani

Elämäni Tarinat Alfa ja  Omega Alku ja Loppu. Sieltä löydätte kovaakin tarinaa

Sellijumppia tehden etunojapunnerruksia, lankutuksia, aitajuoksija liikkeitä. , venytyksiä.

Heräsin aikasin ja aloin vetämään sellijumppia etunojapunnerruksia sekä lankutuksia useasmpi sarja molempia. Aitajuoksijuoksija liikkeitä sekä venyttelyjä.

 Toivotaan nyt että saan kelloni toimimaan. Kun ei ole varaa uuttakaan kelloa ostaa. Saisi nyt kelloseppä lasin kellooni ja  pysymään lasin kiinni.

Tyhjensin roskiksen isoon vessaan kun oli siinä kustaa aika paljon ja oli siinä pussi vuotanut roskikseen. Pääsi hoitaja T sanomaan roskiksen tyhjentämisestä sanoin tyhjentäväni kun oli siinä hedelmiä ettei haise.

On minulla ollut usein kustaa roskiksessa, olen niin unenpöppörössä etten vessaa löydä. Ja johonkin se on kustava.

Katsotaan nyt löydänkö liinavaatteesta kalsarit sopivat mitkä pysyy jalassa. Nämä ovat vähän isot ja tippuu nämä jalasta. Kun pitäisi minun mennä kelloliikkeeseen laittamaan lasi kellooni  jo toisen kerran, joudun  kelloni lasin laitattamaan .

Olisisihan se mukava päästä kaupoille proteiini juomia piäisi ostaa ja jotain evästä, on noi proteiini juomat hyviä ja on niisä 28 g proteiiniá se on ravinneaine mitä  tavitsee vanheneva kroppa.

Pääsisi nyt jo salille puntille saisi bodia kroppaan  on tippunut  bodi käsivarsista ainakin. Kyllä sitä tehoja taas tulee, kun pari kertaa viikossakin käyn salilla. Alan tekemään tiukkaa salitreeniä   heti kun se mahdollista   .

Kello 00,50 herätys siitä nukuin vielä kello 5.10 nyt on kello 5.35 heräsin kirjoittelemaan. Tarinoitani tältä yöltä.

Heräsin äsken melko hyvin nukkuneenea enkä enään unta saanut. Jäin pystyyn klello 5.35. Söin  yhden omennan minkä T hoitaja aantoi minulle. Tuli hyvä olo omanasta alkaa sillä vatsani toimimaan. On omena vatsaalleni paraasta toiminnann  kannnalta. Kuituja on omenassa ja muita hyviä aineosia karkea se.

Toivotaan nyt ettei ole kaihia sillmissäni. Kumma kun se olisi puhjennut juuri silloin kun  lääke tuli. Uskon vaan  että olisi puhjennut kaihi silloin  jos nyt kaihia olisikaan.Kumma olisi tosiaa että nyt näkyi Kaihi silmissä. Onhan tästä kyllä aikaa klun viimeksi on tutkittu kaihi simissäni. Onhans e kuulemma  pieni leikkaus oli kuulémma nukahtanut siihen. Mutta kaveri onkin pamiukkoja montako pamia oli silloinkin rouhinut. Näin toi kehui syöneensä pameja silloin.



Koskahan sitä  pääsee leikkaukseen, missähän ne tekee leikkauksen. onkohan se   silmäasemalla.  Kai ne tarvisee kunnon tilat. Toivotaan nyt että pääsen leikkaukseen äkkiä.

Kohta onkin iltapala siitä lääkkeille tekisi mieli jättää lääkkeet muttta se on vaikeaa. Voisin paljon paremmin ilman lääkkeitä se on todettu

Tekee lääkkeet minut niin kipeäksi monia vaivoja minulle tulee. Olen niistä kirjoitellut paljonkin. Ei minulle käy mikään lääke, kun en sairas ole. Miksi saastat Mengelet Kapo hoitajineen saavat tehdä minut sairaaksi lääkkeillään. Miksi  ihmiset hyväksyy sen eivätkä tee mitään  sadisteille.

Oli iltapala ja lääkkeet sanoin kyrvälle hoitajalle että on minulla itsemääräämisoikeus lääkkeen ottamisella. Kun  minusta ei kuulu  yhdellekkään ihmiselle syönkä lääkkeitä vai en kukaan perkele elävä sielu ei päätä lääkkeeistäni.. Alkakaa sadistit uskomaan jo mitä  teille sanon ettei ala tapahtumaan mitään pahempaa. Miksi saa lääkäri määrätä myrkkylääkkeitä kun minäkin tunnen itseni parhaiten jos jotain tarvitsen. Ja minä menen mielummin hautaan kun myrkytän itseni.

Yritän tulla mahdollisimman pienillä lääkkeillä toimeen. olen ollut aika hyvässä kunnossa ette tunne minua yhtään  kukaan muu kun osasto 60   M.K kuka on jumalan oma kun osaa se ylistää ja kunnioittaa minua sanoen KUNINGAS MESSIAS.JUMALA TUNTEE OMANSA. TOISET LUKEE RAAMATTUA VAIKKEIVÄT SIITÄ MITÄÄN YMMÄRRÄ.TOISTEN EI TARVITSE RAAMATTUA  LUKEA KUN HE OVAT JUMALAN OMIA.

Silmät on pahana menee mustia pallukoita pitkin näkökenttää. Ja helvetti täytyy kohta ottaa lääke mikä on silmille pahasta.

Olin tänään sossun kanssa palaveri jaksoi se kuunnella juttujani. Puhui se jo asunnon saanista.

Silmät on taas oudot mustia palloja menee paljon näkökentässsä. Välillä menee enemmän ja välillä vähemmän..

Kyllä on kumma että silmät meni huonoksi juuri kun puhuttiin lääkkeistä mitkä vaikutti silmiini. Onhan todella kumma sattuma meni silmät niin huonoksi lääkkeen oton jälkeen.

Minä vaan yhdistelen ja teen johtopäätöksia asioista. Kumma kun silmäni on ollut aina hyvät . Ja nyt meni ohkolan sairaaan lääkityksistä huonoksi todella pahassa kunnossa oli silmäni. Kaikkia kummallista oli silmissä mustia palloja meni pitkin näkökenttää ja montaa muuta outoa valon väläyksiä. Nyt täytyy lähteä hakemaan rasvaa käsiin on kuivunut käteni kun on korona virusta maailmalla. Ja olen pessyt niin paljon käsiäni. Ja vielä desiä laittanut.

J. hoitaja laittoi tipat silmiini onnistui hyvin siinä. Oli ruoka äsken oli kalaa minulla oli kalaton ja sianlihaton.

Oli minulla kalaton ruoka sekä sianlihaton. Oli minulla sienikeitto säin puolikkaan lautasellisen ei maistunut enempää. Oli myös pannukakkua hillolla se oli erittäin hyvää.

Sain kelloni lasin naksahtamaan kun painoi lasin paikalleen katson nyt pysyykö lasi paikallaan. Sitten vien kelloni  kellokosken kelloliikkeeseen. Heilautin kättäni ja kelloni lasi lähti heti irti. Hyvä niin että lähti nyt lasi irti. Hepposesti lähti taas kelloni lasi irti, ihan kun siinä ei olisi liimaa ollenkaan.

Pahus kun kerran huomasin että oli kynäni lyijy pyöritettty sisään ,itsestään se ei mene.Nyt huomasin äsken että oli kumihanskat roskiksessa. Minulla ei ole hanskoja ollu. Onhan siinä ehkä selvä vastaus jos ja kun olisi siivoojaa heittänyt hanskat roskikseen. Oudolta vaan tuntuu kumpikin asia aika utopistiseltä.
On mahdollista että joku haluaa psyykata minua. Ja  sekoittaa päättäni kiusaamisellaan. Mutta tämä nyt on tutkintani johdatusta.

En sata varma ole vaikka minä olenkin todella tarkka  tutkiessani  tutkittavaa. Oli kerran oven suussa appelssiinin pala. Kyllähän nämä hullut voi kulkea toisten huoneissa. Kerran alkuun oli varmaan käyty tietokoneellani. Oli joku semmoinen sivu koneella etten varmaan ollut  semmoista sivua siihen laittanut. Joku ostoskanava oli koneella. Kyllä toi S.P leuan murtanut ulkomaan kaveri hyppi huoneessani vähän liikaakin.

Täytyy nyt vaan pitää huoneen ovi kiinni ettei kukaan pääse huoneeseeni. Olen odottanut kaapin oven avainta saisin silloin oven lukkoon . Mutta eivät ole kaapin avainta antaneet.

Pahana silmät lepakoita menee edestakasin ja muita kuvioita silmissä näkyy.

On aika pahana silmät johtuukohan lääkkeistä epäilen kovasti. Kun niin pitkään myrkyttäneet minua LITO 1800 milliä sekä OLANTSAPIINI 25 milliä. Kyllä tommoinen myrkky varmaan vaikuttaa  silmiinkin. Nyt menee pari muuta lääkettä, vittu kun saisimme iskuryhmän kasaan ja kävelisime ulos.

Minulla ei ole ollut mitään syytä olla täällä en mitään ole tehnyt voihan olla että selkissä ärähdin  sekopää  kokki Antille. Mutta mikä on motiivi näille saatanoille myrkyttäjilleni..

Se pitää saada selville jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Saan kostaa vihollisille rankalla tavalla ja siitä voitte olla varmoja että kostoni tulee olemaan kauhea. Minua olette kiduttaneet vuosia nyt alkaa olemaan koston paikka. Miettikää asiaa miltä tuntuu olla kiinni kymmeniä vuosia. Voitte miettiä miltä se tuntuu ja mikä on helpottanut miettien kostoa kaikki vuodet.


maanantai 27. huhtikuuta 2020

Aamupala lääkkeet.myrkky LITO aamusta 600 milliä illasta 1200 miilliä myrkkylääkettä ja olantsapiini ei ihme että silmät menee

Voihan kaihi ollakkin pohjalla mutta uskon noitten myrkkylääkkeiden  liton 1800 milliä ja pitkään menneen risperidon ja nykyään olantsapiinin. Aiheuttaneen kaihin puhjenneen. Miten voikaan juuri nyt kuin oli uusi lääke mikä kuulemma vaikutttaa silmiin. Ja heti puhkesi silmä oireet ja noinkin pahana.

Kysynpä sitä vaan mitähän myrkkyä minuun työnnätte. Kun oli niin kumma kun  yli vuoden myrkytitte minua sadistit. Ette välittäneet mitään osasto 30 kun puhuin lääkkeideni oireista. Sama oli täällä osastolla 20 ei mitään välittämistä oireista. Vittuili osasto 30 saatanan vääräuskoiset koirat hoitajat kun lääkejonossa puhuin lääkkeiden oireista. Ei mitään kannanotttoa lääkkeisiin.

Kumma kun ryssälääkäri  V.T määräsi LITON 1800 MILLIÄ sekä RISPERIDON minkä muutti suomi lääkäri olantsapiiniksi.  KUSI JA VERIKOETTA KERTA VIIKKOON MYRKYTYSVAARAN TAKIA MINKÄHÄN TAKIA SAATANAN RYSSÄNPERKELE KUULEMMA MYRTYSVAARAAN TAKIA. MIKSI RYSSÄT TULEE TÄNNE MYRKYTTÄMÄÄN HERKKIÄ MIELENTERVEYS IHMISIÄ. JA MIKSI SAATANAN SUOMALAISET HOITAJAT YHTYY RYSSIEN MYRKYTTÄMISEEN. SAAKO SADISTIT SUOMALAISET JONKUN PROVISION. MYRKYTTÄMISEELLÄÄN.

KAIKKI OLISI OLLUT TOISIN KUN OLISIN HETI ALKUUN PÄÄSSYT LÄÄKKEETTÖMÄÄN JA VAPAAEHTOISEEN HOITOON. MUTTA NYT TEIDÄT KAIKKI KUSEEN LYÖN OLETTE PILANNEET ELÄMÄÄNI NIIN PALJON MINÄ TUHOAN KAIKKI.

Saisivat tuupertua kaikki MENGELET JA KAPO HOITAJAT Jumalan ruoskalla saisi niitä kaatua.

On näyttöä lääkkeistä miten sairastun niistä. Vapinat välillä rankatkin. päänsärkyä. verenpaineet heilahtelee. Seksihalut menneet kyky ja halu. Unet oudot osasto 30 uneni oli ihan sekasin. Kokonaisvaltanen huono olo.Eikö siinä ole lääkkeiden aiheuttamaa oiretta ihan tarpeeksi nyt jos viellä johtuu silmä oireet lääkkeistä. Löysi silmälääkäri kaihia silmistä , mutta laukesiko ne lääkkeiden oireista.

Helvetti kun olin telkkahuoneessa kolahti lattiaan joku huomasin että oli kellostani lasi tippunut irti. Kumma perkule oli se jo toinen kerta kun lasiani laitetaan. Kumma on kellokosken kelloliike kun ei se saa yhtä lasia laitettua.

Täytyy tänään viedä kelloni  kerran kellokosken kelloliikkeeseen täytyy nyt ärähtää kelloliikkeen kaverille kun pari kertaa on se jo laittanut lasin ja joko kolhusta hajoaa se tai tippuu linssi itsestään.

En ala enään makselemaan lasin laittoa viimeksi otti vaan kympin eli halvalla se teki.

Oli aamupala puuroa näkkäriä mehua. Siitä oli lääkkeet mitkä elukat pakottaa ottamaan aamusta LITOA 600 illasta1200 milliäja olantsapiini 25  perkeleen elukat kun pakottaa ottamaan siinä meni jotain muutakin lääkettä. Kyllä niin vituttaa nämä sadistit MENGELET JA KAPO  HOITAJAT . Miten ei näille satu mitään, saisivat tuupertua   JUMALAN RUOSKALLA.

Heräsin kello 4.50 hyvin nukkuneena unia nähden. Tarinoita tälle päivälle. RIIHIMÄEN KESKUSVANKILA. RIO DE RIKSU.KENKÄ KERAVA.

 Heräsin äsken kello  2.40 siitä vielä nukkuen kello 3,50 ja siitä nukkumaan 4,50 unia nähden.Hyvin nukuin tirsoja pieniä. Olen taas nukkunut  tirsoja en koko yötä. Yllätti hoitaja T. minut ylhäältä onneksi olin ylhäällä en koneella. Nousin juuri pystyyn  kun T hoitaja tuli huoneeseeni.

Nukuin vielä kello 5,45 nukkuen olisinpa nukkunut vieä vaikka kello 8 asti. Nukuin hyvin mutta katkonaisesti. Menen vielä nukkumaan hetkeksi jos vaikka tunnin nukkuisi.

Unia nähden tirsoilla enn nyt muista mitä unia näin. Kello on kohta kuusï en enään mennyt nukkumaan pääsen nessille kohta en ala kenellekkään tarjoamaan tai katson nyt jos tarjoaisi voisihan niin tehdä kun saan kaupasta uutta kahvia.

