Olen koko ajan tiennyt että on sillä asiat huonosti. Tämä tämän osaston nisti on ihan kuonaa ja tommoisten kanssa pyörii ollen itsekkin kuonaa. Sain samanlaisilta kuonasakilta jollain kovalta päähän yöllä. Lukeekaa tarinaani olen kirjoitellut koko jutun alusta loppuun. Siskon tyttö tuntee tommoisia rotttia hyi saatana nistin paskoja mätäneviä paskaläjejä, Ei niillä ole minusta oikeutta elää.
Tommoisia elävältä kuolleita Zompeja yksi nimimies sanoi että valetaan nistit sementtiin ja lyödään mereen. Nimimiehen isä on loukkantunut nistin kanssa kolhittuaan. Ei tule näistämitään täysiä paskaläjejä, Olen niin paljon kärsinyt nistejen takia. Hupia lusineita kavereita kuollut. Minäkin olen lusinut hupia nistien takia.
Alan kohta nukkumaan sanoi omahoitaja että on lääkitystäni pienennetty en vielä kumminkaan sitä huomaa. Kohta menen nukkumaan saan aina heti unen kunhan vaan menen nukkumaan. Yöllä sitten herään monesti kusihätään.
Sellijumppia en tehnyt tänään en jaksanut tehdä sellijumppia kun muutaman sarjan. Tein etunoja punnerruksia ja lankutuksia. Tulikin kimmoke punneruksia tekemään kun tässä kirjoittelen.
Täytyy alkaa taas tekemään usempia sellijumppia etunojia monta sarjaa levellä ja kapealla. Joogaa jumpaten venytyksiä,
Kummasti tulee kipinät sellijumppaan kun alan vaan tekemään niitä. Mietin soittaa tutulle entiselle ulosottomiehelle jos siltä sasi apua koko jorvin kellokosken ohkolan kiduttamiseni. Tilille nämä pitääsaada ryssälääkärit Mengelet ja suomalaiset Kapo hoitajat. Lukekaa tarinaani on siellä kovaakin tekstiä. Nyt sammutan koneeni ja alan nukkumaan. Kuuntelen radioni kevyttä musiikkia. Tulee kevyttä kotimaista musiikkia .Saa rentoutua nukkumaan alkaessa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti