perjantai 3. huhtikuuta 2020

On puhelimeni koneeni latauksella kohta se on täysi 91%. Minulla ei ole kun yksi rasia kahdella reiällä. Siksi vähän onkin hankala,

Täytyy nyt vielä kirjoittaa tarinoita, jos tulee vielä asiaa tänään. Joutu rundiin rullatuoli kaveri alkoi se vaatimaan huumeita henkilökunnalta. Olen melko tasasta tekstiä kirjoitellut puhuin aika kovia juttuja.Kaikki isäni karkaus talvipakkaseen kuulemma kiven laittanut osaston oven väliin. Oli se laittanut kiven tervarin oven väliin ja siitä päässyt kuulemma karkuun yöllä tossut ja aamutakki pakkasessa Ilpon ovelle. Kumma oivallus että onnistuu oven väliin kiven laitto

Soitin S.H kanssa puheeksi koko asiasta katsotaan nyt onko S.H asiaani hoitaminen.

Pitäisi kyllä saada selvyys kaikkeen vuosien saatossa. En hupia ole lepositeissä kiinni ollut. Vihaan niin paljon sadisteja Mengeleitä Kapo saatanoita suomalaisia hoitajia. Toivotaan nyt ettö koronavirus kaataa sadisteja. Saa tuupertua ihmisiä kadulla kaikki suomalaiset saisi mennä.

Nyt alan nukkumaan sammutan koneeni hetki vielä yritin soittaa R.K mutta vastaaja tuli vastaan. Kumma oli S.H kun alkoi se tiukkaamisen  olin sanoi se  ettei tiedä se mitään mestoista. Toivotaan nyt ettei se ollut taloihin päin. Ja uskoo minua noissa kiduttamisissa. Nyt hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...