Kävin hoitajilta pyytämässä hunajaa hoitaja  T. antoi hunajaa keittiöstä ihmetteli se kun kahviin laitoin hunajaa. Kerroin kuinka RIIHIMÄEN KESKUVANKILASSA pojat oli ihmeissään kun hunajaa  laitoin nessiin.RIO DE RIKSUSSA.Mutta minä kun tiedän hunajan tehon siksi sitä käytin. Kai sitä pojatkin oppivat äkkiä tapani tuntemaan.


Heräsin äsken kello 1,55 ja nousin kiirjoittelemaan.nyt kello on .2,15.

Kohta nukkumaan että tulee taas unta normitunnit. Sanoi hoitaja eilen ettö käy töissä kalliomaan ja osasto  30 porukka.  Miuistinkin sen kun puhuivat siitä töissä. Ovat niin vähiin porukan  vähenetäneet etttei tule tartuntoja. Minäkin menen varmaan viimesten joukossa töihin.

Pahoja nykäyksiä taas käsiin tulee jatkuvasti meinaa hiiri tippua kädestä. On todella  kiusallista kun kädet nykii. Tulee taas mustia lepakoita silmiini mustia palloja. On ne vaikeita palloja häiritsee  ne  katsetta.

Täytyy nyt alkaa tulemaan kuntoon silmäni   Kyllä kai  saan kuntoon  itseni pikkuhiljaa.  Koitan vielä nukkua pikkutirsat että saisin normitunnit unta..Kone seis ja unta kaalin jos pari tuntia nukkuisi  vielä. Jaksan kirjoitella taas päivällä tulee silloin juttua. Kello on  2,40 nyt nukkumaan. 

On mieshoitaja T. yökkönä naishoitaja M hommissa.Mukava pari pääsee juttuihin.

Kävin hakemassa vettä ja tulin toimiston avonaisen oven ohi. Jäin suustani kiinni hoitaja T kanssa. On se niin hyvä pamppu on sillä aina  aikaa vaihtaa  ajatuksia  kerron sille kovia juttujani. Ja pyytää se aina juttujani kertomaan pyytää se  minua puhumaan naishoitajillle. Myös kovia tarinoita.

Luulin että pääsen jo tänään lääkärin vastaanotolle. Toivotaan nyt että pääsen S.H kautta suman auki. Lupasi S.H tavata minua. Nyt alan nukkumaan väsyttää minua..

Iltapala ja iltalääkkeet menee nyt kuulemma verenpaine lääke ja tulee vielä illasta silmälääke. Mengeleiden ja kapojensa paskanen loppu.

Menee illasta 1200 milliä LITOA ja olantsapiini 25 milliä verenpaine lääke ja silmään lääke. En tarvitse mitään lääkettä  olisin ihan kondiksessa ilman lääkkeitä. Ovat tuhonneet minut reilussa vuodessa henkisesti ja fyysisesti.

Kysyn vaan miksi minua alettiin myrkyttämään heti alkuun. Ryssälääkäri V.T  löi puhumatta paljonkaan kanssani  LITON 1800 vrk. ja vielä toisen myrkyn risperidon. Nyt saivat silmäni kummasti huonoon kuntoon. Miksi juuri meni silmäni kun määräsivät lääkkeen mikä käy silmiini. Millähän lääkkeellä ryssät varmaankin yhtenä minua myrkyttävät,

En muuten puhuisi myrkyttämisestäni mutta kun 1800 milliä litoa oli myrkyttämistä. Lukekaa on minulla paljon tekstiä tästä reilusta vuodesta. Miten pahaan kuntoon jouduin sairastuin pahasti eikä suomalaiset hoitajat ottaneet mitään kantaa myrkkyjen oireista. Ne suuttuivat lääkkeiden jaossa että joku kuulee kun puhuin lääkkeiden oireista. Miten ei tämmöisiä saatanoita hoideta ei tämmöiset ole ihmisiä. Naru kaulaan ja siitä venytykseen, katsotaan että venyykö ja paukkuuko.  Ehtisi sadistit miettiä ketä ovat kiduttaneet.Kaikki ei todella hyväksy tekosianne.

No stooriani tämä on mutta voi sieltä moni löytää itsensä. Kannattaa ottaa  tarpeeksi tiukka ja vahva nyöri. Se on ikävä kun meiksit tuntee ja tietää. Se on ikävä että olette Mengeleitä lääkärit ja hoitajat olette kapoja. Miettikää mitä mieltä teistä on määrätyt ihmiset. Katsokaas kun sadisteistä ei kaikki tykkää. Älkääkä valittako tyhmyyttänne kun tyhmyydestä sakotetaan.

.Organisaationi on laaja  firma toimii Linnojen Mafiani en ole turhaan kiinni ollut  vuosia.

Myrkkyjen silmien syönti syyttä laitoksessa miksi tuhoutuu silmänikin Kyllä kaihikin voi olla mutta miten juuri alkoi oireet lääkkeistä

Oli ruoka hyvä semmoinen puuroa mehukeitolla ja kasvispiirakka. Join kaksi piimälasillista ja vähän kahvia. Roudasin tarjottimella ruuat huoneeseen. Söin evääni ja vein tarjottimen keittiöön. Maistui hyvin puuro mehukeitolla ja kasvispiirakka oli erittäin hyvää, jaksaa taas kirjoitella ja viihtyy huoneessa hyvin.

Olin menossa hakemaan silmätippoja kuului kova huuto käytävältä menin heti katsomaaan oli nuoret pojat käsirysyssä. Veivät nais ja mies pamppu toisen pukarin osasto10 eristykseen varmaan. On noi  kaksi nuorta kaveria jatkuvasti napit vastakkain.

Sanoin hoitaja S ettei koskaan ole ollut tämmöiostä osastoilla kun nykyään. Epäilen kaiken johtuvan huumeista kun ne lisää kaikkea paskaa. On toi huumeväki niin sekopäistä tekee ne mitä hullua tahansa.

On taas silmät olleet hankalat tämän päivän sain juuri tipat hoitaja S:tä nyt on heti silmät paremmat. Ihmettelin miten voi alkaa vaivat noin äkkiä kun silmät meni niin äkkiä pelistä. Kun ei mitään varotusta ollut silmillä. Epäilen vaan uutta lääkettä ja varmaan myös vuoden myrkyttämistäni pakkolääkityksellä ja pakkohoidolla.

KYLLÄ LITO 1800 VAIKUTTAA VARMAAN SILMIINKIN JA VIELLÄ SIIHEN RISPERIDON. PITÄISI PÄÄSTÄ YKSITYISSAIRAALAAN MIKÄ TEKISI PUOLUEETTISEN TUTKIMUKSEN. SILMISTÄNI JA KOKO KROPASTA MITEN ON MYRKKYLÄÄKKEET VAIKUTTANEET, MINUUN. FYSIIKKA JA HENKINEN  PUOLI KUN PITKÄÄN OVAT KIDUTTANEET MINUA TALOSSA HENKISTÄ VÄKIVALTAA VILJELLEET.

SIINÄ MUODOSSA HENKISTÄ VÄKIVALTAA KUN HUPIA PIDÄTTE KIINNI SELKIN SAMARIAN PISARAN KOKIN ANTIN TAKIA KUKA  OLI JUPPOHULLU SEKOILI SE PAHASTI SAMARIAN KIINTEISTÖSSÄ. JA MINULLA LUKEE ISMO VALKONIEMEN VUOKRASOPIMUKSESSA ETTÄ PITI SAMARIAN KIINTEISTÖ OLLA PÄIHTEETÖN. JA ISMO VALKONIEMI ON FIRMAN POMO. ELI MIETTIKÄÄ NYT VÄHÄN KETÄ SAATANAN ELUKAT KIUSAATTE. VIHAAN TEITÄ KAIKKI SYDÄMMESTÄNI

Tarinaa tälle päivälle, hiljaiseloa osastolla viihtyen, pitkäksi käy aika. Huumeita talossa Viron pamppu ratsasi muniakin minulta. Vaikka varmaan tietävät huume kielteisyyteni.

Heräsin aikasin noin kello 5 maissa siitä aamupalalle oli hyvä puuroaamupala söimme huoneessa eväät. Siitä tuli lääkkeet protestoin  lääkkeitä. Kun meni silmät pelistä pahasti varmaan verenpainelääkkeestä kun sen uuden lääkkeen annosta meni silmät. Kumma jos tämmöinen sattuma olisi ollut. Vaikka puhuikin silmäaseman lääkäri että olisi kaihi silmissä. Minä kyllä menen yksityislääkärille. Oli semmoinen konitohtori se äijä töpeksi kaikenaikaa äijä.

Kyllä silmälääkärin luulisi olevan  tarkka ja  homman pelaavan sata varmuudella, Tämä silmäaseman lääkäri joutui laittamaan tippoja pariin otteeseen. Kummia sattumia taas tuli vastaan mutta kun tutkin asiat viimesen päälle  epäilen sitä uutta verenpaine pilleriä. Ja ketkä määräsi taas lääkkeitä mukava tietää jos silmät menee. Ja melko varma  että oli yhteys silmillä ja lääkkeellä. Muuten on todella outoa sattumana.

Jo siitä epäilen silmä jutttua kun ryssälääkäri V.T määräsi minulla viimevuonnma 1800 milliä myrkkylääke litoa sekä toisen myrkyn risperidon ja noissa on vaara silmäoireiluun, Tuntuu saatanan ryssät  minua vihaavan ja nyt saakin ryssä vihata minua kun tommoisia lääkkeitä pakotetaan ottamaaan kysyn vaan  miksi kun ei ole koskaan minulla ollut mitään ongelmaa veli venäläisen kanssa.

Epäilen yhdeksi syyksi talossa olevaa huumeongelmaa. Kun minä olen niin paljon  vastaan huumeita. Ja tuntuu ryssätkin paapovan talon huumepoikiakin yhtä ainakin paapotaan. . Kun se palaaa ja taas liikenteessä hetken päästä. Minä todella ihmettelen talon huumetouhua. Ajatelkaa saatanan vioron ryssä halusi munatkin nähdä ratsatessaa minua. Suuttukoon ryssästä mutta sitä tommoinen onkin kun munia ratsaa. Minä en huumeitten kanssa pelaa toiset kantaa sisään Vaikka kenen kanssa  ja missä  vaan.


Aamupala ja lääkkeet olen kysynyt onko verenpaine lääke yhteydessä pahoihin silmäoireisiin.

Kuin aloitettiin   verenpainelääke meni silmät samalla pois pelistä ihmettelin miten se voi olla juuri silloin yhteydessä. Tuli silmiin mustia liikkuvia pilkkuja sekä vaaleita siipiä katseeseen vaikutti.

Olen niin ihmeissäni että halusivat verenpaine lääkityksen  juuri silloin vaikka paineet olivat kohtalaiset.Kieltäydyin verenpaine lääkityksestä kuin se vielä laitettiin ilman minun ja lääkärin yhteystyötä.

Kyllä tämä on talo pyysin tänään käytävällä lääkärin nähdessäni tapaamisen  LITO 1800 POIS JÄTTÄMISESTÄ SEKÄ TOISESTA MYRKYSTÄ  OLANTSAPIINISTA 25 MILLIÄ.Kun tulee minulle semmoiset oireet niistä.

Olen ollut  vuoden kipeä LITOSTA 1800 MILLIÄ SEKÄ ALKUUN RYSSÄ  V.T LAITTAMA RISPERIDON Minkä laittoi osaston lääkäri I. olantsapiiniksi. 25 milliä

Mikähän on ulkotöiden keittiöllä työtilanne meni traktori äsken ohi talon pokaa oli päällä. Voihan ne vaatia minuakin töihin täytyy pyytää soittamaan että tulenko töihin. Vai alanko pitämään sairaslomaa silmien takia. En mitään sairaslomaa tarvitse  mielestäni harmittaa vaan toi silmien läikkien  kulku näkökentässä. Lepakoiksi niitä voi sanoa menee lepakot  pitkin näkökenttää. Oli alkuun tosi pahat silmäni kun meni näkökenttä täyteen mustia läikkiä eikä tiennyt mikä oli totta ja mikä muuta,

Kumma juttu oli taas kun hoitaja  H .sanoi että olisi toisessa silmässä vaan kaihin poikasta. Mutta silmälääkäri sanoi että olisi molemmissa silmissä kaihin poikasta., Ja vuoden sisään leikataan Kaihi.

Käyn tänään ulkotöiden keittiöllä katsomassa työsuhdetta että se jatkuu.Uskon että on minulle paikka vapaa.  On kyllä J.V lomilla se olisi minulle kyllä pitänyt keittiö homman. Mutta uskon että muutkin  ohjaajat pitää minulle homman. Eihän vapaat ole minusta johtuvia.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Silmäni alkoivat vaivaamaan kun löivät uuden lääkkeen. Siitä järvenpään silmäaseman lääkärille totesikin kaihin simissä

Kumma kun meinasivat verenpaineet mitä ei ennen lääkityksiä ollut. Löivät painelääkkeet siitä tulikin ongelmia tuli silmiin hirveä häiriötekijä sanoi hoitaja että tuli lääkkeestä silmiin häiriötekijä. Oli silmäni todella pahat silmissä oli väre ja kaikkia läikkejä tuli niihin.

Menimme kivan tytön Hoitaja  J. kanssa järvenpään silmäasemalle tutki lääkäri silmiä oli aika koheltaja silmälääkäri vanhempi mies jouduttiin  uudestaan odotustilaan kun ei se saanut tippoja toimimaan.

No tulikin painavaa  tekstiä kun totesi lääkäri KAIHIN SILMISSÄ. Vuoden päästä uudestaan lekurille.

Oli vaan outo sattuma että juuri määräsivät verenpaine lääkkeen,  mikä kuulemma vaikuttaa silmiin. Ja nyt tuli silmiin vaiva,mitähän tämäkin on. Kun on silmäni toimineet aina hyvä. En taida antaa leikata silmiäni ennen kun saan uuden lääkärin lausunnon. Jonkun nuoremman ja pätevämmän tuntusen. On aina niin isoasia  kun silmiin kajotaan se on niin herkkä elin etten hevillä niihin anna koskea niihin.

Täytyy tänään kysyä meneekö verenpainelääke ja vaadin sen lääkkeen lopettamista että paranee silmät kun nytkin  läikkii vasen silmä. Saan elintapojen  muutoksilla verenpaineet  paranemaan uskon niin, kun hyvin olen pärjännyt entisillä paineilla.

