tiistai 12. toukokuuta 2020

Aamun virkku illan torkku.

Heräten kello 4,50 siitä heräten kello 5,50 nyt nessi kahvin juontiin kello 6 aukeaa  potilaskeittiö. Nyt tuli aikamerkki, on onneksi hunajaa vielä minulla. Onneksi sain nukuttua vielä aamusta hetken. Olen alkanut nuukkumaan paremmin illasta. Nukahdan illasta kun tukki ja en tiedä yöllä heränneeni viime yönä kusin taas roskiksen pussiin. Ihan muisti pois huomasin vaan aamulla kusen pussissa. Eipähän kusemiseni oli minun vikani kun olen muisti pois kusiessani.

Eihän se mukava ole kun kusen roskikseen nyt taisi olla vähän kustaa housussanikin vaihdoin kalsarit. Tuntuu uudet kalsarit olevan hiukan märät. Vaihdoin pitkät uuden kalsarit  lyhkäsiin kalsareihin on minulla aika vähän kalsareita hyviä ainakin, Tilasin bampoolta sukkia muutaman parin ne oli ihan surkeita meni ne rikki pesusta. Mutta kalsarit  on hyvät pitää tilata toiset kalsarit.

Ne tuntuu kestävän ja on niissä kauluksessa hyvä resori pysyy  kalsarit hyvin jalassa. Tuli nisti kaveri pummaamaan kamomillateetä annoin sille kaksi pussia että saa varoille yhden pussin. Täytyyhän kaveria auttaa vaikka se onkin outo tapaus ,mutta varmaan siksi kun en nisteistä tykkää yhtään.

Ja olen tehnyt selväksi mitä mieltä mieltä olen nisteistä. Tämä meidän nisti kaveri tuntee siskoni tytön kuka oli aikoinaa huonossa hapessa kellokosken hississä kysyin isosiskoltani R. onko tyttönsö J. vetänyt 20 vuotta piriä kuin oli sen oloineen. Siskoni R. kiisti sen sanoi se ettei sillä mitään hätää ole. Vittu systeri on  täysin outo vähättelee vaan kaikkea.

Olenhan kertonut kun jouduin merivartioston panemaan liikkeelle kun ne oli joku äijä vienyt porvoosta johonkin saareen uhkasin äijää ja sain siskoni miehineen pelastettua saaresta. Merivartioston soitti ja kiitteli minua oli kaverilla ollut paha haku päällä.

Olenhan kertonut kuiinka olen santahaminasta  rynnäkkökiväärin ottamalla pelottanut paria pölkkypäätä. Jumala on johdatellut  tietäni nyt saisi lääkkeet jäädä minulta. Kyllä niin rankasti vihaan kaikkea ja kaikkia myrkyttäjä Mengele lääkäreitä  Kapo hoitajineen.

Ei kommentteja:

Alfa ja Omega

Muuten hyvällä fiiliksellä laskut vaan painaa päälle. Nukuin vielä aamusta pienet tirsat, kohta kaupalle ostoksille. Ruokaan pitää panostaa kunnolla.

On kummasti vuokria pystyssä kolme kappaletta. Soitan seurakuntaan diakonille, jos ne avustaisivat sieltä minua. Soitan myös vanhusten neuvo...