Taas menee silmissä kummia kuvioituja kuvioita  Kumma tosiaan ettei koskaan mennyt ennen niitä mutta kun määräsivät vereinpaine lääkkeen vai minkä lääkkeen kun tuli häiriöitä. Voi olla ihan juoni koko homma että saavat minut silmälääkärin pallille,

Eihän saisi aina pahinta ajatella mutta on niin kummia sattumia elämässäni tapahtunut. Ja miksi juuri silmä oireet siihen lääkkeesseen. Helvetti kun olisi joku tuttu lääkäri viellä hommissa  saisin kyllä apua

Heräsin yöllä kello 2,35 viellä nukkumaan kello 4,50. pystyyn kello 5,10 pystyyn silloin,

Harmi kun ei enään ole hedelmiä yöllä niin kun ennen oli  iso vati hedelmiä sai siinä vatsaan täytettä. Nyyään  ei saa kun iltapalalla yhden hedelmän.

Laitoin M-Lviestiä miten nistin paskat ovat eämääni pilanneet. Kun alkuun M.L oli nistejä niin vastaan kovasti nyt se kehui metadoni hoitoja. Kyllä minä tietäisin nisteille paikan.

Kävin nessikahvilla keittiöllä sain puoli kuppia nessiä, hunajaa ei olekkaan ja valkosta sokeria en käytäkkään kun pakosti. Nyt laitan tekstiä uudelle sivulle painavasta asiasta Kaihista mikäli sitä on minulla.Niin se silmäaseman lääkäri tiesi kertoa.

Kiduttamiseni fyysistä ja psyykkistä kosto tulee olemaan suloista. Sen takaan ja alleviivaan. Väkeni on lähempänä kun uskottekaan.


Oli hyvä naaudanlihakeitto sikaa en suuhuni pane on se  saastanen otus. Muutenkin olen nähnyt teurastamolla sen kidutusta ja lopetusta. Nythän se on voinut muuttua entisestä.

 Oli erittäin hyvä ruoka äsken. Naudanlihakeittoa iso satsi, paakelssi, kahvi kyllä tuli täyteen.  Meinasin mennä kaupoille hakemassa illaksi jotain proteiini juomia ja ehkä jotain  evästä,

Nyt täytyy mennä pampulle saavat laittaa tipat silmiin, vähän noi tipat lievittää silmien tukkoisuutta. Antoi naishoitsu S. tippa pullon kysyi se saanko itse laitettua tipat. Sanoin että enköhän saa  ja laitoin itse tipat oli vaikea se laittaa mutta tulihan se kipeämpi silmä laitettua.

En nyt ulos viitsi enkä ehdi lähteä kun menee alaovi kello kuusi kiinni. Kyllä tolla talon ruualla pärjää on se ihan riittoisa ja iltapalaksi saa hedelmän muun palan lisäksi.

Kyllä onkin helpot olot meillä täällä kun nyt saisin asunnon ja pääsisi häipymään jos samariasta saisi  asunnon ovat ainakin luvanneet sieltä kämppää. On ne kyllä kämppää vaille tämän selkin samarian pisaran kidutuksen jälkeen. Mikä kidutus jatkui viellä jorvissa, kellokoskella. ja ohkolassa. Lukekaa kidutusreissusta mihin yhtyi ryssäkin suomalaisten kanssa.

En nyt toista itseäni mutta kiduttamiseni oli rankkaa jatkuu vielläkin ohkolan sairaalassa.

Lukekaa ei ristillä roikkuminen ole kidutukseeni verrattuna mitään vuosia kidutettu. Fyysistä ja henkistä väkivaltaa saanut kokea vuosia.

Kostoa sillä olen jaksanut päitä katki vihollisiltani. Väkivalta on ainoa mitä saatanat uskoo sadisteilta kiduttamalla otan pään irti. Älkääkä pitäkö minua hirviönä lukekaa mitä olen saanut kokea vuosien kidutuksella. Mieheni kiduttaa teidät niin pahan kuntoon että toivotte kuolemaanne. Minähän en tee yhtään mitään mutta kun on minulla lojaaleitakin, ketkä ilman suoraa käskyä toimivat. Väkeni tietää miten minua olette kohdelleet ja vastaa samalla tavalla. Sopii teidän miettiä miten minua olette kiduttaneet  vuosia henkisesti ja fyysisesti ja miettikää miten se on minuun vaikuttanut  psyykkeeseen ja fysikkaankin.

Oli päivä ruoka siitä telkkaa pääni on taas kipeä olisiko silmistä.Päivän ajatuksia elämästäni.

Oli päivä ruoka muussia pyöryköillä varmaan oli sianlihattomia pullia muutaman söin oli myös punajuurta. Järkiruokana oli kiisseli kahviakin join pikkasen.

Ruuan jälkeen katsoin telkkaa on vaan ikävä katsoa telkkaa kun noi viimesenä tulleet nuoret päättää mitä katsotaan. Tänään hiukan ärähdin pojille ettei heidän mukaansa telkkaa katsota. Vaan saatte kysyä muilta mitä katsotaan, uskohan ne kerrasta.

Toivotaan nyt että alkaa tapahtumaan ja saisin asiani menemään eteenpäin. Minun on saatava asunto vaikka sitten samariastas olisihan niiden pikku pakko sieltä asunto antaa minulle. Vaikka tämmösen kidutuksen järjestivät minulle. Raha ratkaisee pidän mölyt mahassani mitä tiedän selkin, samarian, pisaran paikasta. Kusetusta se oli koko touhut talo myynnissä valehteli mustalainen Kari ettei ollutkaan silloin myynnissä kun minulla ilmoitettiin. Hullu Antti Rasinkangas puhui kaikki kun vähän juotti sitä. Lukekaa miten Iso Antti järjesti minulle ongelmia juomalla. On minulla samarian päälikön IsmoValkoniemen nimi vuokrasopimuksessa että piti olla sen paikan päihteetön. Mitä se ei todella ollut Antti sekoili jatkuvasti poliisia ambulanssia soitteli se taloon. Todella oli kaveri häirikkö pahimmasta päästä

Kohta menen syömään tai roudaan ruuat tarjottimella huoneeseen. Onkin hiukan jo nälkä minulla, tulisi hyvä ruoka. Olen toistanut tätä selkin ebisodia mutta järjestivät minulla niin vittumaisen kidutusreissun sieltä etten hevillä anteeksi anna. Nyt selvitän koko reissua kuka ja ketkä on syyllisiä asiaan. Se on sata varma että tämä ruljanssi selvitetään. Selvitän selkin päässä ja  sama täällä ryssäpäässä ohkolassa. Olen yksinäinen susi journalisti tutkija.

NÄMÄ MENGELET JA KAPO HOITAJAT PAKOTTAA SYÖMÄÄN JA SAIRASTUMAAN LÄÄKKEISTÄ.

LUULISI ETTÄ SIMON WIESENTHALIN       HENKI ELÄ JA TIUKKA JÄRJESTÖ TOIMISI

 ISRAELIN TIEDUSTELUPALVELUN MOSSADIN.  Kun tuntuu että on miinoitettu MENGELEN JÄLKELÄISILLÄ KAIKKI HOITOPAIKAT. Niin paljon pahuutta olen saanut ottaaa vastaan,

Lukekaa olen paljon kirjoitellut ja paljastanut  tutkivalla journalismillani hoitopaikkoja. Ja saanut ottaa vastaan ihan kauheuksia.

Nyt alkaisin tarvitsemaan itsekkin apua on tämä kiduttamiseni ylittänyt kohta jo käsityskykyni. Enkä tiedä kauanko tätä kestän. Tämä viimenen kidutus ryssien toimesta oli liikaa.Kun ryssälääkäri V.T löi minulle myrkkylääkkeen 1800 milliä LITOA ja suomi mies löi olantsapiinia 25 milliä.

RYSSÄ V.T OTTI VISSIIN NOKKIINSA KUN SANOIN SILLE ETTÄ RYSSÄ ON RYSSÄ VAIKKA VOISSA PAISTAISI. SEHÄN ON NYT SANONTA AIKOJEN ALUSTA. KUMMASTI ALKOIVAT MINUA SIIRTELEMÄÄN OSASTOLTA TOISELLE.

MINÄKIN KÄRSIN PAHASTI VAIVOISTA OSASTO 30 EN SAANUT NUKUTTUA EN SYÖTYÄ SEKSI MENI VAPINAT PAHOJA. PÄÄNSÄRKY JATKUVASTI. VERENPAINEET HEILAHTELI. JA KAIKKI TULI LITOSTA JA RISPERIDON. JA NYT TÄÄLLÄ OSASTO 20 PAKOTTIVAT OTTAMAAN VERENPAINE LÄÄKKEEN. MISTÄ MENI VISSIIN SILMÄT MINULTA TULI PAHAT OIREET SILMIINI.

 AJATELKAA VOIKO OLLA JUURI SATTUMAA ETTÄ JUURI SILLOIN SILMÄNI MENI KUN PANIVAT SYÖMÄÄN VERENPAINELÄÄKKEEN. KUULIN ETTÄ ON LÄÄKKEESSÄ OIRE SILMIEN ONGELMAT. EPÄILEN VAAN VAHVASTI ETTÄ SILMÄNI YRITTÄVÄT VIEDÄ.MIKSI MUUTEN KIDUTTIVAT MINUA NOIN VUODEN, YMMÄRRÄTTEKÖ TE SAATANAN SADISTIT ETTÄ KUSESSA OLETTE VAIKKA OLETTE RYSSIÄ JA HEIDÄN SUOMALAISIA KÄTYREITÄÄN.

ONKO TÄMÄ TARKOITUS RYSSIEN VIEDÄ SILMÄTKIN MINULTA. OLEN SANONUT ETTÄ OTETAAN LÄÄKKEET KAIKKI POIS NIIN VERENPAINEET KYLLÄ NORMALISOITUU.

PUHUIN LÄÄKKEN JAOSSA HOITAJILLE ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA JA MIKÄ HELVETIN PAKKO MINUN SYÖDÄ PAINELÄÄKETTÄ KUN EI EDES PAINEENI KOVAT OLLEET JA TEIN RYSSÄNAISLÄÄKÄRILLE J. SELVÄKSI ETTÄ LOPETAN KAHVIN JA ENERGIAJUOMAN JA LIIKUN KUNNOLLA SILLÄ PAINEENI VARMAAN TIPPUU.

ON TOSSA LITOSSA JA RISPERIDON MYRKYTYSVAARA.KERTA VIIKKOON  KUSI JA VERIKOETTA. OLIN OSASTO 30 JA OLI HUUMEONGELMA TALOSSA. JA JOKA PUOLELLA MITEN RYSSÄT JA HENKILÖKUNTA SISÄLTYY SIIHEN TOUHUUN. KUN NIIN PIENILLÄ SANKTIOILLA SELVISI AINA HUUMEVÄKI.

MINÄ OLIN ENITEN VASTAAN HUUMEITA. MUTTA ANTAKAAS VAAN OLLA MITÄ TEKI HÄMÄRÄ HOITAJA RATSASIVAT MINUA KAIKEN AIKAA.

LUKEKAA MYÖS TÄMÄ OSASTO 20 ULKOMAAN POJAN JA SUOMI POJAN HUUMEIDEN KÄYTTÖ. KUN OLI KAVERIT IHAN SILMÄT RISTISSÄ. RULLATUOLEISSA ULKOMAAN KAVERIAKIN KUSKASIVAT. IHMETTELEN TALON VÄKEÄ KUN POJAT OLI SEKASIN EIKÄ HENKILÖKUNTA REAGOINUT VISSIIN MITENKÄÄN. NO LENSI HUUMEVÄKI TOISILLE OSASTOILLE MIKÄ HYVÄ ON SILLÄ KÄY SE HERKKIIN MIELENTERVEYS IHMISIIN TOISTEN SEKOILU KUN ON NOI KAMANKÄYTTÄJÄT NIIN SEKOPÄITÄ.

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Aamupala lääkkeet sanoin lääkejonossa miksi söisin lääkkeitä kun lopetan ne heti kun täältä lähden. SAATANAN MENGELET KAPO HOITAJINEEN.

KYLLÄ NÄMÄ JOSEF MENGELET JA KAPO HOITAJAT. OSAAA MYRKYTTÄÄ MINUA.KUMMA KUN EN OLE MYRKKYJÄ SYÖNYT VUOSIIN LINNOISSA EN KOSKAAN SYÖNYT KUN PITKÄLLÄ HUPITUOMIOLLA.

Kyllä pitäisi saada suomessa jotain aikaseksi. Eiköhän euroopanihmisoikeus tuomioistuin ole noottia antanut suomen instasseille. Jostain siitä luin että palautetta saivat suomeen. Pitäisi niiden ottaa meiksiin yhteyttä voisin kertoa kaikki mitä minulle ovat tehneet  elukat suomalaiset. Ja nyt täällä ohkolassa ryssät V.T  LITOA 1800 MILLIÄ  LITOA SEKÄ OLANTSAPIINIA 25 MILLIÄ. Tuli vielä joku muu lääkitys mitä en ole saanut selvyyttä.


Heräsin kello 3,30 siitä vielä pätkötellen kello 5.00.Heräsin ja huomasin märän läntin pöytäni takana kusta varmaan pesin sen pois olen taas unissakävelyt.

Huomasin märkää  tietokone pöydän takana kummallista olisi jos kustaa olisi ollut pesin pois likapyykeillä. Kumma miten olisin saanut kustua nurkkaan. Aika lammikko sitä oli kumma jos olin kussut nurkkaan tietokone pöydän taakse kummallisia mysteereitä, taas sattuu minulle. Menee ihan konseptit sekasin tommoista märästä läntistä onko sitten kustaa tai vettä. Mitä se ei voi oikein olla pakkko sen on olla kustaa, vaikka ei se oikein haise kustalle

Kello on 5,50 kohta saa nessiä juodakseen. Helvetti onko toi nyt lamppu olen laitattanut pari kertaa  kelloni lasin.Ja nyt on taas jotain paskaa lasin välissä  kyllä se vielä toimii mutta katsotaana nyt jatkossa.Pitäisi korjaajan laittaa kunnon vahva lasi

Täytyy pyytää kelloseppää laittamaan mineraalilasin kellooni että se kestää. Eihän tommoisesta tule mitään kun paskaa tekee jatkuvasti. Tämä sen laittamat lasit tuntuu olevan täysin  ikkunalaseja. Kun napsuttaa lasiin kynnellä ihan ikkunalasi koputuksesta sen huomaa minusta ainakin huomaa.

Sain kuivattua pöydän takaa märän läntin mikä varmaan kustaa oli iso läntti sitä oli. Todella ihmettelen miten kusta oli mennyt  nurkkaan pöydän taakse. Onhan nämä kummia mysteereitä.


Kaverin kanssa vänkäsin viinan ja huumeiden vaarallisuudesta.  Onhan kuulemma tilastojen mukaan viina  ykkösenä. Mutta kyllä  minusta huumeet on pahempia kun on huumeiden käyttäjät niin sekopäitä, on niistä kokemusta. Mutta tilastothan sen näyttää ja minun kokemus, Ei ole viinamäen miehet  niin sekopäitä kun nistit mitkä  on todella hulluja saadakseen piikin tai muuta huumetta tekee ne ihan mitä vaan piikistä. Ja sanotaanhan että viina on viisasten juoma

Jäi toi märkä läntti nyt mysteeriksi päydän takana mutta teen johtopäätöksen että se on pakko kustaa olla, kun en  mistään vettä olisi saanut noin paljon. Asian  tekee mysteeriksi miten olen saanut kustua nurkkaan pöydän  taakse. Todellinen mysteeri on asia. Toivotaan nyt että alan nukkumaan paremmin enkä unissakävelisi

Voi noita nöössipoikia jotain tuuppimista niillä oli toinen pentu lenssi rundiiin osasto 20 rauhottui.

Kaksi pentua tuuppivat toisiaan kongilla lensi toinen niistä osasto 10 rundiin. Hirveä huuto kongilla ja toista nöössi poikaa kiikutettiin, parin pampun voimin. On tämä osasto tosi vittumainen tommoisia saatanan nöössipoikia kongilla sekoilee.

Nisti kaverikin pyyteli larkkuja mikä on kauhea myrkky. Mutta kaveri onkin hyvä nisti, niinkun on kaikki nistin paskat juopot ei ole mitään. Olen sanonut että viina on viisasten juoma. Ja siksi sitä juon otan lääkkeeni konjakin WSOP HENNESEY Vihreällä teellä  ja hunajalla. En tule köyhäksi enkä kipeäksi lääkekonjakistani.

Mitä noi saatanan narkomaanit on täyttä kuonaaa ja helvetti tommoisia paapotaan. Pilaa nistit koko osaston ilmapiirin kun pienessä yhteisössä sekoilevat. Henkilökuntaa ihmettelen miten perkele viron kaverikin munia myöten saasta minua ratsasivat. tiedä häntä kumma vaan kun ei ulkomaan kaveri selvinnyt ollenkaan oli se pamppujen paapottavana useamman päivän. Ja minua ette saatanat ratsaile hupia. Sama osasto 30 olin ratsattavana kaiken aikaa.

Vaikka minä vihaan niin paljon kamatouhuja. Nistejä ja heidän touhujaan. Kumma kun minua ratsasivat ja kumminkin kamaa liikkui talossa.  Kumma vaan että tulee henkilökunnan läpi huumeita taloon. Minua ette saatanan elukat henkilökunta kuseta paljastan touhunne ihan kaikki. Onhan noi nistin paskat tosi kieroja ja huijaavat pamppuja helposti. Kumma kun täälläkin ohkolansairaalassa on nistejä suurin osa.

Kysynpä vaan miksei ole omat osastot mielenterveys ihmisille ja nisteille oma osasto. Kun on nistit niin pahoja sekoilemaan. Väkivaltaa tuo huumeet tullessaan, ja kaikkea muuta kieroilua sun muuta paskaa. Siinä teille neuvoja osastoille rauhoitettavaksi Kumma on ohkolan sairaala ihan kun henkilökunta tahallaan pitää huumeväen muitten seassa. Luulisi että ei se ole kun järjestely kysymys panna nistit omilleen

Kävin rennosssa M.K kanssa ennen sitä kävin kaupassa.Ostin tummalle M leivän rasvan juuston piti minun ostaa pesusieni mitä ei löytynyt

Itselle ostin kolme proteiini juomaa on niissä tehoja 28 g purkki on niissä todella reilusti protskua. Tekee hyvää protsku kun on se rakenneaine kaipaa protskua vanheneva kroppa. 

Varsinkin kun ei ole meillä ollut pitkään aikaan punttisalia, mikä on minulle todella tärkeä kuntosalitreeni on ihan ykkösasia. Vaikka parikin kertaa viikossa pääsisi salille.Minäkin totuin linnoissa ja leireillä treenaamaan kovaakin. On ollut minulla melko hyvät treenimahdollisuudet.

Vedän kyllä nykyäänkin sellijumppia etunojapunnerruksia ja lankutuksia sekä venyttelyjä.Teen myös aitajuoksija liikkeitä sekämuita venytyksiä. 

Tänään oli taas vaikea kävellä kun tuolta oikealta munuaisen päältä tuntuu semmoinen  rasite piste. Täytyy nyt alkaa liikkumaan enemmän niin sillä uskon pääsevani eroon kipupisteestä. Voi olla että on jäänyt seutulan työsiirtolasta puntilta vamma mikä varoittelee silloin tällöin. Kyllä toi kipupiste helpottaa kunhan jaksan jumpata ja liikkua.

On taas tullut enemmän mustia täpliä näkökenttään. Puhuin vähän että tulee minulle tapaaja niin kun eilen tutttuni lupautui tulla. Toivotaan nyt että saan silmäni kuntoon. Onhan noi silmät niin tärkeät minulla ei ole koskaan ollut silmissä mitään vikaa.

Saisin nyt tapaajan kautta asunnon jos sillä on semmoista toimintaa. Kyllä oma kämppä olisi hieno juttu saisin rauhan missä saisi asua  siihen asumistuki ja vuokran hoitaisi.Mikä siinä olisi asua kunnolla. 

Lupasivat samarian Ismo Valkoniemi asuntoa heiltä kun vetosin Ismoon kun se oli vastuussa johtajan vuokrasopimuksessa oli Ismon nimi. Saa Ismo selittää yli vuoden kiduttamiseni Selki. Jorvi. Kellokoski ja ohkola. Lukekaa on siellä paljon tarinaa kiduttajistani. Anteeksi ette tule ikinä kukaan saamaan. Juttua on paljon kiduttamisestani

Luulette että olen rauhottunut mutta nyt vasta helvetti alkaa teille kaikille sadisteille. Ei ole oikeutta elää toisten myrkyttäjien JOSEF MENGELE HALLITSEE.

Oli aamupala ja sen jälkeen lääkkeet oli nuori tyttö ihan kuutamolla lääkkeistä.Kai toi verenpaine lääke tuhoaa silmää. Tuhoaa LITO ainakin silmää netin mukaan.

Olen lukenut että LITO ainakin tuhoaa silmää. luin juuri puhelimeni netistä mitä LITOSTA oli juttua lukee siellä että jos tulee vapinoita vaatii se heti lääkäriin yhteyden ottoa. Ajatelka nyt saatana näitä elukoita hoitajia kärsin varmaan 8 kuukautta vapinoista välillä vähemmän välillä pahemmin. Osastolla 30 suuttuvat minulle kun aloin lääkkeiden jaossa puhumaan LITON oireista.

Oli aamusta lääkkeet kyselin nuorelta hoitsulta lääkkeistäni ei ollut sillä mitään tietoa niistä.. Joten jätin asian siihen hautumaan. Laitoin puhelestani netistä LITON  oireiluita ,kysyn maanantaina  omalta lääkäriltä niistä. Kun luki että määrätyissä oireiluista pitää heti ottaa lääkäriin yhteyttä. Minä olen puhunut osastolla 30 moneen kertaan lääkkeiden oireiluista. Tuli vielä Neurologiset oireet kun vapinaa ja päänsärkyä oli. Mutta kukaan ei reagoinut asiaan ja oireisiin. Olen kyllä puhunut täällä osasto 20 lääkkeistä.

Kun minä haluan kaikki lääkkeeni pois kun en tarvitse lääkkeitä.  Minua kun ei vaivaa mikään, olen ollut aina kun terveyden perikuva ilman kemiaa, lääkkeillä.
 Lähden kauppaan ruuan jälkeen tulee  M, sieni ja juustoa sekä leipää toivotaan että muistan ostokset. Tarvitsen itsekkin proteiini juomia kalkkunaa  kirjoituspaperia leipää. En muuta ostakkaan tulen pienellä toimeen. Kun saldoni on laskenut aika pieneksi. Voitin 1000 euroa valituista paloista mutta kun meni minulta kahteen laskuun sekin tonni melkeen. Aina saan vähän mutta meneekin minulta melkein kaikki. Kummallista tuuria vai mitä lie se on, lähden kaupoille ruuan jälkeen.

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Heräsin aamusta aikasin olin ihan tokkurassa. Tarinaa tälle aamulle.Olen väärässä maassa ollut aina. Miinoihin ajautuvia mengeleitä kapo hoitajineen

Heräsin aamusta noin kello 2.20 siitä meni vielä nukkumaan ja heräsin noin  kello 5,30. Kello tuli 6 lähdin nessikahville, maitoa ei ollutkaan. Kumma kun ei potilas R pummannut kahvia. Kyllä se siellä kytikselä oli. Kumma kun oli potilas K ylhäällä. Toivotaan ettei kaverit valita kun heidän ovilla olen voinut käydä. Kai ne on nukkuneet silloin. Olen käynyt jokun jonkun ovella mutta olen heti huomannut väärän oven.

Eihän sille voi mitään jos ja kun kävelen kun unissani herään aina kun menen jonkun ovelle huomaan heti että menen väärälle ovelle. Ja siitä piristyn ja menen heti omalle ovelleni.

En ole unia nähnytkään pitkäänaikaan viimeyönä näin pojasta unta korjasimme pojan kanssa joitakin komponentteja, taisi olla joku pieni huolto meillä. En nyt muista unessani muuta kun komponenttejen korjausta.

Ikävähän se on pojanporukoita harmittaa vaan kun lähti pojan väki espanjaan ja jättivät minut tähän sadistien maahan. Tämä suomi on niin hirveä maa kirottu kansa ja kirottu maa. Olen vihannut aina suomea ja suomalaisia tai ainakin siitä asti kun alkoivat systemaattisen kiduttamiseni.

Ei ole minun maani suomi eikä ollut koskaan. Pois täältä olisi ollut päästtävä heti pienestä pitäen. En ymmärrä miksi jäimme suomeen perheinemme. Kun oli pelkkää kärsimys näytelmään elämämme. Isäni juominen ja kauheaa pelko ja kauhua  jatkuvasti juoko isäni.

Pitäisi kirjoitella isäni juomisista tuleleko isäni juovuksissa töistä lumilinnoissa piileskellä sitä. Eihän Isäni minulle ollut väkivaltanen mutta kauhua se teki nuoreen  poikaan kun toinen oli juovuksissa.

Mäkkylässä asuessamme tein lumikäytäviä missä piileskelin Isääni tein monta käytävää että pääsin piiloon. Kerran olimme alakerrassa siskoni ja äidin kanssa lähti isäni tulemaan kirveellä ovesta läpi. Saattelin äidin ja siskoni alakerran ikkunasta tikkaita pitkin karkuun. Selvisimme silläkin kertaa mutta kyllä se jätti ikiuiset arvet nuoreen  sieluun. Isä oli selvänä hyvä rakastettava  isäni ,rakastin isääni joka tapauksessa.

Hyviä hetkiäkin meillä oli paljon kun ei ollut viina kuvioissa. Oli vaan isäni loppupeli ikävää kun löivät saastat isälle olantsapiini purkin taskuun ja pilaamaan elämääni minua myrkyttäen. Mikä perkele oli etten saanut kiinni kuka saasta pilasi elämääni olisin tappanut raaalla tavalla semmoiset saatanat. Pilasi joku vaan niin pahasti elämääni, Ja tiedän kyllä kuka oli syyllisiä niin sanotut hoitohenkilökunta.

MENGELET JA KAPO HOITAJINEEN. PITÄISI NE SAADA JO POIS PÄIVÄJÄRJESTYKSESTÄ SADISTIT NIITÄ ON PALJON MUTTA TUTKINTA ON KÄYNNISSÄ. JATKUVASTI NIITÄ AJAUTUUU MIINOIHINI

Soitti tuttukaveri vuosien saatossa. Uskovaisen perheen poika.

Oli kaveri kuskina lähetystyö nuorissa linnunlaulussa. Oli se hienoa aikaa töölöön lahden rannassa. Kerran menimme eskistunaan menin haastatteluun volvolle töihin pääsyyn. Näki työhaastattelija kyyhkyni sanoi se rauhankyyhkystäni etten pääse töihin kyyhkylläni.

Lupasi S, H tulla tapaamiseen  puhuimme syömään menosta.

Ajelimme valkoselle pyhimys volvolla en ole kuullut S.H moneen vuoteen. Aika ikävää kun en voi edes kaverin nimeä laittaa tekstiini. Vaikka ei ole se yhtään kenenkään nimestä kiinni . Mutta antaa nyt nimet olla vaikka S,H i ole talon väkeä. Meneehän tämä teksti ilman nimeäkin. Nyt alkaa väsyttämään käyn nukkumaan. 

HYVÄÄ YÖTÄ JA HERRAN RAUHAA  VIEKÖÖN KORONAVIRUS TEIDÄT KAIKKI VIHOLLISENI. MENKÖÖN HELVETTIIN KANSAKUNNAT.

Olimme J. kanssa keittiöllä puhuin että tekee mieli jo häipyä. Tuli T,muija kyrpä tupakalta alkoi se vittuilemaan minulle.

On todella kyrpä T  nainen tommoinen vanha huora niin järkky muija. Rikkoo se kaikki telkatkin kaukosäätimien patterit se vissiin heittää vessanpyttyyn tiesi joku kertoa. Se on kuulopuhetta mutta paskaa tekee muija aina kun silmä välttyy.

Ihmettelen kun on saasta minut ottanut hampaankoloon. Vaikka olen saastalle ollut mukava kahveja antanut. Pelannut korttia ja telkkaa katsonut. Voihan se olla että harmittaa T. minun hyvinvointini. Eikä se niin pahaa tarkoittaisi tiedä sitten häntä: Ei vaan ole niin mukava kuulla vittuilua.

Minä vastaan ihan niinkun minulle huudetaan. En ala miksikään likasangoksi se on varma en niin kovasti kaipaa potilas T seuraa.. On vaan niin pienet ympyrät täytyy vaan alkaa pysymääm kämpässä.

Ja onhan minulle kirjoiteltavaa kynällä ja koneella.Olen huomannut että oikein karsastan T seuraa kaikella tavalla, On T naisessa kumma pahuus sisällä, huokuu siitä oikein kuimmallisuus. Voihan olla ettei tunne T. rakkautta ja siitä vittumaisuus. No yritän välttää kaikella tavalla. T.muijaa.

Mitenhän tämä Ryssämafia toimii tällä hetkellä minua ainakin pääsi ryssä myrkyttämään. LITOLLA 1800 milliä vrk ja silloin menevä risperidon mikä suomi lääkäri muutti olantsapiiniksi 25 ,milliä. Minä vaan uskon että silmäni meni ryssän lääkkeistä.

 Olin niin kipeä osastolla 30 vapinaa pahasti päänsärkyä jatkuvasti seksihalut ja kyvyt mennyt.Verenpaine heilahteli ,univaikeudet. Kokonaisvaltanen huono olo. Toistan tässä itseäni mutta on niin rankat asiat ja kun on hoitohenkilöstä kysymys. Vuoden kärsin ja puhuin joka lääkkeiden jaossa hoitajille että haluan että lääkkeisiin tehdään muutoksia tai lopetettaisiin lääkitys. Suuttuvat hoitajat että kuulee muut potilaat .

Eli miettikää eikö kuulu saastat suomalaiset KAPOT samaan saatanan ryssämafiaan. Olisi venäläiset olleet minulle toisenlaisia eivätkä alkaneet myrkyttäneet. On minulla ollut  nykyään parempi vointi kun olen nukkunutkin paremmin. On ollut vähän katkonaista uneni kun kusella olen käynyt yöllä.

Kävimme J hoitajan kanssa Järvenpäässä Silmäasemalla alkavaa kaihia oli silmissä- ja silmäluomessa jotain. Kai noi lääkkeetkin vaikutti silmiin

Oli vähän outo silmälääkäri kun ei lääkkeisiin puuttunut ollenkaan mitä työntävät minuun. Olisihan silmälääkärin pitänyt puuttua tohon silmänpaineisiin katsoi se ne koneella mutta miten vaikuttaa uusi lääke verenpaineisiin ja silmiini.

Olen melko varma  että verenpaineeni ja  silmäni paranee heti kun  lopetan lääkkeet kun on noi niin pahat lääkkeet. Miettikää nyt jos olette sitä mieltä että minä olen väärässä. Meneehän myrkkyjä LITOA 1800 MILLIÄ VRK. JA OLANTSAPIINIA 25 MILLIÄ TULEE LISÄÄ MYRKKYJÄ ARIPIPRATSOLI  FELODIPIN, Näistä viimesistä en tiedä kun ne on uusia. Ihmettelin vaan kovasti kun kauheat myrkyt  tuli ryssän toimesta ja olin kipeä vuoden melkein pahasti ja nyt tuli lääkkeestä silmät kipeksi. Ja kummia lepakoita leijui silmässä Eli mikä on onko se vaan sattumaa,

Minä en usko vaan sattumaan vaan johdatukseen,. Hyvä että oli silmät hyvät  näin melkein pienemmät kirjaimet. Kai toi kaihileikkaus on pieni operaatio. Onnistuu se järvenpään silmälääkärissä. Vielä noista lääkkeistä miten ne vaikuttaa elimistööni niin kun silmiini. Sanoi muutama hoitsu niistä itsekkin että silmiini tulee häikkää. Ja sen melkein tiedän kun ei koskaan ole tullut silmiini mitään.

torstai 23. huhtikuuta 2020

Pakkohoidostani ja pakkolääkityksistäni mitä en hyväksy kun selkistä hupia jouduin tänne. Olin juuri noin 15 vuotta hupia lusinut ja nyt ryssät minua rääkkää. Miksi ja miksei minua suomalaisetkaan auta.

Onneksi sain aamusta vielä  nukuttua  ja nukuin hyvät unet. Tuli kovin katkonainen yö uni, mutta  onneksi sain uneni nukuttua kunnolla täyteen. Katkonaista oli uneni, mutta onneksi nukuin aamusta viellä 6.50 asti mikä teki hyvää. Tuli siinä tunnit täyteen  ja sain levättyä hyvin.

Tyhjensin roskiksen olin kusassut siihen kun en vessaa löytynyt ja hätä oli kova oli roskiksessa  pussi joten ei se valunut sain sen tyhjennettyä. Tippa oli kusta siinä oli roskiksessa musta muovikassi mikä piti nesteen.

Eipä toi nyt ollut iso asia pissata roskikseen. Täytyy alkaa venyttelyyn ja sellijumppaa tekemmään enemmän kun menee ryhti huonoksi hartiat menee kyyryyn, Tänään teen sellijumpat silmäaseman jälkeen. Venyttelen ylävartaloa että saan vähän ryhtiä vartaloon.

Kohta lähden joko optikolle tai silmälääkerille.Onkin ollut pahana silmäni, kuulemma silmälääkkeen jälkeen. Näin henkilökunta sanoi. Kirjasin kaikki lääkkeeni onhan myrkyjä paljon kirjasin tohon aikasemmille sivulle.

Haluan nähdä kaikki lääkkeeni millä myrkyttävät minua. Kun olen  sairastunut myrkyistään olin ennen kiduttamistaan kun terveyden perikuva mutta myrkyt LITO 1800 milliä ja  siihen aikaan menevä RISPERIDON sairastutti minut pahasti. Olin yli puolivuotta kipeä henkilökunnan välittämättä ollenkaan.Nyt olen nukkunut paremmin menen aikasin nukkumaan ja nukun myöhempään. Toki välillä heräten yöllä kuselle ainakin mutta se ei haittaa ollenkaan. Nukahdan heti uudestaan. Kun nyt pääsisin siviiliin ja pois lääkkeistä mitä en tarvitse ollenkaan. On lääkkeet minulle myrkkyä.

Mitä todella ihmettelen miksi minun tarvitsee myrkkyjä syödä. En ollut syönyt ennen tänne kidutukseen joutumista lääkkeitä ollenkaan. Minä en olisi tässä talossa ollenkaan mutta kun haluan tietää motiivin koko reissulle. Kun olin ihan skarpissa kunnossa mutta kun syyttä minut järjestivät kidutettavaksi. Lukekaa tarinaani selkin reissusta miksi jouduin  tänne. Ja voitte lukea myös muutkin  kovat reissuni. Miten olen syyttä joutunut rautoihin tekemättä ,muuta kun auttamalla ihmisiä.

On minua kohdeltu niin väärin monessa paikassa. Selviää kyllä teille tarinoistani, jos vähänkin teillä  ymmärrys pelaa Onhan siellä todistajia asioilleni. Monessa paikassa tehtyäni tutkivaa journalismiani ja paljastaessani kaiken kauheuden. On joka päivä tullut vastaan melkein jotain väärinkäytöksiä. Älkääkö väittäkö vastaan kellokoskeakin minua ei hoidettu puoleen vuoteen kun myrkky lääkettä jouduin syömään LITO 1800 milliä sekä toinen  myrkky risperidon. Nytkin lisäävät lääkkeitä en edes tiedä mitä. Syyttä pakkohoitoa ja pakkolääkityksiä

Olen joutunut kusi ja verikoetta käymään kerta viikkoon . On noi niin  kauheita myrkkyjä. Millä saatanan ryssä V,T minua alkoi myrkyttämään. Olisihan kaveri Veli Venäläinen jos se olisi toisenlainen. Minä en aloittanut vittuilua itse määräsi myrkkyä syyttä kysynpä vaan venakko miksi Kun on LITOLLA  myrkytysvaara tommoisilla pitoisuuksilla. Kauheat vapinat tai tärähtelyt raajoissa päänsärkyä verenpaine heilahtelee unet sekasin olivat ainakin osastolla 30. Eiköhän noi oireet ole neurologiset oireet. Miksi ryssät haluaa päätäni tuhota ja suomalaiset pilaa sitä myrkyttämällä.

Eikö suomesta löydy sotureita kun minutkin myrkytetään ryssän toimesta LITOA 1800milliä olen sairastunut pahasti suomalaiset työntää mykkyjään

Juttelin vahtimestarin kanssa sanoi se että on rajoitettu ulkoilu kello 18 suljetaan ovi. Sanoin että on se hyväkin asia ei pääse hämärähemmot sisään miksihän sitten oli ovi suljettu. Eipähän siitä nyt olekkaan mitään asiaa kello 18 jälkeen. Kyllä sitä ehtii tohon mennessä hoitaa asiansa. Toivotaan nyt ettei mene  konseptit sekasin jutuistani. Olenhan minä nyt tiukin kundi talossa. Onhan minulla tiukan kaverien jutut vituttaa noiden nöössipoikien jututkun pullistelee  toi nistikin huutaa se lääkkeitä jatkuvasti

On se kumma kun minä en söisi mistään hinnasta lääkkeitä. Ja toiset ihan vinkuu lääkkeitä kummallista miksi minut pakotetaan lääkkeille mistä olen sairastunut pahasti. Lukekaa mitä ryssä V,T minulle määräsi ettekö  saa saatana ryssiä kumoon. Mikä on suomessa sissipartio olenhan luullut että täällä on sotureita. US, NAVY, SEAL. MOSSAD  ISRAELL luulisi että näistä ryhmistä löytyisi. Apua minullekkin. Ryssä V.T määräsi LITO MYRKKYÄ 1800 MILLIÄ SEKÄ RISPERIDON. OLEN JÄÄNYT TUTKIMAAN TALON TOUHUA JA MINUN MYRKYTTÄMISTÄNI. MIKÄ ON HENKILÖKUNNAN MOTIIVI MYRKYTTÄMISESSÄNI.

Eikö suomalaisilla hoitajilla ole omaatuntoa. Tietää ne varmaan mitä talossa tapahtuu. Miksi minut myrkytetään pikkuhiljaa. Olen syönyt vuoden myrkkylääke LITO 1800 milliä. Kauheat oireet tullut  mihin ei ole henkilökunta ottanut mitään kantaa. Nyt menee LITO 1800 milliä ja olantsapiini 25 milliä.

Koittakaa nyt hyvät ihmiset järjestää minut pois täältä sadistien parista. Ja tutkikaa  selkin samarian pisaran paikka mikä on näillä motiivi. Sekä myrkyttämiseni kellokoskella mikä jatkui ohkolan sairaalassa. Minä olen varmaan huumeita vastaa eniten  talossa. Mutta niin vaan jouduin ratsiaan kuulemma lääkärin määräyksetä: Viron ryssä  ratsasi munatkin. Panee vaan miettimääm miksi minua ratsataan vaikka tietävät  minun huumevastaisuuteni.

Tarina tuokio oli minulla sianlihaton ruoka. ihan syötävä keitto. Tarinaa tällekkin päivälle.

Heitin hetulaa ruokalassa sanoi hoitaja että on minulla jutut. Kun kerroin  kovia linnanjuttuja tytölle. Lauri Late Johanssonista sen auton räjäytyksestä. En minäkään kirjoittaisi nimiä mutta kun on tämä juttu käsitelty. Ja yksi Porvoon tyttö sanoi että tehdään Latesta lapinjärvelle kunnanjohtaja..
KYLLÄ JUMALA TYÖTÄÄN TEKEE .JUMALA ON LATEA LÄHELLÄ

On silmät paremmat alkaisiko tipat auttamaan kohta vielä tipat.

Leikkasin viiksiäni ja hiuksia vähän on paremmat hiukset. Leikkasin omilla saksillani ihme että uskalsivat antaa . On minulla isot fiskarsin kunnon sakset hyvät on sakset Olisi ollut hyvä mennä kylille ja kaupoille. Tumma M olisi halunnut kyliltä jotain en viitsisi hakea sille mitään.

Toi hoitsu minulle laskun taas uusi lasku kyllä tulee laskuja nopeassa tahdissa mutta enköhän pysty senkin maksamaan. Sain hyvät rahat valituista paloista 1000 euroa. Mutta tulikin pari laskua peräkkäin . Sain maksetttua laskun ja maksan seuraavan laskunkin. Onhan noi isoja rahoja noin 600 euroa. On minulla pienet tulot ei jää paljonkaan itselle rahaa. Ostot menee pieneksi kun kaikki menee hoitomaksuihin. Pahus kun voittaisi vielä kerran valitut palat kisassa.

Alkoi taas silmien väreily vaikka laitettiin tipat silmiin, mustia palloja menee paikallaan.

Nuori tyttö J. lensi rundiin vissiin useampi  pamppu roudasi tyttöä osasto 10 rundiin. Mitä lie sekoili tyttö. Kyllä tämä on touhua nuorta tyttöä roudaa monta pamppua rundiin. Kyllä se on tiukka paikkanuorelle tytölle. Olisivat antaneet itse kävellä kun oli pari isoa pamppua sitä roudaamassa. Tyttä on nuori ja ne temppuilevat monestikkin. Keräävät säälipisteitä monesti.

Jääkö vapinat ja muut neurologiset oireet päälle kysynpä vaan sitä.. Kuka onkaan vastuussa siitä.ja pystyykö aivojani koskaan parantaa.

Mitenhän on näiden sadistejen kanssa pystyykö aivojani koskaan korvata kun elukoitten välinpitämättömyys ei vaikua  heihin. Yli puoli vuotta minä pyysin hoitajia puuttumaan LITO 1800  ja risperidon aiheuttamiin vaivoihin. Miksei hoitajat välittäneet ollenkaan oireista

Eikä perkele saada tilille tämmöisiä saatanallisia hoitajia. Osasto 30 oikein kielsivät puhumasta lääkejonossa ettei muut kuulisi mitään sanomaani Sama täällä osastolla 20 nämä hoitajat eivät ota   kantaa kysymyksiini lääkkeistä. Nytkin varmaa on tullut lääkkeistä silmä oireeni  mitkä on pahat sanottiin minulle että uusi paska lääke aiheuttaa  tulehduksen tai mikä lie onkaan silmissä. Sanoivat minulle että lääke aiheuttaa silmien vaivat kummia elohiiriä ja mustia pilkkuja menee  silmissä.

Neurologiset oireet kovat vapinat . päänsäryt. Kyrpä ei  pelaa mikä oli ennen lääkkeitä kunnolla stondis päällä miten  teille saatanoille teen jos jää päälle yksikin oire. Teen teistä elukoista ketun ruokaa se on ihan varma.

Luulette että olen niin kiltti miltä näytän mutta sisälläni asuu peto. Susi lampaitten vaatteissa. Ja siihen te kaikki elukat olette syypäitä minun kiduttamisellani. Olen tehnyt tutkivaa journalismiani vuosia monessa niin  sanotusa hoitopaikassa  mutta saanut vastaanottaa kauheuksia. Henkilöklunta  on ollut kusipäitä monetkin. Minä olen ajanut ihmisten asioita niin olen saanut monelta henkilökunnasta tylyä vastanoattoa

Tarinaa elämästäni Korona viruksen aiheuttama karanteeni

En tosiaan mielelläni hae kenellekkään mitään kaupoilta. On se niin vaikeaa toisille roudata. Rahojen kanssa pitää pelata. Katson nyt jos huomenna menen kaupoille kun menen optikolle. Ja tuon tummalle kaunokaiselle mitä se haluaa.

Varmaan voin käydä kaupoilla, kun varmaan itsekkin käyn kaupassa. On vaan rahaa mennyt paljon ei ole minulla kun joku reilu 300 euroa. Kumma kun sain valituilta paloilta 1000 euroa meni se samalla iskulla kaksi laskua kerralla. Siihen menikin valittujen palojen  voitot. Huomenna onkin sitten silmälääkärin tai optikon vastaanotto. Hyvä niinkin saan selvyyden silmiini mikä niitä vaivaa. Puhun pois tommoiset   verenpainelääkkeet  en niitä tarvitse.

Kun pysyy varmaan verenpaineeni ja pulssikin ruokavaliolla ja lääkkeet pois jättämällä. Aeropista kuntoilua se riittää mopnesti. Sitten katson yksityislääkärin vastaanotolla hyvän lääkärin: M K on hyvä ja asiallinen lääkäri. Mutta on se jo eläkkeellä, mutta jos se voisi konsultoida jotain lääkäriä. Jos nyt saisin M kiinni voisi siltä kysyä asioita Toinen hyvä lääkäri on P.T olen P.T yrittänmyt saada politiikkaan olemma molemmat vihreissä toivon P.T yhteyden ottoa että pääsisin vapaaksi  täältä. Vaikken tunne missään pakkohoidossa olevani enkä missän pakkolääkityksessä. Nämä elukat vaan järjesti asiat noin pakko hoidon ja pakkolääkityksen

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Lääkkeet vuorokaudelle.Diagnoosini pitkällä tähtäimellä. Kun olin terve siviiliässä miksi tämä sekopään aiheuttama ongelma lukekaa siitäkin hupi reissusta

Laitan tähän lääkkeeni mitä olen pakotettu ottamaan pirujen käskystä. Enpä ole siviilissä tarvinnut koskaan tämmöisiä lääkkeitä, Miksi nykyään olen pakotettu ottamaan lääkkeitä mistä sairastun. Kysynpä sitä vaan ja miksi haluatte minut sairastuttaa. Älkääkö sanoko että puhun omiani. Onhan siitä näyttöä kun olin ilman lääkkeitä. Olin erittäin hyvässä kunnossa jatkuvasti. Harrastin kaikkea pidin pojista huolta. Tein kaikkea kivaa salia jumppaa pyöräilin paljon. Ja kaikkea ilmanlääkkeitä. Eli miettikää nyt saatanat sitä miksi ei kukaan tullut sanomaan minua hulluksi varmaan kun oli minulla hyvin rahaa silloin.

Aripratsoli  15 mg

Asetyylisalisyylihappo 100 mg

aloitetaan 24 pvä. felodipin 10 mg.

litium (lito) 600 milliä.

(litium ) lito 1200 milliä

monitabs 1 Tabletti.

 olantsapiini 20 mg

vitaepro 1 tabletti

tarvittaessa lecrolyn tippa silmiin


pamol 500 mg

Huomenna silmäoptikolle silmät reistaa, varmaan verenpainelääkkeestä. Minkä pakottivat minut ottamaan.

Käskevät väkisin ottaa verenpainelääkkeen ja siitä meni varmaan silmäni rikki. Sen lääkkeen oloaikana silmiini tuli ongelma. Ja tämä on sattunut ohkolan sairaalan aikana. Minulla on verenpaineet olleet aika hyvät. Varsinkin sen aikaan kun en syönyt verenpaine lääkkeitä.
On paineeni suunnilleen rajaarvo  147/ 80 P. 70. Ja uskon että kun lääkkeet lopetan palautuu arvont normaaliksi. On arvot heilahdelleet eteen ja taakse.

On minulla aina verenpaineet olleet normaalit ja vaikka söin verenpainelääkkeitä syön semmoisia mitä pystyn syömään.. Onhan se kumma että meni heti tästä kyseisestä lääkkeestä silmät pelistä.

Kyllä harmittaa tämä LITOSTA johtuva käsien vapina kun ihmistenilmoille pitää mennä. Kauppojen kassoillekin kun menee niin ei saa leimattua kassalla korttia.
Ja nämä saatanan elukat tuhoaa minua kaikella tavalla Iskekää jo soturini kun tuhoaa sadistit minua.




LUKEKAA MITÄ RYSSÄLÄÄKÄRI LÖI MINULLE 1800 MILLIÄ LITOA JA RISPERIDON MINKÄ SUOMI LÄÄKÄRI LÖI 25 MILLIÄ OLANTSAPIINIA. MENIN LITOSTA NIIN  HUONOON KUNTOON MONET VAIVAT MINULLLE TULI

MIETTIKÄÄ MITEN YRITTÄVÄT MINUT TAPPAA NOILLA MYRKYILLÄ. SPERMAA EI TULE VAPINAT PAHAT KÄSISSÄ VERENPAINEET ALKOIVAT HEILAHTELEMAAN. PÄÄNSÄRYT UNET MENI SILLOIN  HUONOKSI. NEUROLOGISET OIREET KOKONAISVALTAINEN HUONO OLO.

ELI ONHAN VARMA ETTÄ MINUT YRITTÄVÄT TUHOTA JA MIKSI KYSYNPÄ VAAN MIKSI MILLÄ MOTIIVILLA RYSSÄN PERKELEET SITÄ TEETTE . MINULLA EI OLE RAHAAKAAN JOS SE MOTIIVINNE OLISI.. EN MUUTA VOI KEKSIÄ KUN SADISMIN ELI NAUTITTE KIDUTTAMISESTANI. EN TODELLA MUUTA SELITYSTÄ VOI KEKSIÄ TOIMINNALLENNE. OLEN NIIN PIENI PELINAPPULA  ORGANISAATIOSSANNE ETTÄ VOITTE HOMMATA MINULLE ASUNNON JA TOIVOTTAA HYVÄÄ VOINTIA. JA HYVIÄ RYYPPYJUHLIA.

Papa Kain säännnöt ja päiväkäskyt. Lojaaleille sotureilleen.

Miten on mahdollista että saan hupituomioita jo  toinen reissu hupia kiinni. Miksei kukaan tee mitään eteeni ja hoida pois päiväjärjestyksestä tommoista ketkä  tekee minulle vääryyttä. Pääsette jengiini kunhan näytätte että on teillä kaato tilillä minun puolestani. Meriitti pitää jengi ansaita ja se on rankemman  mukaan,  mutta lojaaalisuus palklitaan parhaimman mukaan. Kiitän uskollisuudesta rakkaat alamaiseni.

Nyt pitäisi vaan päästä toimimaan talli jostain ja iskujoukot asialle ryminällä toimintaa.

Menen perjantaina järvenpäähän optikolle tutkitutan silmäni kun Jotain vikaa on ollut silmissä. Sen jälkeen kun määräsivät verenpainelääkkeen mikä on täysin turha kun lopetan lääkityksen häviää paineet

Tuli hoitsu äsken kysymään pyykkejäni annoin ne sille se vei ne pesuun tonne osasto 10.  Huominen on viellä ennen optikkoa perjantaita toivotaan nyt että lähtee pamppu mukaan optikolle en osaa mennä yksin. Olen kyllä mennyt ennenkin yksin silmäasemalle löydän kyllä paikan.

Täytyy kohta mennä pyytämään silmätipat jos ne auttaisi tohon väreeseen  vasen silmä pahimpana. Kummasti silmässä värisee ja tulee elohiiriä, nyt on ollut vähemmän,mustia  pallukoita silmissä.

Kohta menen hakemaan silmätippoja jos ne vähän auttaisi silmiini. Ruoka onkin 30 minuutin päästä voin syödä ennen tippoja. Aamulla en huomannut silmissä mitään häikkää. Mutta kovan jumpan jälkeen alkoi vaivaamaan silmät. Jos ne ei painetta sietäneet yhtään. Vedin etunojapunnerruksia useita sarjoja sekä lankutuksia ja jalkakyykkyjä. Kyllä pitäisi jaksaa sellijumppia tehdä.

On tullut tänäänkin tekstiä monenlaista saisi saada lukijoita olisihan se hyvä että lukijoita riittäisi. Nyt huoneeseen syömään seuraavaksi. Sitten tipat silmiin.

Kämpillä oloa ei huvita kaupoille mennä. Kun perjantaina on optikon silmätestit. Käyn perjantaina kaupoilla.

Pamppu tuli sanomaan että on minulla optikolla aika perjantaina kello 11.30. Onhan hyvä että saan uudet lasit, minulla ei olekkaan yhtään optikon laseja. Onhan ne paremmat lasit  kun niin sanotut tiimarin lasit tai muut halvat lasit.

Millä kyllä niilläkin hyvin näkee,  olen käyttänyt niitäkin   On noissa halvoissa laseissa kestävämmät sangat Jäi poikien pirikämpälle lasejani.Muistaakseni sinne kämpille jäi muutamat lasit.

Oli ruoka äsken oli minulla oma keitttoja kaksi uunileipää mikä oli hyvä. Jälkiruokana oli rahka mikä oli erittäin hyvä.

Harmi kun on näppäimistö niin kuluvaa tavaraa, joudun vaihtamaan  näppäistöjä.Vähän väliä taas saa tilata näppäimistöjä. Toivotaan että lähtee siviiliin toi nuori kaveri on se niin kumma huutaja ja raivoamaan.. Toivotaan nyt että pääsen taksilla optikolle en osaa muulla mennä sinne.

Olen silmäasemalla kyllä käynyt kävin klaugooma testeissä ja ostin lasit sieltä.  Nyt saan ilmaset lasit kun olen ollut kiinni niin kauan.

Oli silmäni paremmat aamusta mutta sellijumpat laukasi vaivan. Menee elohiiriä silmissä.ja mustia pallukoita.

Aamusta sellijumppaa siitä laukesi silmävaiva oli aamupalaja siitä lääkitys. Nuori kundi määräsi ottamaan verenpainelääkkeeen mistä on varmaaan silmäni pahaksi mennyt. Ainakin alkoi silmäoireet samaan aikaan kun lääkitys. ONHAN NOITA LÄÄKKEITÄ MISTÄ OLEN PAHASTI SAIRASTUNUT LITO 1800 MILLIÄ JA RISPERIDON MIKÄ VAIHTUI OLANTSAPIINIKSI. LUKEKAA MITEN PAHASTI OLEN SAIRASTUNUT. JA HENKILÖKUNTA EI OLE MITÄÄN TEHNYT SAIRASTELUUNI MIKÄ ON JATKUNUT MELKEIN VUODEN TODELLA PAHANA.

NEUROLOGISET SAIRAUDET PÄÄNSÄRKYÄ. PAHAT VAPINAT RAAJOISSA KÄSISSÄ VÄLILLÄ NIIN PAHANA ETTEI TAVARAT PYSY KÄSISSÄ. VERENPAINE PIIRUN VERRAN HEILAHTELEE. JA SIIHEN MÄÄRÄSI LÄÄKÄRI LÄÄKKEEN MISTÄ EHKÄ MENI SILMÄT


HUONOT UNET OLI OSASTO 30 HERÄSIN KELLO 1-3 MAISSA. SEKSI HOMMAT VAIHTELEE HUONONTUNEET PAHASTI SPERMAA  EI  TULE.

KYLLÄ ON PERKELETTÄ  ETTÄ MÄÄRÄÄ SAATANAN LÄÄKÄRI   LÄÄKETTÄ JA SIITÄ LÄÄKKEILLÄ SAIRASTUMISIIN TAAS UUTTA LÄÄKETTÄ. MIKSEI KUKAAN TEE MITÄÄN ASIALLE KUN MINÄKIN OLEN OLLUT KUN TERVEYDEN PERIKUVA MUTTA NYT SAIRASTELLUT PAHASTI. MIKÄ ON SAIRAAN HOITOHENKILÖKUNNALLA. KUN HALUAA NE ETTÄ SAIRASTUN PAHASTI. MINÄ KUN EN MITÄÄN LÄÄKETTÄ SÖISI MITÄÄN KUN EN  TARVITSE MITÄÄN LÄÄKITYSTÄ.

KYSYNPÄ VAAN HULLUT SAATANAN MENGELET PIRUJEN KAPO HOITAJINEEN SADISTEJA NÄMÄ ON EIVÄT IHMISIÄ. MIKÄ ON SADISTIEN MENGELEIDEN JA KAPO HOITAJIEN MOTIIVI JA LÄÄKÄREIDEN ETIIKKA.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

On taas vasemman silmän väreilyä ja mustia palloja näkyy siinä. Luulen että vaiva tuli kun määrättiin verenpaine lääke sen jälkeen se tuli.

Oli vasen silmä aamusta parempi mutta kun otin sellijumppia alkoi silmä vaivaamaan. Tuntu ettei silmä kestä rasitusta. Täytyy kohta pyytää tipat silmiini jos se auttaisi. On minulle tilattu silmälääkäri ja hyvä niin saan selvyyden silmiini. Että mikä silmiäni vaivaa, on toi vasen silmä mikä vaivaa oikea ei olekkaan niin paha.

Puhu hoitaja että verenpainelääke aiheuttaisi silmäoireet sen jälkeen vaiva alkoi kun verenpainelääke tuli minulle. Ja onkin ikävä vaiva olen vaatinut verenpainelääkkeen poiston. Mutta hoitajat eivät ole suostuneet siihen. Kun ei se ole muiden asia kun minun otanko verenpainelääkkeen vai enkö sitä ota.

Ja tämä on tosi minä valitsen hyöty ja haittojen erot ja minulle on tärkempi silmäni. Verenpaineeni olivat niin vähän koholla silloin tällöin ettei siitä haittaa ole ollut. Ja kun uskon niinkun venäläiselle J. lääkärille sanoin että kun lopeten lääkkeeni uskon että verenpaineeni laskee. On minulle ollut aina verenpaineet  hyvät kun puhtailla olen ollut, ilman lääkkeitä

Kumma kun täytyy sairastuttaa lääkkeillä itsensä ja siitä sairastuttaa lääkkeillä

Pikkasen oli verenpaine ja pulssi välillä koholla mutta aika hintsusti. Mutta kyllä tämä silmävaiva on pahempi.

Epäilykseni on myös LITO, RISPERIODON JA, OLANTSAPIINI mitkä ovat voineet aiheuttaa silmäoireeni syöttivät minulle niin kauan kyseisiä myrkkyjä. Täytyisi vetää tilille nämä myrkyttäjät. Kunhan nyt pääsen silmälääkärille ja selviää silmäni vointi. Tulikin äsken hoitaja  sanomaan että tuli minulle optikolle aika. Se ei selvää saa silmäjuttuihin vaan se vaatii silmälääkärin vastaanottoa.

Oli lääkkeiden  jako perkele nuori saatanan oppipoika käski ottaa  silmäoire lääkkeen. Eli kuulemma mistä tulee silmäoireita verenpainelääkkeen. Vitttu tota kakaraa sanoin sille että ottaa pois sen verenpainelääkkeen. Sanoin  M. ja pojulle että kun ammun 9 mm Gal. päähän loppuu leikkiminen.

On kyllä perkele etteivät kuuntele minua koska on täysin minun asiani otanko jonkun verenpaine lääkkeeni. Miten tommoinen nuori klopin perkele määrää lääkkeeni. Vittu kun joku jo tekisi jotain en nyt ihan usko etä minun parastani ajattelevat. Kun silmät on pelistä pois. Olisivat ottaneet LITON JA OLANTSAPIININ JA VERENPAINE LÄÄKKEEN POIS NIIN VARMAAN OLISI  KAIKKI ARVOT  PALAUTUNEET

Yhden Pamol särkylääkkeen otto kello 5 siitä nukuin hetken ja kello 6 nessikahville mikä jäi juomatta, oli se niin pahaa.

Nukuin melko hyvin yöni aamusta heräten kello 5 ja särkylääkkeen otto yksi pamol siitä. Ja nessille kello 6 mikä jäi juomatta oli se niin pahaa. Kaadoin sen nessin lavuaariin. En ymmärtänyt  miten se oli niin pahaa vaikka otin vedenkin  kahvinkeittimestä. Kumma maku tuli keittimestä ei toí kahvi maistu niin pahalle yleensä.

Vedin sellijumppumpia aamusta etunojapunnerruksia ja lankutuksía sekä jalkakyykkyjä. Oli erittäin hyvät jumpat ja vielä jatkan jumppia. Teen pitkiä sarjoja   vedin äsken vielä sellijumppia etunojapunnerruksia sekälankutuksia ja jalkakyykkyjä. Hyvät tehot tuli otettua. On vaan ikäviä noi vapinat käsissä.

Kyllä niin vituttaa nämä elukat kun lyövät tommoiet lääkkeet että vapisee  pahasti kädet ainakin., Ja muitakin oireita tulee LITOSTA 1800 MILLIÄ ja OLANTSAPIINISTA 25 MILLIÄ..

Kylllä noi myrkyt  tuhoaa elimistöä yksikin  hoitaja sanoi osasto 30 että kuuluu se asiaan kun kädet vapisi. Kummasti muija käveli huonosti parin päivän päästä. Oli sillä selkä pettänyt  puntilla   sanoin että kuuluuko asiaan kun et kävelemään pystynyt kunnolla.

 HAH HA Ha. Kosto sille tuli heti ja minä hykertelin. Hyvä perseinen muija se on mutta olisi poistanut läälkkeen. Mutta hyvä on että tokeni siitä ja selkä parani. Enhän nyt halua  että tommoinen enkeli loukkaantuu. Minähän olen niin  kiltti, poika  etten pahaa tahdo kenellekkään. On se niin hyvän näköinen ja hyväperseinen muija

Odottelen kello 19 pääsemme iltapalalle ja siitä lääkkeille yritän jättää verenpaine lääkkeen menee siitä varmaan silmäni.

Olen sanonut että menee verenpainelääkkeestä silmäni kummaksi olen puhunut  itsemääräämis oikeudesta mikä koskee hoitajia. Se on laki mikä koskee heitäkin. Nämä hoitsut vaan luistaa lakipykälät kysynpä vaan miten voi näin olla, mistä saan lakimiehen kuka nämä saa kuriin.

Olisi iso juttu pyörittää koko elämäni  esiin ja siitä etsiä rosikseen menevä asiakohtainen juttu asioasta.. Kyllä minulla juttua olisi paljonkin kidutusvuosista, elämäni on pilattu, linnoissa  ollen pärjännyt  ja työsiiortoloissa. Saanut olla kingi leireillä ja miksei taloissakin  pitänyt poikia kurissa ja herrannuhteessa,

Kävi isotyttö J. laittamassa silmätipat molempiin silmiini. On silmät ollut oudot koko päivän. Mutta on ne silti parempaan päin. Ei tullut nyt verenpainelääkettä olisiko hoitsut pelästyneet kun vaadin itsemääräämis oikeudella lopettamaan lääkkeen mitä epäilen aiheuttavaksi silmä oireisiini.

Kohta alan nukkumaa saan aika hyvin nukuttua tällä osastolla. Ainoa on että menen monesti toisten huoneisiin. Olen niin tokkurassa lääkkeistä eipä kukaan nyt ole pelästynyt siitä.

Nyt alan päivittämään konetta.

Heitin juttua ennen ruokailua. Oli siinä pamppuja yksikin akka hymähteli kun puhuin että voin häipyä. pahus nämä ei tajua elämästäni yhtään mitään.

Eipä nämä hoitajat mitään ruudinkeksijöitä ole ei todellakaan.Näiden hipiä ei kestä viisauksiani ollenkaan. Ne joko suuttuu tai sitten ne lähtee toimistoonsa lässyttämääm varmaan paskaa.

Oli ruoka äsken hernekeitto ,oli erittäin hyvä keitto ja siihen oli räiskäleet. Söin lautasellisen olisi mennyt toinenkin lautasellinen oli niin hyvää. Mutta en liikaa viitsi ahnehtia, kyllä riitti yksi lautasellinen. Tulee vielä iltapala kai siinä on syötävää, hyvä että syödään huoneessa. On se parempi syödä huoneessa. Koskahan se korona virus kuolee liikenteestä. Pääsisi  sheriffiin konjakille  M.K mukaan vaikka syömään. Minä otan konjakin maistuu se minulle, on konjakki niin hyvää. Vaikka  WSOP HENNESEY KONJAKKI VIHREÄ TEE HUNAJA.Sitä ehkä 8 senttiä siitä saa pienen paukun lämmittää se vähän. Muttei jurria tule siitä, kyllä lääke konjakki on minun juoma. Pikkasen lämmittää se muttei käy se päähän,

Harmi kun tuli tonni valittujen palojen onnenosumista. Mutta tulikin heti kaksi maksua HUS laskutuksesta siihen ne meni arpavoitot, Onhan kumma kun saan jotain menee heti rahani. Muutaman kerran on niin käynyt on viety voittonikin.

Mikähän on ton verenpaineen kohtalo minusta en tavitse lääkettä siihen kun on niin hyvät paineet ja pulssi, On niin lähellä viitearvoja. Vielä kun pääsen lähtemään omilleni ilman lääkkeitä tippuu varmaan paineet ja pulssi. Nämä saatanan elukat yrittää saada minut syömään lääkkeitä. Tappakaa raadot itsenne.

Tarinoita tällepäivälle elämäni tarinaa. sisällä paljon jo koronaviruksen takia. Silmänikin estää ulkoilun. lääkkeistä mennyt silmäni varmaan.

Onko JUMALA  siunannut kansoille koronaviruksen kun on se maailmanlaajuinen. En muuta voi ajatella kun JUMALAN vitsausta. Ja se on hyvä on ihmiset tehneet niin paljon pahaa..


Minua kidutettu monta vuotta pahoilla tavoilla. Olen autellut ihmisiä paljonkin mutta sainkin ottaa paskaa vastaan. Autoin huumekavereita paljonkin mutta paskaa sain ottaa heiltä vastaan. Ostin pyöriä tabletin vaatteita tupakat ruuat pidin heitä kun omina poikinani.

Olisinhan heidän kanssa asunut ja touhunnut kunhan olisi rahani riiittänyt mutta kun rahani loppuivat loppui rakkaus. Ainakin minä olin sitä mieltä. Toki häivyin mestoilta voi olla että oli se omaa tyhmyyttä. Kun nyt olisi saanut poikia kiinni ja taas olisi lähtenyt hommat pelaamaan.

Kyllä alkaa olemaan menojalka vippaamassa siviiliin päin otan sotureita mukaani jos lyövät kytät perääni sairaalasta en ole mitään tehnyt siksi en katso hupia lähteväni mihinkään. Ja se on varma siinä menee kytätkin jos eivät tajua kuka olen ja mitä teen. Olen niin suuri hyväntekijä tutkisivat kaikki touhuni.. Sekä vastapuolen ainakin hoitoalalta olenhan niin monta paikkaa paljastanut ja saanut ottaa kaikkea paskaa vastaan.

Silmäni ovat edelleen pahat sanoin nuorella hoitsulle aamusta etten syö verenpainelääkettä mistä varmaan sïlmäni kärsii. Pakotti se syömään.

Yritin jättää aaamulla verenpainelääkkeen syömättä kun luulen ja uskon että johtuu silmäongelmat syömästäni verenpainelääkkeestäni. Kun kummasti alkoi silmäongelmat sen lääkkeen syönnin jälkeen. On niin pahaa silmieni kiusallinen mustien täplien vilkkuminen näkökentässä.  Välillä näkyy kun elohiiriä menee edestakasin eivätkä häviä näkökentästä.

Kyllä pitäisi ottaa tosissaan silmäoireet on ne niin herkkä elin ihmisellä. Ettei niitä oli uusiminen sanoi toi mieshoitaja J. että mene silmälääkärille. Täytyy nyt katsoa mitä teen uskon kyllä että loppuu silmäoireet kun saisin lopetettua  verenpaine lääkkeet. Kun alkoi heti silmäoireet kun tuli silmänpaine lääkkeet. Siksi ne yhdistän toisiinsa. Kyllä soi hälytyskello päässäni, kun vasta nyt tuli verenpaine lääke. Kun on niin vähän paineet koholla. Sanoin venakko naislääkärille etttä yritän nukkua paremmin ja lopetan kahvin ja energiajuoman. Alan aeropista jumppaa vetämään. Ja ennenkaikkea lopetan myrkkylääke LITON 1800 MILLIÄ JA OLANTSAPIININ.

Nyt vaan yritän jaksaa tehdä tutkivaa journalismiani . Mikä on näiden  ryssien ja  suomalaisten MOTIIVI. Sehän viellä paljastetaan, koska kummallista kaikki on kun hoidin hommani selki. samarian. piosaran paikassa mistä hupia lensin tälle kidutusreissulle.

Näytti kaikki hyvältä kun N.R  kanssa sovimme asiat aika hyvälle mallille. Miksi ryssät alkoivatkin minun kiduttamiseni. Samalla aloin pitämään ääntä huumeongelmasta. Minkä paljastin talossa olevan ja suomalaiset hoitajat eivät asiaan puuttuneet . En välittäisi noitten pikkupiipertäjien hommista mutta minua ei ratsata varsinkaan kukaan saatanan Viron poika munilleen. Helvetti meinasi olla viron poika päätään lyhyempi. Kyllä näille vielä selvää ketä ratsaavat ja kyyti tulee olemaan kylmää.

Joskus joku pikkupiipertäjä paloi Mutta missähän se iso kala uiskentelee. Minähän tiedän OMERTAN LAIN VAIKENEMISEN LAIN. MAFIA ON LAAJA JA MINÄKIN SANON KUULUVANI LINNOJEN MAFIAAN. Kyllä sitä voi puhua kuuluvansa prossajengiin ja linnojen mafiaan. Niin paljon kouluja käyneenä. Olen lusinut paljon siksi pitäisi päästä alan miesten pariin. Että saisimme lyödä viisaat päämme yhteen, Olen lusinut niin paljon luokkiin. Lukekaa tarinoitani linnojen ajoilta. Oli linnojen aika parasta aikaa minulle.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

LITON JA OLANTSAPIININ AIHEUTTAMA OIREILU.

ON MENNYT VARMAAN 8 KUUKAUTTA  LITO 1800 MILLIÄ JA OLATSAPIINI 25  RISPERIDON MENI AIKASEMMIN.  TULI LITOSTA JA RISPERIDON PAHAT OIREET  KÄVIN TOSSA ÄSKEN LÄÄKKEILLÄ LITOA 600 MILLIÄ SEKÄ VERENPAINE LÄÄKE MIKÄ EI OLE ENNEN MENNYT.

VERENPAINE LÄÄKKEELLÄ ON SELVÄ YHTEYS SILMÄ OIREILUUNI. ON PAHAT SILMÄOIREET MUSTIA PILKKUJA PYÖRII SILMISSÄ. SANOIN NUORELLE HOITSULLE ETTÄ ON MINULLA ITSEMÄÄRÄÄMIS OIKEUS. KIELTÄYTYÄ VERENPAINE LÄÄKKEESTÄ EI SADISTI NUORI KAKARA OTTANUT MITÄÄN KANTAA OIREILUUNI. TUHOSIVAT SAASTAT SADISTIT  EKAKSI LITOLLA JA RISPERIDON SEKÄ SIITÄ OLANTSAPIINILLA. SEKSIHALUT JA  KYKY MENNYT SPERMAA EI TULE TUNNE ELÄMÄ KÄRSII VERENPAINEET VÄLILLÄ HEILAHTANEET MUTTEI HÄLYTTÄVÄSTI. UNET HUONOT OSASTO 30 NYKYÄÄN PAREMMAT.

PÄÄNSÄRKYÄOSASTO 30 JATKUVAA TÄÄLLÄ OSASTOLLA 20 HARVEMMIN. PAHA OIRE LÄÄKKEESTÄ ON PAHAT VAPINAT RAAJOISSA KÄSISSÄ PAHEMMAT.

EIKÖ MOSSAD EDES ISKE JA TOIMI KIDUTTAJILLENI KOSTAEN. KUN KATSON ETTEI KUKAAN SAATANAN MENGELEN PIRU SAA MINUA MYRKYTTÄÄ SYYTTÄ. ON VASRMAAAN ETTEIVÄT SAANEET MINUA KIDUTETTUA LITOLLA JA OLANTSAPIINILLA. NYT SAATANAT LÖIVÄT LÄÄKKEEN MILLÄ SAAVAT  SILMÄNI PILATTUA. ONMKOHAN NYT VIIKON OIREILLUT.MIKSETTE.MIKSETTE MOSSAD TEE MITÄÄN NÄILLE SADISTEILLE KUN MYRKYTTÄÄ NÄMÄ SADISTIT MINUA VUODESTA TOISEEN. LUKEKAA MITEN JOUDUIN TÄNNE KIDUTETTAVAKSI

EKAKSI JORVIIN KELLOKOSKELLE JA SIITÄ OHKOLANKIDUTUS PAIKKAAN. OLEN PALJON KIRJOITELLUT SELKIN SAMARIAN  PISARAN PAIKASTA MIKÄ EI OLLUTKAAN USKOVAINEN PAIKKA VAAN IHAN JUOPPOHULLUN ANTTI RASINKANGAAN SEKOILU PAIKKA. KUMMA VIELLÄ KUN OLIKIN  TÄÄLLÄ OHKOLASSA RYSSÄMAFIA. HUUMEET LIIKKUI  KUMMASTI SIELLÄ TÄÄLLÄ JA HENKILÖKUNTA KATSOI SORMIEN LÄPI POIKIEN TOUHUA YKSIKIN KEHUI RYSSÄ V.T ETTÄ HYVÄ RYSSÄ  SYYTTI MINUA VIELÄ RYSSITTEMÄSTÄ. KAVERI PÄÄSEE HETI TAKASIN TÖIHIN JA TAAS SE PALAA HUUMEISTA. ON VELI VENÄLÄISIÄ MUTTA MYÖS RYSSIÄ.

Aamusta tarinaa ohkolan sairaalasta kello on 5,40 Vedin sellijumppaa heti aamusta varjonyrkkeilyä, etunojia, lankutuksia, tiukkoja vetoja

Heräsin kello 5 ,45 menin keittiölle kello 6 keitin vedet keittiön keittimellä sain hunajaa keittiöltä. Join kupillisen nessikahvia hunajalla teki se hyvä.

Tulin kämpille takasin kahvin juotuani.  Join nessit hunajalla ja maidolla.

Vedin sellijumppia aamusta heti varjonyrkkeilyä, etunojapunnerruksia, lankutuksia, Jatkan vielä kohta venytyksiä aitajuoksija liikkeitä. Teen aitajuoksija  venytyksiä monet sarjat. Ja monenlaisia venytyksiä. Pystyssä ja istuen venytellen. Kunnon venytykset ja punnerrukset tehden.  Onkin vähän jäänyt sellijumpat väliin. Kun on silmäni ollut outo tolla verepaine lääkkeellä nyt täytyy tiukasti jättää se lääke väliin. Ei ole mitään oikeutta henkilökuntaa vaatia sitä ottamaan.

Mieshoitaja vaati muistaakseni ottamaan verenpainelääkkeen vaikka se on itsemääräämis oikeus tommoinen lääkkeen otto. Ei kenellekkään kuulu pakottaa lääkettä ottamaaan. Minun täytyykin vaatia lääkärille keskusteluun verenpaine lääkkeenotto. On minulle verenpaine pykälän pari silloin tällöin koholla. Eli ei ne minusta vaadi lääkitystä.

USKON KUNHAN JÄTÄN MYRKKYLÄÄKE  LITON 1800 MILLIÄ POIS JA OLANTSAPIININ 25 MILLIÄ NORMALISOITUU VERENPAINEET. Ja minähän jätän noi myrkyt kun alan touhuamaa ja omilleni lähden kun en syönyt myrkkyjä aikasemminkaan.Vittu näitä saataanoita sadisteja jos en hyvällä saa myrkkyjä pois  niin sitten pahalla. Ja se on  totuus niin paljon vihaan teitä myrkyttäjiä. Mengeleitä sadisteja ja Kapo hoitajia. Jos siitä ymmärätte.

Iskekää jo MOSSAD näihin sadisteihin
SIMON WIESENTHAL HENKI ELÄÄ PAPA KAI HYÖNEN.

Illaksi juttua päiväkirjaa. Hullu T. telkkojen rikkoja sekopää alkoi minua haukkumaan. Kipeä akka järkyttävä niin vastaan kun minulle huudetaan

Tuli T potilas minua vastaan käytävällä huusi se minulle mulkku. Eikä se ollut ensimmäinen kerta kun se haukkuu minua. Ihmettelen kyrpää muijaa kun olen sille ostanut kaikkea kahvia sun muuta, ja pelattu ollaan korttia sen kanssa. Olisiko se mustasukkanen tummasta naisesta vaikka. Minäkin huusin vastaan naiselle että on sekin mulkku.

Minä vastaan niiin kun minulle huudetaan. Minä en vaan jaksa kuunnella kyrpiä ihmisiä. Kun tämäkin sekopää muija rikkoi tällä osastolla alkuun television. Oli jengi pitkään ilman televisioa sitten tuli pleksillinen telkka. Kaukosäätimien pattereita se kuulemma heittää vessanpyttyyn

Pahus kun tommoinen muija on osastolla ei tiedä yhtään tommoista mitä se tekee. On sekopää T. sekoillut paljonkin rikkonut monia telkkoja. En viitsisi ottaa vastaan mitään paskaa varsinkaan  tommoiselta  sekopäältä. Kipeenä kun vielä joutuu olemaan toivotaan nyt ettei sekopää T.enään tänään jatka ilkeksiään

Täytyy sanoa henkilökunnalle etten minä kuuntele hulluja hullulta. Eiköhän hoitajat saa sen hiljentymään. Jatkoin tähän tekstiäni T naisesta. Hymyli se kun törmättiin käytävällä. Olisiko se vähän mielissään. Voihan se näinkin olla ollaanhan me pelattu paljon. No tulihan tähän tekstiä T   naisesta.

Silmätippoja sain hoitsulta. On silmät oudot.. Kummaksi teki verenpaine lääke vaikkei sitä paljon ollut. silmäni menivät pois pelistä

 En muuhun johtopäätökseen tule kun se että haluavat LITON ja olantsapiinin kanssa tuhota minut kokonaan. Kun sairastuin niin pahasti LITOSTA JA RISPERIDON JA NYT OLANTSAPIINISTA. Lukekaa miten yrittivät minut varmaan tappaa. Miten muuten voi asia olla. Lukekaa nyt hyvät viranomaiset. Olin kipeä pahasti osasto 30 monta kuukautta yritin puhua asiasta. Mutta minut hiljensi aina pari hoitajaa lääkkeidenjaossa

Kunhan vaan saisin selville ryssien motiivin jos on ryssät asialla kun tuntuu siltä ,kun ei uskalla N.R puuttua asiaan minkä kyllä otan käsittelyyn. Minua ei saatana ryssät eivätkä heidän hännystelijänsä kuseta kusettakoon niiden huumekavereitaan. Kun noi piripäät kehuu oikein yhtäkin kyrpää rysslääköäriä V.T. Siksi on kyrpä kun ei minulle antanut sianlihatonta ruokaa vaikka uskontoni ei hyväksynyt sitä. Määräsi ryssänsaatana LITOA 1800 MILLIÄ JA RISPERIDON Mistä menin niin huonoon kuntoon. Menee minulla vieläkin LITO 1800  MILLIÄ JA OLANTSAPIINI 25 MILLIÄ.

On ollut kunto parempi kun olen nukkunut paremmin. Tähän vielä oireeni pahinta neurologiset oireet vapina paha raajoissa välillä parempi ja taas nykii kädet ettei pysy mikään käsissä. päänsärkyä ollut.Unet  sekasin oli osasto 30 nyt vähän nukun paremmin. Seksihalut mennyt kyky ja halu. Yritin kysyä hoitsulta kuka tipat laittoi että oliko ryssien miina minulle lyödä verenpaine lääke. Mikä tuhoaa silmäni. Piirun verran on ollut välillä paineet ja pulssi koholla mutten siihen mitään lääkityksiä ota
.Ja sekin on ihan itsemääräämis oikeus sitä ei yksikään saatanan ryssän kätyri määrää. Se keskustellaan lääkärin kanssa ja pohditaan hyöty ja haitat. Kyllä teitä saatanoita sadisteja ihmettelen kun tuntuu tapahtuvan asiat ilman potilaan yhteispeliä lääkärin kanssa. Mikä perkele teissä on minä en ainakaan ole niin imbesilli etten ymmärrä mistään mitään. Ymmärrän että on potilasaineisto toiset semmoista että tarvitsee heitä opastaa ja ohjata. Mutta se ei koske kaikkia. Kun vielä minäkin olen täällä hupia kiinni.

Huomatkaa että juopon selkin samarian pisaran kusettamisen takia Lukekaa on siellä paljon tekstiä mikä aiheutti tämän saatanan reissun ryssien ja muidenkin takia. Toimikaa jo iskuryhmäni ja hoidetaan nämä vaikka yksitellen.  Ja tunnette minut ja toiminta tapani en ola aina kiltti Kai Papa voimaa löytyy monesta suunnasta kun vaan sitä tarvitsen hakea.

Miten voi hoitaja määrätä ottamaan verenpaine lääkkeen. mistä silmäni menee tukkoon ja tulee muitakin silmäoireita.

Onhan minulla itsemääräämis laki ja muutenkin miten voi hoitajat päättää tommoisen asian. MInä saan verenpaineeni laskemaan jättämällä LITO 1800 milliä myrkklylääkettä sekä olantsapiinia 25 milliä. Kahvin ja energiajuoman jätän ja lisään lenkkeilyä ja punttisalia.

On kumma kun ei LITO ja olantsapiini minua tappanut määräsi sadisti silmiini myrkkyä onko nämä myrkyt ryssien. Myrkkyjä vai mikä on kun olin LITOSTA JA RISPERIDON KIPEENÄ NOIN 8 KUUKAUTTA ,Mihin eivät sadistit hoitajat eikä lääkärit kantaa ottaneet. SAATANA  NÄMÄ SADISTIT SAATANAT. OVAT MINUA KIDUTTANEET VÄHÄN LIIKAA.JA PERKELE KUN JA JOS JOKU LUKEE KOVAAKIN TEKSTIÄNI. SOPII VAAN MIETTIÄ MITÄ OLETTE MINULLE TEHNEET. KYSYNPÄ VAAN  SITÄ MIHIN LUULETTE SADISTIEN JOUTUVAN, Kun olisi lääkkeet lopetettu olisi lääkäri ja hoitaja nähnyt kunnon terveen Kai pojan. Fyysisesti ja psyykkeeltään huippu kundin. Semmoinen kun olen siviilissä ollut harrastanut moottoripyöräilyä ja urheilua ja asennellut antenneja. En lääkkeitä tarvinnut. Linnoissa monella tuomiolla ei tullut mieleen lääkkeitä syödä.

Kärsimysnäytelmäni. Via Dolorosa. Eikö sen aika olisi jo loppua. Kun syyttä vuosia olen ollut kidutettavana. Risti on pientä sille.

Miksi ette minua auta vaan hykertelette  RISTIN JUURELLA sitä kysyy ISI JUMALA. Ankaralla kädellä ettekö te usko mitään kun on isi jumala antanut teille vitsauksen koronan.

Ja mitä vielä saattekaan kokea katsotaan nyt miten paljon jumala vihaa ihmisiä kun raamatun mukaan tappoivat sen pojan. Kysynpä vaan miksi näin teette. Teille annettiin parempaa nyt putoatte ikuiseen kadotukseen. Miksette tuhoa Mengeleitä ja kapo hoitajia ne ovat pahinta mitä voi olla maanpäällä.
Sadisteilla ei ole oikeutta elää on ne pahimpia kun eläimet.

Kidutti ryssä V.T minua 1800 milliä  LITOA sekä risperdinon sairastuin noista kyseeisistä pahasti nytkin ovat vapinat päälle puhuin hoitajille 6 kuukautta että tehkää jotain. Kun varmaan tuli minulle neurologisia oireita päänsärkyä. seksihalut ja kyvyt mennyt pahat vapinat käsiin ja jonkun verran muihinkin raajoihin. Verenpaine heilahteli jonkun verran. Hoitajat kiisti aina osasto 30 etten saa puhua mitään lääkejonossa ettei kukaan kuule. Hoitajat eivät välittäneet mitään pahoista oireistani, Sama on täällä osasto  30 ei saa täälläkään puhua oireistaan mitään.
Ryssä V,T kuka määräsi LITON 1800 milliä ja riosperidon. Kerta viikkoon kusi ja verikoetta myrkytysvaaran takia

Mutta antaa vaan hoitajien ja lääkäreiden minut myrkyttää pahoilla myrkkylääkkeillään. Olin ykkötykki monilla lajilla ja kun terveyden perikuva.

En jaksai muuten mutta kun  etsin syypäätä koko kiduttamiseeni. Mikä onkaan ryssien motiivi. Kuka onkaan se paholainen suuri piru MENGELE ITSE SUOMALAISET HOITAJAT ON PIRUN OPPILAITA KAPOJA ITSE.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Ikävä vanhaa liittoa vähissä alkaa olemaan. Pilllastuin alppikadun rälläkässä. Edunvalvnta vei rahat.Rio De Riksu Kenkä Kerava

Oli pieni päänsärky herätessä yksi pamol riitti ,yritän tulla mahdollisimmam pienellä toiomeen, En mielelläni syö särkylääkkeitä, tulee helposti särkylääke päänsärky. Jäin jo pystyyn kello 5.55 ei enään niin paljon väsytä. Joskus  joudun ottamaan kaksi pamolia, Nyt uskon tulevani yhdellä pamolilla toimeen, Kun  on niin pieni särky  nukuin vähän huonosti vaikka menin aikasin nukkumaan.

Loppuu hunaja kohta ei kestänyt purkki kun paripäivää. Olen siedättänyt sillä itseäni olisi vaan pitänyt siedättää aikasemmin. Tänään haen hunajaa kaupasta. Kyllähän olen syönyt hunajaa talolta. Kyllä siinä on saanut  hunajaa  normi annokset. Tänään haen kaupasta hunajaa, ostan myös proteiini juomia.

Tuli mieleen riksun aikaiset kaverit olisi minula ollut varmaan paljon kavereita. Harmi kun jäin Keravalle   olisi pitänyt lähteä, Lahti, Tampere, Turku akselille. Olisi siellä ollut paljon parempia kavereita linnan venkuloita.

OLISI RIO DE RIKSUSSA  KENKÄ KERAVANA TUNTENEET MINUT. OLI PARASTA AIKAA RIIHIMÄEN KESKUSVANKILAN AIKA OLI ISÄT JA VELJET SISÄLLÄ AINA OLI PELIKAVEREITA  JA TYÖKAVEREITA. 
 NYT ON PIRUN IKÄVÄ VANHAA LIITTOA.  KUN SANOI CITYSALILLA KERAVALLA RISKEIMPIÄ PAMPPUJA SERKUN  POIKA NELINKERTANEN SUOMEN MESTARI KIEKOSSA MIKKO KYYRÖ ETTÄ TEITÄ VANHAA LITTOA ALKAA OLEMAAN NIIN  VÄHÄN. 

TODELLA TULI NIIN HAIKEA OLO.   OLI VANHA LIITTO MINULLE NIIN RAKKAITA KAIKKI.  HARMI KUN EN OLE TAVANNUT KUN YHDEN VANHAN LIITON BROIDIN.  ALPPIKADUN RÄLLÄKÄSSÄ TAPASIN HAVERISEN RISTON. 

MUIJA EI USKALTANUT LASKEA SISÄÄN  PASILAN EDUNVALVONNASSA KUN NÄKI KAMERASTA MEIDÄN OLEVAN  OVELLA. PANIN MYÖS RÄLLÄKÄN  REMONTTIIN KUN HERMOSTUIN. OLI MIKROT JA TELKKA 3 KERROKSESTA KADULLA KUN PILLASTUIN TODELLA KAI SE 3 KERROS OLI NÄIN MUISTAN.HARMITTI KUN MENI EDUNVALVONNAN KAUTTA RAHANI KAIKKI. AILI NURHONEN KUSETTI  LASSILAN SOSSUSSA MINUA .

OLISIN SAANUT VUOKRAISÄNNÄN KANSSA SOVITTUA KUUKAUDAN VUOKRAN. MUTTA AULI NURHOSEN RAATO KUSETTI MINUT OTTAMAAN EDUNVALVONNAN. JA KUN HUONOSSSA HAPESSA SEN EREHDYIN OTTAMAAN. SAATANA JOS EI ALA JO IRTOPÄITÄ LENTELEMÄÄN. JOHAN ON KUMMA. ON MINUA KUSETETTU JO VÄHÄN LIIKAA TÄMÄ VIIMENEN REISSU VAATII NIIN PAHAA KOSTOA. YLI VUOSI SAASTAT MINUA OVAT KIDUTTANEET. SAAVAT VAAN ODOTTAA JENGIN KOSTOA.

Alfa ja Omega

Yöllisen herätykseni jälkeen nukuin vielä kello 7 asti. Hyvää tekee kunnon yöunet hermo lepää kunnolla.

Toodella hyvä fiilis kun olen alkanut nukkumaan kunnolla. Hermo je koko kroppa ja pääkoppa lepää kunnolla. Harmittaa vaan rahattomuus minua ...